Luku: 21

553 58 20
                                    


// Hei vain, te kaikki ihanuudet siellä! :) <3 Pitkästä aikaa sain aikaiseksi kirjoitettua uuden luvun, tässä vierähtikin aika pitkä aika tämän ja vanhan luvun välillä. Ja, koska musta tuntuu siltä, että olen teille pienen selityksen velkaa siitä miksi uusia lukuja ei ole hetkeen tullut, niin kerron teille nyt siihen syyn. Elikkäs  mulla on jo pitemmän aikaa koulu tuottanut suurta ahdistusta, ja se vaikuttaa suuresti mun elämään tällä hetkellä. Ja tää ahdistus on nyt viime viikkojen aikana mennyt pahempaan suuntaan, joka on johtanut siihen, että en välillä saa itseäni aamulla lähtemään kouluun ja päivä meneekin sitten siinä, että makaan vaan sängyssä ja mietin asioita. Ja kirjoittaminen ei ole oikein onnistunut tän ahdistuksen takia, koska musta tuntuu jo muutenkin siltä, että en saa mitään asioita aikaiseksi. Tää kirjoittaminenkin aiheutti yhdessä vaiheessa pientä ahdistusta, joten pidin suosiolla pienen tauon kirjoittamisesta ja päätin, että en murehdi nyt tätä ollenkaan vaan kirjoitan silloin, kun on sellainen fiilis. Toivon siis todella, että te jaksatte odottaa uusia lukuja kärsivällisesti, sillä niitä on tulossa, mutta vain hitaammalla tahdilla :) En osaa ollenkaan sanoa kuinka kauan tää kirjoittaminen on mulla hitaampaa, mutta teen parhaani, jotta asiat tulee järjestykseen ja pystyn taas nauttimaan tästä puuhasta samalla mitalla kuin aiemmin. Ja mun todellakin täytyy kiittä tähän loppuun teitä kaikkia ihanuuksia siellä, koska teiän kommentit on auttanut mua viime aikoina todella paljon :') Eilen illalla luin vaan kaikkia kommentteja joita oon saanut ja ne todellakin piristi mun päivää. Ootte ihania <3


Louisin näkökulma

Oli tiistai aamu ja käveli juurin parhaimmillani koulua kohden. Mielessäni pyöri eilinen ilta, jolloin olimme Harryn kanssa päättäneet kokeilla seurustelua, koska olisihan se ollut typerää vain haudata tunteemme, kun kumpikin meistä kerta piti toisistamme. Olimme eilen vain makoilleet vieretysten Harryn sängyllä ja kertoneet toisillemme asioita itsestämme, jotta tuntisimme toisemme paremmin ja nyt voin sanoa, että tiesin Harrysta todella monia uusia puolia. Hän ei ollut enää se mysteerinen kiharapää, joka kertoi minulle itsestään silloin, kun häntä huvitti. Tiedän kyllä sen, että Harry ei vieläkään kertonut itsestään aivan kaikkea, sillä hän itse sanoi minulle eilen, että ei halua kertoa ihan kaikkea vielä. Hän kyllä lupasi kertoa asioita enemmän sitten, kun olisi siihen valmis. Ja itse olin luvannut hänelle, että en utelisi näistä asioista vaan odottaisin, että Harry itse niistä kertoisi. Ja luotan siihen, että hän kertoo asioista sitten lisää, kun hän on valmis.

Hymyilin itsekseni, kun ajattelin sitä, että minä todellakin seurustelin Harryn kanssa tällä hetkellä. En todellakaan olisi uskonut näin käyvän, kun tapasin Harryn ensimmäisen kerran. Silloin minusta tuntui siltä, että me kaksi tulisimme vain sietämään toisiamme pakon edessä. Mutta toisin kävi, sillä vaikka meillä onkin ollut erimielisyyksiä ja paljon, niin silti olemme tässä tilanteessa. Itse aion tehdä kaikkeni sen eteen, että seurustelemme vielä pitkänkin ajan jälkeen, en aikoisi luovuttaa helpolla, kun olimme tänne asti päässeet.

-

Kun saavuin koululle suuntasin heti kulkuni lokeroani kohden ja, kun saavuin sen luokse huomasin heti Niallin ja Liamin, jotka juttelivat keskenään omien lokeroidensa luona, jotka sijaitsivat aivan omani lähellä.

"Huomenta." tervehdin ystäviäni iloisesti hymyillen ja avasin samalla lokeroni, jonne laitoin takkini, sillä en jaksaisi kantaa sitä koko päivää mukanani ympäri koulua. On paljon helpompaa jättää se tänne ja noutaa sitten, kun koulu loppuu.

"Hei vain, mikä saa sinut noin iloiseksi tänään?" Niall kysyi ja samalla he astelivat Liamin kanssa lähemmäksi minua.

"Ei sille ole mitään suurempaa syytä." vastasin, vaikka iloisuudelleni todellakin oli tällä kertaa erittäin suuri syy. En halua vain kertoa sitä noin vain ystävilleni, vaikkakin en tuskin pysty pitämään minun ja Harryn seurustelua kauan sisälläni, vaan minun on kerrottava siitä ystävilleni pian.

I just wanna make you smile (Larry Fanfic in Finnish)Where stories live. Discover now