I just wanna make you smile (Larry Fanfic in Finnish)

Luku: 10

Louisin näkökulma

Makasin selälteni sängylläni ja tuijottelin yläpuolella olevaa valkoista kattoa. Olin hetki sitten vasta saapunut kotiin, koska jalkapallo harkat olivat venyneet hieman pitkiksi. Toisaalta se ei haitannut minua laisinkaan, sen sijaan, jos koulupäivä sattuisi venähtämään pidemäksi niin se kyllä haittaisi.

Katsellessani yläpuolellani olevaa kattoa, ajatukseni eksyivät Harryyn. En ollut nähnyt häntä sen jälkeen, kun hän eilen lähti luotani. Oliko hän suuttunut niin pahasti siitä mitä sanoin, että ei tullut edes kouluun? Vai sattuisiko hän vain olemaan kipeänä. En edes tiedä miksi ajattelin tätä, se töykimys ei ansaitsisi saada ylimääräistä huomiota minulta. Mutta en vain voinut itselleni mitään, en voinut olla ajattelematta eilistä. Miksi ihmeessä Harry oli sanonut, että en voi tietää miksi hän on sellainen kuin on. Oliko hänelle tapahtunut jotakin sitten, mikä oli saanut hänestä tuollaisen? Monet eri kysymykset vilisivät päässäni, kaikki liittyen Harryyn jollakin tavoin.

Nousin ylös sängyltäni, en voisi vain makoilla täällä. Minun olisi ihan pakko saada jutella Harrylle, en muuten saisi häntä mitenkään pois mielestäni. Toivottavasti hän edes suostuu puhumaan minulle. En mitenkään voisi odottaa huomiseen, kun minun pitäisi pitää hänelle uudestaan tukiopetusta fysiikasta. Nimittäin en voisi olla varma siitä tulisiko hän edes tänne, siispä olisi parempi saada juteltua Harryn kanssa heti. Toivottavasti Harry suostuisi kuuntelemaan minua niin voisin pahoitella sitä mitä eilen sanoin. Ei ole tapaistani arvostella muita sillä lailla, mutta jokin Harryn käytöksessä oli sellaista, että sanoin asiat suoraan ajattelematta niitä ollenkaan. Nappasin puhelimeni mukaan yöpöydältä ja lähdin kävelemään ulos huoneestani.

-

Olin juuri saapunut Stylesin oven taakse ja odotin, että joku tulisi avaamaan sen. Tietysti toivoin sen olevan itse Harry, en ihan viitsisi kertoa syytä tulolleni hänen vanhemmilleen. Olisi ehkä hieman outoa sanoa, että tulin tänne, koska taisin pahoittaa poikanne mielen eilen todella pahasti. Niin en todellakaan sanoisi.

Ovi edessäni aukesi ja pettymyksekseni sain huomata, että oven avaaja ei ollut Harry, vaan hänen äitinsä Anne. Nyt olin jopa oppinut hänen nimensä, kun en sitä silloin muistanut, kun he olivat luonamme syömässä. Pakkohan nimi oli oppia, kun äitini puhui jatkuvasti siitä kuinka ihanaa oli saada heidän laisiaan naapureita. Tai naapureita ja naapureita, he asuivat siinä pienessä metsässä talomme vieressä. Matkaa tänne oli noin 500 metriä, että ei se nyt kovin pitkä matka ollut.

"Hei Louis, mitä sinä täällä?" Anne kysyi ja katsoi minua pienesti yllättyneenä suuri hymy kasvoillaan.

"Hei, tulin kysymään olisko Harry kotona? En nähnyt häntä tänään koulussa, joten ajattelin olisiko hän kipeänä. Ja jos on niin vaikuttaako se millä tavoin huomiseen, kun minun pitäisi pitää hänelle sitä tukiopetusta fysiikasta?" vastasin ja loi kysyvän katseeni Anneen, samalla loihtien omillekkin kasvoilleni hymyn.

"Eikö Harry ollut muka koulussa tänään?" Anne kysyi ja näytti nyt entistäkin yllättyneemmältä.

Pudistin vain päätäni ja ihmettelin miten Anne muka ei tiennyt, että Harry ei ollut koulussa. Kai nyt hänen pitäisi tietää oman poikansa asioista, vai oliko Harry salannut asian vanhemmiltaan? Se kiharapää saa minut löytämään itsestään aina vain lisää niitä puolia, joita itsessäni ei todellakaan ole. Olemme todellakin vastakohdat toisillemme.

"Hän kyllä lähti täältä aamulla, mutta selvästi hän ei lähtenyt kouluun." Anne sanoi.

Siltä se todellakin näytti vahvasti, että Harry ei ollut aamulla lähtenyt kouluun. Mutta minne hän sitten oli muka mennyt, kun näytti siltä, että hän ei ollut vielä tullut edes kotiin?