Kuoleman oma

Luku 5. Kahleet sitovat

Hetken verran kanssani
Ikuisuuden poissa
Ei virvoittavaa sadetta
Ei lämpöä iholla

Tiellä on vain kiviä
Särmikästä ja terävää
Jos vaikka satuttaisin
Ei kukaan sitä nää

Ruusuja lakastuvia
Juurihan kevät meni
Vastahan aurinko paistoi
Miksi et liiku?

Olet hiljaisuus
Olemuksesi
Ontto
Tuska

...
Kalmanhaju viipyilee huoneessa. Istahdan sotkuiselle sängylleni käsittämättä tapahtunutta.

Se ei ollut mielikuvitukseni tuotetta. Ei, vaikka itsepäisesti muuta väittäisinkin. Kuoleman kosketus; tunne oli liian aito, liian lopullinen.

Hän tietää minusta kaiken. Liikaa. Toisaalta hän hallitsee loppuja, joten ehkä hänellä on aavistus kaikkien elävien kuolemasta.

Voisiko olla niin, että hän on seurannut minua aina? Odottanut oikeaa hetkeä niittää minut viikatteellaan. Onko minut määrätty jättämään tämä maailma, seuraamaan Kaikkien Lähtöjen Herraa, sinne minne aurinko ei koskaan paista?
Se tuntuu pelottavalta. Että minut olisi merkitty valmiiksi. En luota kohtaloon, mutta minusta tuntuu, etten voi muutakaan.

Emmi. Pelkkä ajatus siitä, ettei hän ole enää elävien kirjoissa, ei täyttäisi kanvaasiaan taiteellaan, joka tulisi liikuttamaan niin montaa henkilöä.

En pysty hyväksymään sitä. En, vaikka koko maailma vaatisi niin. Vaikka kymmenetmiljoonat äänet kuiskaisivat korvaani, ettei mitään olisi enää jäljellä, että maailma loppuisi tänään.

Kuolema antoi minulle mahdollisuuden jättää kaiken taakse, suostua vaihtokauppaan - oman henkeni hinnalla.

Itsemurhaa sanotaan itsekkääksi teoksi. Jotkut pitävät sitä jopa niin pahana syntinä, ettei se oikeuta taivaspaikkaan.

Mutta onko se niitä asioita, jos pystyisin sillä tavalla herättämään siskoni eloon? Edes pienen aavistuksen, siitä mitä hän joskus oli. Eivät asiat tietenkään koskaan samoin olisi, siitä kuolemani pitäisi huolen.

Vanhempani menettäisivät silti tyttären. Lena menettäisi parhaan kaverinsa. Emmillä ei olisi siskoa.

Ei. Elämä ei ole automaattisesti kuoleman vastakohta. Ne kulkevat käsi kädessä olematta koskaan kaukana toisistaan.

Kuolemakortti Tarotissa ei merkitse kuolemaa sinällään. Se on tuhoamisen ja luomisen symboli - muodonmuutoksenkin.

Kun häviäisin tästä maailmasta, tuhoaisinko samalla itseni? Tulisiko minusta samanlainen luuranko kuin Kuolemasta?

Vai haamu? Läpinäkyvä muisto eletystä elämästä.

----

Sanoin olevani valmis mihin vain siskoni tähden. Jos sanat ovat kahle, minut on vangittu ikiajoiksi. Maailmaan, jota en ollut koskaan ajatellut sen enempää.

Tiedän siitä vain sen, ettei se ole Taivas, muttei Helvettikään. Olen saanut jo tuntea elämässäni ne molemmat. Emmi vain toisen. Hänen pitäisi löytää oma polkunsa, kun minua ei enää olisi - kaikesta huolimatta...