The Legend of Lucas & Robin

Sovinto

Robinin näkökulma:

Jouduin katsomaan uudestaan ja uudestaan tajutessani, mitä edessäni oli juuri tapahtunut. Tuon tuntemattoman koiralauman johtajapari oli juuri tapellut toisiaan vastaan ja ihan ilman sen järkevämpää syytä. Tunsin niskakarvojeni laskeutuvan vasta nyt, kun molemmat naaraista olivat asettuneet aloilleen. Oranssivalkea naaras nuoleskeli kaulaansa hermostuneesti vilkuillen Trixiä. Haavan puhdistamisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä naaraan kaula ei taipunut tarpeeksi. Trix hymähti ja asteli betansa luokse, joka tuijotti alfaa silmät suurina, hiljaa ja täynnä kunnioitusta. Se erosi paljon Charan aiemmasta käytöksestä, kun hän tämä aukoi kuonoaan alfalleen. Trix asettui makuulle Charan vierelle ja alkoi pestä tämän kaulaa kielellään. Chara katsoi hämmentyneenä alfansa puuhia. Hän ei kuitenkaan pistänyt vastaankaan. Haava olikin pian pesty. Harmaa naaras alkoi pestä sitten Charan korvaa, jota Trix oli repinyt raa'asti taistelun tiimeksessä. "K-Kiitos", Chara takelteli, kun myös korva oli puhdistettu. Nyt Chara näytti enemmän omalta itseltään. Trix nousi takaisin jaloilleen yhä lapa verta vuotaen. Chara seurasi esimerkkiä ja nousi tassuilleen. Hän haparoi Trixin luokse ja oli alkamassa puhdistamaan Trixin haavoja, mutta harmaa alfa vain pudisti päätään ja käveli kauemmaksi. "Nämä haavat ovat merkki siitä, että minun tulisi kuunnella betaani. Jätän ne näin osoittaakseni kunnioitusta sinua kohtaan, ja toivon, että osaat vastaisuudessa osoittaa kunnioitusta myös minua kohtaan", Trix haukahti arvokkaasti. Chara painoi päänsä, eikä enää vastannut. "Mutta minulla on uusi päätös ilmoitettavana: KUKAAN minun laumani koirista EI saa enää tuoda syötäväkseni kissanlihaa. Kissanliha on nyt kiellettyä laumamme sisällä. Eli jos ette halua tai aio totella tätä uutta sääntöä, voitte poistua vähin äänin", Trix sanoi napakasti ja tuijotti laumaansa herkeämättä. Kukaan ei vielä ainakaan sanonut mitään vastaan. He istuivat paikallaan ja tuijottivat johtajaansa. Mietin, että eikö tuo naaras hätkähtänyt edes sitä kaikenaikaista huomion kohteena olemista? Eikö se pidemmän päälle alkaisi häiritsemään ketä tahansa? Yhtäkkiä huomasin, että tontille alkoi virrata muitakin, kuin koiria. Kissajoukko käveli nurmikon lävitse tontilla olevan ainoan puun alle. Huomasin, että heidän joukossaan käveli Mikasa. Mitä se tarkoitti? Äskenhän Mikasa oli ollut tuolla puussa. Koirat eivät tehneet liikettäkään, kun kissat kävelivät heidän ohitseen koiria tarkasti silmällä pitäen. "Ei tänne yleensä tule näin paljon vieraita", Timber haukahti huvittuneena. Trix katsoi rauhallisesti ympärilleen kerääntyviä kissoja. Kissojen joukosta asteli mustavalkoinen kissa. Hänen turkkinsa oli pääväriltä valkoinen, mutta hänen häntänsä ja korvansa olivat valkomustaraidalliset. Uros nyökkäsi Trixille tervehdykseksi. Kissauros naukaisi: "Oletko sinä näiden koirien johtaja?" Trix nyökkäsi hieman häpeissään. Sinisilmäinen kissa nyökkäsi ja jatkoi: "Miksi olet laittanut heidät syömään minun ystäviäni, teidän ystäviänne, meitä kissoja?" Trix pudisteli päätään osaamatta vastata. "Laumalla oli nälkä...Se oli minun ideani. Älä syytä Trixiä", Chara sanoi vaivaantuneena. Oranssivalkoinen naaras käveli alfansa eteen suojaamaan tätä. "Chara, osaan hoitaa tämän itsekkin", Trix haukahti varoittavasti. Chara katsoi alistuneesti johtajaansa ja sitten perääntyi epäröiden. "Minulla on alfana vastuu. Ja sen takia minun on otettava vastuu myös päättämistäni asioista", harmaa naaras haukahti betalleen, joka seisoi hänestä nyt hieman kauempana. Chara painoi päänsä taas tietämättä, mitä sanoa. "Nimeni on Micke ja olen tämän kissalauman johtaja. Olette riistäneet meiltä monia henkiä, ja nyt väitätte lopettavanne kaiken tuolla yhdellä lauseella?" Micke naukasi arvostellen. "Niin", Trix sanoi surullisesti. Hän varmaan toivoi pystyvänsä kääntämään aikaa taaksepäin. Akira käveli Micken luokse ja katsoi tätä hetken. Yhtäkkiä Micken silmät laajentuivat suuriksi. "Se on hän!" joku huusi kissajoukon seasta. Nostin korviani hämmentyneenä. Mitä erikoista oli Lucaksessa, tai no isässäni? Olihan hän Tähtiklaanin soturi uudelleensyntyneenä Lucaksen kehossa, mutta siis... Mistä nämä koirat ja kissat edes tiesivät hänestä? En uskoisi, että täälläpäin uskottaisiin Tähtiklaaniin. "Mitä?" Akira kysyi hämmentyneenä ja heilautti ruskeavalkoista häntäänsä hermostuneesti. "Tämäkö on tuomasi pelastus, ihmekoira?" ruskearaitainen naaras huudahti, kuin hän olisi nähnyt uskomattoman ihmeensä. Yhtäkkiä kissajoukko alkoi hälistä kovaäänisesti, ettei heidän ääniään pystynyt edes erottamaan toisistaan. "Sinä siis olet se uneni koira, joka tuo kissoille pelastuksen", Micke sanoi ja tuijotti Akiraa, kuin tämä olisi jonkinlainen haamu tai ihmeellinen olento.  "Miten tämä pelastaa meidät?" Micke kysyi uteliaasti. Hän tuijotti Akiraa kiihkoisasti. Akira kääntyi Trixin puoleen, joka odotti häneltä vastausta. "Eikö tässä ole se vastaus? Riitanne johtuvat juuri siitä, mitä te olette syöneet", Akira tokaisi ja kiersi katsettaan koiralauman joukossa. Pieniä alistuvia ja katuvia vinkauksia saattoi kuulla. "Joten jos lopetatte sen ja pyydätte anteeksi, eiköhän asia hoidu sillä?" hän jatkoi vielä. "Anteeksipyyntö ei riitä", Micke sanoi terävästi. Trix katsoi mustavalkoista kissojen johtajaa hämmentyneenä. "Vaadimme syyllistä tapettavaksi", Micke sähähti agressiivisesti. Kissat yhtyivät kuorossa vaatimukseen. Niskakarvani pörhistyivät hieman pelosta. Kenet he halusivat tappaa? Vilkaisin kohti Trixiä ja Charaa. Kumpi oli syyllinen? "Lähden teidän mukaanne. Mutta luvatkaa, että jätätte muun laumani rauhaan. Ja minun laumani...", Trix suostui ja kääntyi taas kohti laumaansa. Hän näytti jotekin ylväältä siinä suorana seisoessaan. Hän ei näyttänyt katumuksen merkkejä, eikä pelkoa. Oliko hän hullu? "...Laumani. Ystäväni. Luvatkaa, että kissat saavat tästä lähtien pitää henkensä. Luvatkaa, että te pyritte yhteisymmärrykseen ja yhteistyöhön. Älkää haastako riitaa heidän kanssaan. Ja kaikista tärkeintä: älkää kostako kuolemastani", Trix pyysi surullisesti. Lauma kuunteli hiljaa. Osa vinkui surullisena. "Me lupaamme! Trix, minä lupaan sinun betanasi ja lauman tulevana alfana, että lauma tottelee viimeistä toivettasi loppuun saakka!" Chara huudahti itkuisena rikkoakseen hiljaisuuden. Lauma alkoi ulvomaan surusta heti Charan sanojen jälkeen. Melun alle peittyi Akiran hiljainen mutina: "Tämä on väärin. He antavat heidän viedä johtajansa noin vain." Trix nyökkäsi ja kääntyi Micken puoleen. "Mennään", hän pyysi tukahtuneesti. Harmaa naaras ei voinut enää edes katsoa entistä laumaansa päin. "E-Eikö tämä ole vähän hätiköityä?" haukahdin, kun lauma vihdoin hiljeni. En saanut vastausta. "Jonkun on otettava vastuu", Trix vastasi minulle lempeästi, " oikea johtaja tekee mitä vain auttaakseen laumaansa." Katsoin Trixiä täynnä pelonsekaista kunnioitusta. Hän oli nuoresta iästään huolimatta hyvä johtaja, virheistään huolimatta. "Selvä. Hyvästi, Trix", sanoin hiljaa. "HETKONEN!" Chara huusi, kun kissalauma ja Trix olivat lähtemäisillään. Micke kääntyi taas Charan puoleen. Oranssivalkea naaraan silmät hehkuivat punaisena. Saattoi johtua itkemisestä, mutta silti. "Ette voi viedä Trixiä! Minä olen se syyllinen. Minä sanoin, että kissojen syöminen nälkään oli hyvä idea. MINUN pitää kuolla, eikä alfan!" Chara huusi. "Olet yhtä paha syyllinen siinä, missä alfasikin", Micke sanoi ja huiskautti häntäänsä hermostuneesti. Oli selvää, ettei Chara osannut päättää, mitä tekisi. Äsken hän vielä lupasi johtaa laumaa Trixin kuoltua, mutta nyt hän pakeni omia sanojaan. Kissat mutisivat hetkeen mietteliäästi. "Meistä hänenkin pitäisi maksaa", yksi heistä sanoi muiden puolesta. Chara katsoi kissaa silmiin, mutta ei sanonut mitään. "Entäs me?" yhtäkkiä yksi koiralauman koirista tokaisi ja nousi tassuilleen. Hän oli sileäkarvainen mustavalkoruskea uros, jolla oli luppakorvat. Trix eikä Chara osanneet vastata siihen. "Minusta tuntuu, että teidän on valittava itsellenne uusi johtaja", Trix kehotti. Luppakorvainen uroskoira vinkaisi ja asettui takaisin aloilleen. Trix ja Chara katosivat pian kissajoukon mukana, jättäen jälkeensä vain hiljaisen koiralauman ja meidän joukkiomme. 

Akiran näkökulma:

Tämä oli sulaa hulluutta. Ei kukaan klaani olisi niin typerä, että antaisi viedä johtajansa. "No, oletteko jo päättäneet uuden johtajanne?" kysyin yrittäen saada joukkoon edes jonkinlaista eloa. Tuntui, kuin he eivät osaisi ajatella itsekseen mitään. Se koira, joka aiemmin puhui uskaltautui taas nousemaan ja hän käveli luokseni: "Osaatko sinä auttaa meitä? Jos Trix todella näki sinut unessa, sinussa on jotain erityistä", uros tokaisi ja katsoi minua toiveikkaasti. "Ette voi aina nojautua jonkun muun apuun! Auttakaa nyt itseänne!" haukahdin ärtyneenä. Uroskoira hätkähti ja vilkaisi muihin. "Niin...Kuka meistä alkaa johtajaksi?" hän kysyi hiljaa. "En minä vain tiedä", pitkäkarvainen musta pikkukoira vinkaisi vastaukseksi. Muutkin mutisivat mietteliänä. "Eikö olisi vain helpointa osoittaa heille johtaja?" Robin kysyi kuiskaten korvaani. "En usko. Heidän on pystyttävä tähän itse, myös tulevaisuutta ajatellen", väitin itsepintaisesti. Ei sitä tietäisi, joutuisivatko he valitsemaan johtajaansa uudestaan, mutta kaikkeen piti varautua. "Mutta entä jos he eivät löydä itse itselleen johtajaa?" Robin kysyi epävarmana. En minä vain tiennyt. Tiesin vain, että nämä koirat todella tarvitsivat johtajan joukkonsa eteen. "Ilman johtajaa rankkurit vievät meidät!" joku koira vinkaisi surullisesti. "Niin! Tarvitsemme jonkun viisaan ja nokkelan johtajan!" toinen sanoi ja katseli meitä kohti anovasti. Luimistin korviani tympääntyneenä. Näille aivottomille rakeille kelpaisi todellakin metsän ulkoilma. He eivät näyttäneet osaavan itse päättää. Pudistin päätäni. Minun ei silti pitäsi olla heille niin ankara. He olivat oletettavasti ihmisten kasvattamia koiria, joten he olivat aina eläneet ihmisten varassa. Sitä ei saisi muutettua hetkessä. "Noniin. Sanokaa nyt. Kuka teistä haluaa olla johtaja?" kysyin kovaan ääneen. Ei vastausta. "Minä otan johdon!" joku punaruskea uros haukahti ja asteli luoksemme. "Kuka olet?" kysyin uteliaasti. "Olen Ken. Alfan kumppani. Hauska tavata", koira esitteli itsensä ja katsoi minua punaruskeilla silmillään hetken aikaa. "Olit siis Trixin kumppani?" kysyin uteliaasti. "Niin. Hänen oli tarkoitus synnyttää pentumme. Nyt se ei kai ole enää mahdollista", Ken vastasi surullisesti. "Otan osaa. Mutta aiotko sinä totella Trixin antamaa määräystä?" varmistin vielä. "En tietenkään menisi omaa kumppaniani vastaan. Tietenkin tottelen hänen käskyään", Ken lupasi ja painoi päänsä kohteliaasti ja nosti sen taas. "Selvä. Eli sinä siirryt nyt lauman alfaksi", kuulustelin häntä vielä hieman. Minulla oli vieläkin epämukava olo tästä koko jutusta. Oli hirveää tietää, että kaksi koiraa saisivat pian surmansa. "Niin. Ja otan betakseni Omenin", Ken tokaisi ja kääntyi kohti aiempaa lyhytturkkista urosta. "Oikeastikko?" Omen haukahti ja nosti lurppakorviansa innokkaasti. "Kyllä", Ken vastasi lyhyesti ja virnisti. Omen hypähti innokkaasti ja kumarsi hieman: "Palveluksessanne, alfa." Haukahdin huvittuneena. Asiat näyttivät tässä ainakin nyt sujuvan. "Kiitos avustasi, Lucas", Ken kiitti minua. Nyökkäsin vain, sillä en oikeastaan tehnyt mitään. "Eikös täällä ole meidän työmme nyt tehty?" kysyin ja käännyin kohti Hunteria ja muita. "Entä Mikasa?" Robin kysyi ja katsoi ympärilleen. Kuin kutsusta mustavalkoinen naaraskissa hyppäsi aidalta alas ja käveli ripeästi luoksemme naukaisten: "Hyvää työtä!" Virnistin vain. Mietin kyllä hetken, että emme olleet vieläkään saaneet tietää, minne meidän pitäisi mennä. Yhtäkkiä Kaylan tumma hahmo ilmestyi vierelleni. Katsoin tätä sanattomana. Vilkaisin ystäviini, jotka eivät edes näyttäneet huomaavan entistä Tuliklaanin johtajaa. "Vai sinä näet minut", Kayla haukahti. "Siltä näyttää", vastasin mietteliäänä, hiljaa. "Minä luulen, että olemme löytäneet jo vastauksen kysymykseesi", Kayla kertoi arvoituksellisesti. "Miten niin?" kysyin hämmentyneenä. "Kun Timber kertoi siitä maatilasta ja sen metsästä, tajusin koko jutun. Jos siellä asuu villeinä susia ja sen lisäksi ihmiset eivät asu siellä, paikkahan vaikuttaa täydelliseltä!" Kayla kertoi iloisesti. "Mutta entä ne villit sudet?" kysyin mietteliäänä. "Meistä voisi tulla liittolaisia. Älä huoli, minusta paikka kuulostaa hyvältä", Kayla selitti rohkaisevasti. Nyökkäsin. "Kiitos Kayla", kiitin naarasta kohteliaasti. "Ei mitään, Akira. Hyvää matkaa", Kayla nyökkäsi ja katosi taas savuna ilmaan. "Mitä nyt?" Sucre kysyi ja heilautti oranssiruskeaa häntäänsä uteliaasti. Virnistin tyytyväisenä: "Tiedän nyt, minne meidän pitää mennä."