"Sadie!" kyykistyin hänen vierelleen ja tunnustelin hänen pulssiaan. Aloin panikoimaan koska tunsin pulssin, mutta vain heikosti. Harry ja tuntematon hoitaja taisivat huomata sen, sillä he riensivät heti vierelleni auttamaan minua. Harry nosti Sadien sängylleen ja kääntyi minuun päin, "Sadie on kunnossa. Anna hänen nukkua rauhassa." Katsoin häntä hieman epäröiden ennen kuin vastasin vain pienellä nyökkäyksellä.
"Louis, mennään," Harry sanoi toiselle hoitajalle jonka nimi oli ilmeisesti Louis. Istuin sängylleni ja odotin että Sadie heräisi.
En tiedä kuinka kauan olin jo odottanut hänen heräävän, mutta se olisi voinut olla useita tunteja.
"Dem?" kuulin Sadien kysyvän hiljaa. Sadie nousi ylös ja istuutui minun viereeni. Päätin kertoa hänelle suunnitelmastani.
"Haluaisin puhua kanssasi yhdestä asiasta," sanoin Sadielle. Hän katsoi minua hetken ihmeissään, mutta antoi kuitenkin minun jatkaa.
"Tänään keskiyöllä me karkaamme."
"Mutta miten?" Sadie kysyi hämillään.
"Noh, minä huomasin että kun Louis lähti hänellä ei ollut korttia mukanaan," vastasin virnuillen. (A/N: osastoilla on sellaiset kortit vain hoitajilla millä ovet saadaan auki.) Mietin hetken aikaa että karkaaminen olisi paras vaihtoehto, sillä meidät molemmat oli pakotettu hoitoon. Emmehän me tarvitsisi apua? Pärjäisimme ihan hyvin kahdestaankin.
Esitimme nukkuvamme kunnes oli keskiyö ja oli aika lähteä. Otimme hieman vaatteita ja rahaa mukaan, ja poistuimme huoneesta. Odotin että Sadie hakisi Louisin kortin jotta pääsisimme ulos. Katsoin ikkunasta ja näin parkkipaikalla mustan Jeepin ja silloin muistin, että olen nähnyt Harryn tulevan töihin tuolla autolla. Onneksi olen ajanut autolla ennenkin. Nyt tarvitsisimme vain autonavaimet. Sadie tuli mukanaan Louisin kortti ja minä lähdin hakemaan avaimia. Hiivin äänettömästi olohuoneessa istuvien hoitajien ohi, ja menin Harryn työhuoneeseen. Etsin ensimmäisenä pöydän luota ja löysin autonavaimet suuren paperipinon alta. Poistuin huoneesta äänettömästi ja hiippailin takaisin Sadien luo.
Hiivimme molemmat ovelle, joka johtaisi kapealle käytävälle. Kun saavuimme oven eteen, Sadie kyykistyi sen verran että pystyin nousemaan reppuselkään, ja nousi varovaisesti ylös niin että kykenisin peittämään merkkivalon kädelläni. Sillä aikaa hän käytti varastamaansa korttia oveen.
Oven avattua livahdimme sisälle käytävään. Sadie meni nopeasti kytkinrasian luo, aukaisi sen, ja yhdellä napin painalluksella kaikki valvontakamerat olivat sammuneet.
Juoksimme vielä suuren aulan kautta hissiin ja painoin ensimmäisen kerroksen nappia. Hissin ovet sulkeutuivat ja odotimme hetken aikaa lyhyessä hiljaisuudessa, kunnes ovet jälleen avautuivat ja juoksimme ulko-ovista pihalle.
Ei mennyt aikaakaan kun jo löysimme tutun mustan auton läheltä parkista. Juoksin sen luo, ja juuri kun olin avaamassa auton etuovea, tunsin jonkun nykivän minua olkapäästä. "Öh... Dem?"
Käännyin ympäri katsomaan Sadieta. "Niin?"
"Osaatko sinä edes ajaa?"
Katsoin häntä "Oletko tosissasi"-ilmeellä ja naurahdin, "Tottakai osaan! Olen itseasiassa tehnyt tätä aikaisemminkin, en ole vain tohdennut kertoa."
Sadien ilme muuttui hetkessä. Hän näytti aivan kuin innokkaalta pikkulapselta, joka oli juuri saanut lempilelunsa joululahjaksi. "S...sinä osaat ajaa autolla?! Oikeasti..."
Nauroin ja pyöräytin silmiäni. "Hyppää vain autoon," sanoin ja avattuani oven istahdin sisälle. Kun olimme laittaneet turvavyöt kiinni ja käynnistäneet auton, lähdimme hiljalleen ajamaan valtatietä pitkin Bristoliin, koska emme keksineet muutakaan paikkaa minne paeta.
