I just wanna make you smile (Larry Fanfic in Finnish)

Luku: 8

Louisin näkökulma

Istuin yhdessä Liamin ja Niallin kanssa kotini keittiössä, syöden yhdessä ruokia joita oli jäänyt yli siitä, kun Stylesit olivat luonamme syömässä. Olin tänään kutsunut ystäväni tänne ja he olivat suostuneet heti, sillä kumpikin tiesi, että äitini ruoka oli herkullista, etenkin silloin, kun äitini vietti koko päivän keittiössä.

"Miten sinulla meni Harryn kanssa, oliko hän samanlainen yrmy kuin koulussa?" Niall kysyi samalla, kun lappasi ruokaa suuhunsa.

"Niin muuten, et kertonut tänään koulussa mitään siitä illallisesta." Liam sanoi ja käänsi katseensa minuun.

Osasin niin odottaa tätä kysymystä, ystäväni tahtoivat aina tietää kaiken elämästäni tarkalleen. Toki itse tein samoin heidän kohdalla, sitä se vuosia kestänyt ystävyys teetti. Mikään ei olisi salaista, sillä salaisuuksien pito olisi aivan mahdotonta.

"Ihan hyvin se meni, mitä nyt jouduin Harryn tuijottamisen kohteeksi ja lupauduin antamaan hänelle tukiopetusta fysiikassa, joka tiistai ja torstai." vastasin ja kummankin ystäväni katse pysähtyi minuun sillä sekunnilla, kun kerroin tukiopetuksen pitämisestä.

"Sinä siis lupauduit vapaa ehtoisesti viettämään aikaa Harryn kanssa?" Niall kysyi ja katsoi minua ihmeissään.

"Niin, onko siinä mitään ihmeellistä?" kysyin vuorostani kummissani ja annoin katseeni pysyä blondissa.

"Hiukan se ihmetyttää, ettehän te ole läheskään samanlaisia. Sinä olet mitä iloisin henkilö ja Harry nyt on antanut sellaisen vaikutuksen, että ei todellakaan ole kaltaisesi." Niall sanoi, jonka jälkeen jatkoi syömistä.

Katsoin vain Niallia, sillä tiesin noiden sanojen olevan osittain totta. Olihan se niin, että minä ja Harry olimme kuin toisista maailmoista, mutta eivätkös vastakohdat vain täydentäneet toisiaan? Emme todellakaan olleet ylimpiä ystäviä, mutta se saattoi johtua vain siitä, että emme ole ehtineet tutustua tarpeeksi. Voisihan se olla, että ajan kanssa Harrysta tulisi esiin puolia, jotka tekisivät hänestä erilaisemman ja helpommin lähestyttävän.

"En tuomitse häntä vielä ennen kuin olen saanut tilaisuuden tutustua häneen paremmin, pitää hänessäkin olla toinen puoli sen yrmyn luonteen lisäksi." vastasin.

"Niin varmaan, en kuitenkaan usko, että hän tulee missään vaiheessa nauramaan kanssasi tai edes hymyilemään." Niall sanoi pieni virne naamallaan.

Pyöräytin pienesti silmiäni, jonka jälkeen jatkoin itsekkin syömistä. Sillä huomasin lopettaneeni sen, kun olin alkanut juttelemaan Niallin kanssa tarkemmin Harrysta ja hänen luonteestaan.

"Tehän kaksi voisitte, vaikka lyödä tuosta asiasta vetoa. Kun muutenkin teette sitä usein, joten miksei nytkin?" Liam sanoi ja antoi kysyvän katseensa kiertää sekä minussa, että Niallissa.

Vedon lyönti siitäkö, että hymyileekö Harry koskaan kanssani? Täytyy myöntää, että en koskaan ole kuullut huonompaa ideaa. Olisihan se hienoa saada Harry hymyilemään, mutta olisinko minä muka oikea ihminen siihen, että yrittäisin saada hymyn kiharapään kasvoille.

"Mainiota, me teemme niin!" Niall huudahti innoissaan ja suuntasi virnistävän katseensa minuun.

"Hei, en minä vielä ole suostunut mihinkään." sanoin ja käänsin silmieni katseen irlantilaiseen. Ei toinen voisi kuvitella päättävänsä tästä yksinään. Minähän olisin kuitenkin se, joka suurimman työn joutuisi tekemään.

"Pelkäätkö, että et onnistuisi saamaan Harrya hymyilemään?" Niall kysyi ja pienoinen naurahdus karkasi samalla hänen suustaan.

Välillä täytyy myöntää se, että Niallin kilpailuhalu oli varsin ärsyttävää. Toinen voisi hyvinkin alkaa lyömään vetoa mistä tahansa päivittäin, jos joku vain suostuisi niihin. Suostuimme Liamin kanssa vain välillä niihin, koska jotkut ideat olivat aivan liian typeriä meidän makuumme.

"En pelkää." vastasin lyhyesti ja käänsin hetkeksi katseeni pois Niallista, mutta pian katseeni suuntautui takaisin häneen.

Pitäisikö minun suostua tähän? Olisiko se lopulta niin kauheaa, jos yrittäisin saada Harryn hymyilemään? Jos onnistuisin siinä niin helpottaisihan se huomattavasti hänen kanssaan toimimista, mikä voisi auttaa niihin erittäin kiusallisiin tuijotus tilanteisiin.

"Hyvä on, lyödään sitten vetoa siitä saanko Harryn hymyilemään vai en. Mutta yhdellä ehdolla, mitään panoksia ei ole. Se on joko minun tai sinun voitto." vastasin pienesti huokaisten, kaikkeen minäkin suostuin.

"Tämä käy hyvin, tahdon vain nähdä sen kuinka tajuat sen olevan mahdoton tehtävä." Niall sanoi naurahtaen.

Asia todellakin kuulosti mahdottomalta, mutta yrittäisin sitä silti. Olisi monia eri tapoja koittaa saada Harry hymyilemään ja aikoisin kokeilla kaikkea mahdollista. En luovuttaisi helpolla, jolloin Niall saisi muistutella minua siitä, että suostuin mahdottomaan.

-

Istuin olohuoneen sohvalla samalla, kun asettelin pöydälle kaikkea mitä tulisin tarvitsemaan opettaakseni Harrylle fysiikkaa. Tiistai oli saapunut ja olisi aika pitää hänelle ensimmäinen tukiopetus kerta, saisi nähdä mitä siitä tulisi. Vilkaisin kelloa, kun olin saanut kaiken tarvitsemani laitettua pöydälle. Kello oli jo sen verran, että Harryn pitäisi olla täällä. Ehkäpä hän olisi vain myöhässä tai sitten jättäisi kokonaan tulematta. Voisin hyvinkin uskoa tuon viimeisen, mutta en kyllä toivo sitä.

Sen verran minulla oli ideoita miten saisin tuon hymyilemään, aloittaisin yksinkertaisilla tavoilla ja etenisin hiljalleen pidemmälle, jos en onnistuisi ensimmäisillä kerroilla. Siihen saattaisi hyvin kulua aikaa, mutta yrittäisin silti parhaani. Ihan vain sen takia, että saisin näytettyä Niallille, ettei Harry oli pelkkä yrmy. Aivan varmasti toisessa oli toinenkin puoli, jota kiharapää vain piti sisällään.

Kuulin kuinka ovikello soi, vihdoinki nhän siis saapui. Nousin ylös sohvalta ja lähdin kulkemaan eteistä kohden, pääsisin viimein yrittämään suunnitelmiani. Kävelin oven taakse ja avasin sen luoden samalla kasvoilleni suuren ystävällisen hymyn, se olisi yksi yrityksistäni saada Harryn kasvoille edes pieni hymy.

Avasin oven ja suuntasin katseeni oven takana olevaan henkilöön, joka oli kuin olikin Harry. Ktaselin toista hetken aikaa hymyillen, mutta en saanut minkäänlaista vasta kaikua hymylle.

"Hei Harry, odotinkin jo sinua." sanoin hymyillen ja astuin oven edestä syrjään, jolloin hän mahtui tulemaan sisälle.

Katsoin Harrya, joka vain käveli ohitseni ja alkoi sen jälkeen ottamaan kenkiä pois jaloistaan. Toinen ei siis aikonut edes tervehtiä minua, se kyllä sai mielialani pienesti laskemaan. Tätäkö tämä olisi loppu päivän? Ei kyllä, jos se minusta riippui. En opettaisi siinä vaiheessa mitään, jos toinen ei edes puhuisi. Siinä meni minunkin rajani ystävällisyydessä.

"Voisit edes sanoa jotakin, en todellakaan auta sinua fysiikassa, jos olet tuollainen." sanoin ja viimein sain edes jonkinlaisen yhteyden kiharapäänhän, sillä tämä käänsi katseensa minuun.

"Ai minkälainen? Enkö saa olla edes oma itseni, kun minut tänne kerta pakotettiin." Harry vastasi ja katsoi minua kysyvästi vihreillä silmillään.

Pakottanut? En kyllä minä ainakaan häntä tähän ole pakottanut, eikä kukaan muukaan. Harryn äiti oli sopinut asiasta kanssani, vaikka ei ollutkaan kysynyt poikansa mielipidettä asiaan. Mutta olisihan Harry silloin voinut avata suunsa ajoissa, enään asiaa ei voisi sanoa pakottamiseksi.

"Opiskelemme olohuoneessa." sanoin vain ja lähdin sen jälkeen kävelemään pois eteisestä.

En aikoisi huomioida toisen sanoja pakottamisesta ääneen, ehkä olisi vain parempi, jos opettaisin hänelle tämän kertaiset asiat, jonka jälkeen toinen saisi lähteä. Samalla voisin yrittää vielä saada Harryn hymyilemään, vaikka se vaikuttikin vaikelata tämän alun jälkeen. En ehkä onnistuisi tänään siinä, mutta toivottavasti ajan kanssa.

// Tässä olisi tältä erää uusi luku :) Toivottavasti tykkäätte.

Hiljalleen alkaa tämä juoni edetä, mutta lupaan sen, että tässä tulee olemaan vaikka mitä käänteitä vielä luvassa ;)