*(Edelleen) Sadien näkökulma*
Tuntui aivan kuin aika olisi pysähtynyt juuri sillä hetkellä. Tuo ääni... Aivan kuin muistaisin sen jostain... Päätäni alkoi yhtäkkiä särkemään ja tuntui aivan kuin katoaisin hetkeksi. Yhtäkkiä maisemat muuttuivat ja huoneeni kokonaisuudessaan alkoi hävitä näköpiiristäni. Hengitin raskaasti, yrittäen tasoittaa nopeutuneita sydämenlyöntejäni. Tunsin jälleen sen tutun sensaation, kun vanhat muistot alkoivat ilmestyä toinen toisensa jälkeen.
*Takauma*
Nojasin kylmää seinää vasten, yrittäen saada siteitä pois silmiltäni jo varmaan sadatta tuhatta kertaa, mutta tietenkin ilman mitään edistystä. Kirosin hermostuneena, lyöden samalla pääni seinää vasten ehkä vähän liian suurella voimalla, sillä sen jälkeinen kipu oli aivan sietämätön. Suljin silmäni siteiden takana - tai ainakin yritin, koska se oli todella hankalaa niiden ollessa niin tiukalla.
Niin paljon ajatuksia kulki mielessäni, että pääni oli haljeta. Mutta tietenkin, vain kuvaannollisesti...
Yhtäkkiä viereltäni alkoi kuulua pientä, hiljaista nyyhkytystä. Käänsin päätäni varovaisesti ääntä kohti.
"...Amy?"
Nyyhkytys vain jatkui ja voimistui. Hivuttauduin hänen vierelleen käsieni avulla, sillä muuta voimaa minulla ei ollut. Tunnustelin lattiaa kädelläni kunnes tunsin Amyn itkevän kehon vierelläni. Kietaisin käteni hänen ympärilleen ja halasin häntä.
"Amy.... Ei ole mitään hätää. Me kyllä pääsemme täältä pois! Ihan varmasti!" rauhoittelin häntä, vaikka en ollut varma tulisiko niin ikinä tapahtumaan. Toivoin kuitenkin ettei Amy huomaisi tätä.
"Sadie.... M-me emme pääse täältä pois! Meillä on ollut jo n-niin monta mahdollisuutta, mutta s-se mies hakee meidät aina takaisin! AINA!" hän itki ulos, "Pelkään että en enää ikinä pääse täältä kotiin näkemään perhettäni.."
Katsoin Amyä huolestunut ilme kasvoillani, mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään kuulin oven avautuvan. Samassa kuulin kahden miehen äänen puhuvan keskenään....sitten muistin.
.
.
.
.
.
" Sadie...Hei! Onko kaikki kunnossa?"
Katsoin shokissa Louisia joka oli nyt tullut luokseni.
" Ei! Jätä minut rauhaan!" huusin ja otin askeleen taaksepäin. Louis käveli minua kohti, mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään riuhtaisin oven auki ja juoksin kohti minun ja Demin huonetta.
Riuhtaisin huoneemme oven auki, ja huomasin Harryn seisovan Demin sängyn luona.
" Harry!" huusin ja hän kääntyi katsomaan minua.
" Mitä? Ole vähän hiljempaa," hän sanoi kuiskaten.
" Mene pois Mene pois Mene pois," toistin hengästyneenä työntäen Harryä pois huoneesta.
*Demin näkökulma*
Heräsin kuultuani Harryn huutoa , ja huomasin Sadien istuvan selkä ovea vasten. Nousin sängyltäni ja istuin Sadien viereen, jonka seurauksena hän kääntyi katsomaan minua. Kuulin kuinka Harry huusi ja pyyti avaamaan ovea mutta en liikahtanutkaan. Autoin Sadien ylös ja istuimme hänen sängylleen.
" Mitä täällä tapahtuu?" kysyin häneltä hiukan uteliaana.
Sadie oli hetken aikaa hiljaa kunnes hän kääntyi katsomaan minua punaisineen silmineen.
" En oikein haluaisi puhua siitä" hän sanoi katsoen huoneemme ovea.
" Selvä.." vastasin ja halasin häntä.
Oli hetken ajan hiljaista ja istuimme kuunnellen Harryn huutoa kunnes...
" Sadie! Avaa ovi." kuulin tuntemattoman mies äänen huutavan.
Ei mennyt aikaakaan kun ovi paiskattiin auki, ja Harry asti huoneeseen mukanaan toinen hoitaja. Sadie ja minä katsoimme pelokkaina kahta todella vihaista hoitajaa. Harry oli ensimmäinen joka rikkoi hiljaisuuden.
" Mitä tämä nyt on olevinaan?" hän kysyi matalalla äänellä.
"..."
" No? Vastatkaa nyt," toinen hoitaja sanoi.
" Öh..tuota.." en saanut sanottua muuta mitä voisin sanoa? enhän edes tiennyt mitä oli tapahtunut. Juuri kun olin jatkamassa lausettani Sadie nousi ylös, Ja otti askeleen kohti toista hoitajaa.
"Miksi et tehnyt mitään?"
Toinen hoitaja katsoi Sadietä ihmeissään.
"Mitä? Milloin?" mies kysyi.
"Silloin kellarissa.." Sadie sanoi ennen kuin hän kaatui maahan.
A/N : Moii :3 eli tässä ois luku 6! ja siis kirjotettiin tää tosi väsyneinä että..juu :D
Mut siis kommentoikaa ja äänestäkää jos haluatte! <3 -xxsingmetosleepxx
