*Sadien näkökulma*
Potkaisin turhautuneena jalkojeni alla olevaa hiekkaa ja käännyin katsomaan Demiä joka oli nukahtamaisillaan.
"Kuinkakohan kauan olemme odottaneet tässä?"
"En tiedä..." hän mutisi huokaisten syvään.
Odottaessamme tienvarrella jo varmaan tuntikausia, taivas alkoi hämärtymään ja ilma muuttui entistä kylmemmäksi. Myös entistä vähemmän autoja ajoi ohitsemme, joten kyydin saaminen hankaloitui huomattavasti. Emme tulisi mitenkään selviytymään tässä kylmyydessä ja nälässä, jos joku ei pian tulisi.
Käännyin vielä katsomaan suuntaa josta tulimme ja huokaisin syvään.
"Ei tästä tule mitään... Olemme odottaneet täällä jo ties kuinka kauan, eikä kukaan ole pysähtynyt ottamaan meitä kyytiin," sanoin Demille tympääntyneenä ja kävelin hitaasti hänen vierelleen seisomaan.
"Meidän täytyy jatkaa matkaa jos emme halua yöpyä tienvarrella. Luuletko jaksavasi kävellä vielä edes vähän matkaa?" kysyin häneltä, vaikka olin aika varma ettei kummallakaan meistä riittänyt energiaa siihen.
"..." Dem vain pysyi hiljaa, tuijottaen kaukaisuuteen. Vilkaisin häntä huolestuneena. Hänen kasvonsa olivat tosi kalpeat ja hän vaikutti huonovointiselta.
"Onko kaikki hyvin?" kysyin häneltä ääni väristen.
"...Joo..o-olen..." hän vastasi epäröiden.
*Demin näkökulma*
Näin sivusilmälläni, kun kaukaa tuleva auto alkoi hidastaa vauhtia meidät nähtyään. Käännyimme molemmat katsomaan yllättyneinä kyseistä autoa sen pysähdyttyä viereemme.
Auton ikkuna avautui hiljalleen ja ruskeahiuksinen mieshenkilö tuijotti meitä.
"Hei, tarvitsetteko te kyytiä," hän kysyi lempeästi hymyillen. Katselin hänen piirteitään hetken ajan. Hänellä oli ruskeat pitkät ja lainehtivat hiukset, sekä pistävän siniset silmät. Vaihdoimme katseita Sadien kanssa ja olimme molemmat sitä mieltä, että mies olisi tarpeeksi luotettava.
"Joo, kyllä kiitos," Sadie vastasi pikaisesti ja auttoi minut ensin ylös, ennen kuin menimme istuutumaan auton takapenkeille.
Mies jutteli meille vähän aikaa autoa ajellessaan, mutta koska olin tosi väsynyt ja huonovointinen pahan Anemiani vuoksi, - sillä en ollut ottanut tarvitsemiani rautalääkkeitä jo vähään aikaan - Sadie hoiti keskustelemisen minun puolestani. 'Ehkä minun kuitenkin pitäisi kertoa hänelle sairaudestani, hän on varmasti tosi huolissaan minusta...' ajattelin päässäni. Aloin kuitenkin jo väsymään sen verran, etten jaksanut pitää silmiänikään auki, ja lopulta nukahdin autonpenkille.
*Liamin näkökulma*
Kävelin levottomana ympäri olohuonetta. Tytöt olivat olleet ulkona useita tunteja, ja kello alkoi tikittää kuutta kohti. He olivat siis olleet ulkona reilut 7 tuntia. Ajatukset pyörivät mielessäni loputonta rataa. Ehkä heille on sattunut jotain. Ehkä heidät kaapattiin matkan varrella, tai ehkä jopa--
"Liam, ajattelimme Niallin kanssa mennä etsimään tyttöjä. Tule sinäkin mukaan, niin ei tarvitse pyöriä täällä kuin mikäkin hermoilija," Zayn sanoi tullessaan huoneeseen autonavaimet otteessaan. Pysähdyin paikoilleni ja vedin syvään henkeä, "Se... Se on ehkä hyvä idea."
Samalla aikaa kuulin Niallin astuvan huoneeseen, ja hetken päästä hän haukkoi happeaan,
"Ei voi olla totta..."
"Hm? Mitä nyt?" kysyin hämmentyneenä, mutta kun huomasin mitä hän katsoi, leukani loksahti auki,
"...Kaksi tyttöä karkasi mielisairaalasta kolme päivää sitten Lontoossa. 17-vuotiaat tytöt Dem Angel Miller ja Sadie Emilie Campbell havaittiin karanneen varastetulla mustalla Jeepillä parkkipaikan toimivista valvontakameroista. Jos sinulla on ollut havaintoja näistä henkilöistä, ilmoitathan asiasta poliisille. Useat etsintäpartiot ovat jo parhaillaan etsimässä heitä, ja katoamisilmoitus-papereita liitetään joka kadunkulmaan..." kuuntelin uutistenlukijaa shokissa.
Mustasta Jeepistä tuli mieleeni heti Harryn auto, joka oli tälläkin hetkellä ojassa. Kaivoin hetkeäkään epäröimättä puhelimeni esille taskustani ja etsin yhteystiedoistani Harryn numeron. Puhelin hälytti pari kertaa, kunnes kuulin tutun matalan äänen.
"Harry," hän vastasi.
"Hei, tuota.... taidan tietää missä autosi on," sanoin epävarmasti.
"...."
"..NO SANO NYT MISSÄ SE ON?!"
"Bristolissa..valtatiellä...ojassa."
"MITÄ!!?"
*Sadien näkökulma*
Auto pysähtyi suuren kaksikerroksisen talon eteen. Päätin herättää sikeästi nukkuvan Demin,
"Dem, herää! Saimme paikan jossa yöpyä yön yli," sanoin ravistellen häntä hereille.
"Mitä häh? Missä me ollaan?" hän kysyi unisena.
"Olemme Jaredin luona."
"Jaredin?"
"Jared Leton, saimme häneltä kyydin," vastasin tajutessani, että Dem ei ollut kuullut hänen nimeään. Poistuimme autosta sulkien autonovet perässämme. Odotimme, että Jared sai lukittua autonovet ja seurasimme hänen perässään talon ovelle. Oven avautuessa ulos kantautui musiikki ja ihmisten nauru, ja käännyimme katsomaan Jaredia, joka näytti itsekin hämmentyneeltä, mutta kuitenkin naurahti ja totesi,
"Täällä taitaa olla juhlat!"
A/N: Moi kaikki rakkaat lukijat! Viime päivitys nyt sitten vähän viivästy koulun ja muiden kiireiden takia, mutta nyt päätettiin sitte lomalla jatkaa viimeinkin. :3 Tää saattaa olla tosi lyhyt, mutta koska ei keksitty mitä muuta kirjoittaa tähän niin saatte nyt tyytyä tähän lukuun! Muahahaa >;D
-NekuChan
-xxsingmetosleepxx
ps.No mutta sehän on Jared Leto! <3
