Tuhansien tähtien maa

~2~ 1. päivä Australiassa

Olen aina herännyt viimeistään kello yhdeltätoista, mutta tänään nukuin kahteentoista asti. "Se oli sit ennätys" mutisin vasten tyynyä juuri kun olin nähnyt kännykästäni kellon. Nousin ylös ja suunnistin matkalaukulleni hakemaan tummansiniset farkut ja valkoisen t-paidan, valitsin vielä mustat nilkkasukat.

Suuntasin vessaan, pesin hampaat ja harjasin ruskeat, yli olkapäille ylettyvät hiukseni, jotka päätyivät lopulta kahdelle pitkälle letille.

Seuraavaksi oli aamupalan vuoro, mutta kaapissa ei ollut ruokaa. Kävelin eteiseen, laitoin avaruuskuvioiset Vanssini jalkaan ja otin vielä kännykän, avaimet ja pankkikortin mukaan.

Suorastaan juoksin portaat alas ja ulko-ovesta ulos. Käännyin vasemmalle ja ehdin kävellä vain parikymmentä metriä kunnes ruokakauppa tuli vastaan.

Avasin oven ja menin kauppaan, keräsin ruokia ostoskoriini. Huomasin hintojen olevan samaa luokkaa kuin Suomessa, paitsi hedelmät, ne olivat paljon halvempia. Otin vielä muutaman hedelmän ja maksoin ostokset.

Menin takaisin asunnolleni. Purin kauppakassit ja tein itselleni salaatin. Otin vielä omenan mukaan ja kävelin parvekkeelle. Hento tuuli puhalteli vasten kasvojani. Söin omenan kaikessa rauhass, jonka jälkeen kävelin makuuhuoneeseeni. Tyhjensin matkalaukkuni sisällön kaappiini.

Otin pyyhkeen ja joitain vaatteita mukaan ja menin suihkuun. Kuivasin itseni pinkkivalkoiseen pyyhkeeseeni.

Etsin kännykkäni ja menin sängylleni makaamaan. Kello oli jo 3. Kännykkääni oli tullut monta viestiä ja monta puhelua ja kaikki äitiltä tai Claudialta. "Miten ne nyt on jo huolissaan".

Valitsin yhteystiedoistani äitin nimen ja painoin sitä. Ei kestänyt edes kahta sekuntia, kun toisesta päästä kuului: "Onko sulla kaikki hyvin?" "On, tietenkin", vastasin. "Me ehdittiin jo huolestua, kun et ole ilmoitellut mitään." "En ole ehtinyt. Mutta mulla ei ole mitään hätää. Löysin mun kämpän ja tää on ihana, kiitos." "Ihanaa, että tykkäät." "Kerro Claudialle terveisiä." "Ehdottomasti kerron." "Mun pitää nyt mennä, heippa." "Heippa."

Lopetin puhelun, olin pettynyt. Olisin halunnut, että joku muukin olisi yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta ei. Ei minulla kyllä olekaan koskaan ollut hyvää ystävää, sellaista, jonka olen aina halunnut. Siksi lähdin. Isäni kuoleman jälkeen äiti on ollut ylisuojelevainen minua ja Claudiaa kohtaan, mutta pärjään jo yksin. Ihme, että sain äidin suostumaan tähän. Uskottelin, että minulla on täällä parempi. Minua ei ole entisessä koulussa kiusattu muuten, kuin syrjimällä. Olen aina ollut se, jota kukaan ei halua lähelle, joka elää muiden tahtojen mukaan. En voisi elää enää niin.

Nousin ylös, keräsin kamat ja lähdin ulos. Tarvitsisin muuta ajateltavaa. Alaovelta lähdin oikealle. Ei kulunut kauaakaan kun löysin etsimäni. Löysin tavarakaupan. Suunnistin kello-osastolle. Otin sen kauneimman hopeanvärisen kellon, jonka voisin ripustaa seinälle. Ostin vielä vihreän kasvin, kauniit vaaleanpunamustat verhot ja erinvärisiä kynttilöitä, valitsin vielä kokoontaitettavat pöydän ja kaksi tuolia, jotka sopivat täydellisesti parvekkeelleni. Maksoin ostokseni ja raahasin ne kotiin. Käytin hissiä, avasin oven ja aloin heti asettelemaan ostoksiani. Verhot makuuhuoneen ikkunaan, kynttilät ikkunalaudalle ja osa keittiönpöydälle, pöytä ja tuolit parvekkeelle, kello huoneeni seinälle kirjoituspöydän viereen ja kasvi kirjoituspöydälle.

Kello oli jo seitsemän. Tein itselleni Carbonara-spagettia ja söin sen hyvillä mielin. Ovellani kolahti. Menin katsomaan, mistä ääni tuli. Huomasi, että postilaatikostani oli tullut uutinen. Aloin selaamaan sitä. Ensimmäiseksi katseeni osui harmaan ja ihanan pehmeän sohvan kuvaan, soitin heti numeroon, ja tilasin sohvan itselleni. Sieltä sanottiin, että sohva tulee kotiinkuljetuksella huomenna. Huomasin vielä jonkun työnhakuilmoituksen. Päätin heti huomenna mennä katsomaan sitä. Luin vielä koko lehden läpi, joltain oli hävinnyt koira, Sydneyssä oli ollut varkaita toissapäivänä ja joitain ei niin mielenkiintoisia mainoksia ja uutisia.

Lajittelin vielä vaatteitani uudestaan ja laitoin koruni korutelineeseen kirjoituspöydälle. Minulla oli varmaan kymmenen korua. Yhden best friend- korun toisen puolen olin joskus antanut ja se meni ensin niin kiltille ja viattomalle tytölle, josta halusin parhaankaverini, no hänestä tuli yksi koulun pahimman tupakkajengin jäsen. Koru oli kuitenkin niin kaunis, että olin itse säilyttänyt sen ja käyttänyt sitä tilanteissa, kun minun ei tarvinnut selitellä kenellekään, kenellä sen toinen puoli oli. Yhden koruista olin saanut kummitädiltäni, joka asui niin kaukana, etten nähnyt häntä kuin harvoin sukujuhlissa. Kolme koruista oli äitiltä ja jokainen niistä oli jonain syntymäpäivänä annettu. Yksi oli Claudialta, kun olin suostunut menemään hänen kanssaan huvipuistoon. Ja loput olin itse ostanut mitä ihanimmista kaupoista.

Minua jännitti huominen työnhaku niin paljon etten osannut mennä nukkumaan vaan aloin siivoamaan jo valmiiksi puhdasta asuntoani. Asunnossani oli niin hiljaista, että sillä hetkellä olisin halunnut edes yhden kaverin, jonka kanssa voisi tehdä edes jonkinlaista eloa asuntooni.

Kävelin parvekkeelle. Ulkoilma on aina rauhoittanut minua. Oli jo pimeää. Meri oli rauhaton, vaikka tuulta ei paljoa ollut. Taivas oli täysin pilvetön ja siellä loisti tuhansia tähtiä. Katselin niitä niin kauan, että olisin voinut nukahtaa pysyyn. Silmäluomet alkoivat painaa, mutta minua ei haluttanut mennä sisälle. Tiesin, että se on ainoa vaihtoehto, jos haluaisin pysyä pirteänä huomisessa työnhaussa.

Laahustin takaisin sisälle ja suoraan vessaan. Jätin hiukseni kiinni, jotta huomenna saisin kiharat. Pesin ripeästi hampaat. Kävin vielä juomassa vettä pienessä keittiössäni.

Kävelin makuuhuoneeseeni. Laitoin kauniit verhoni kiinni ja vaihdoin yömekkoni päälle. Mekko oli tummansininen, jossa oli tähtien kuvia, tähdenlentoja ja kuu. Olin saanut sen viimevuonna joululahjaksi äidiltä ja Claudialta. Menin sänkyyni makaamaan ja nukahdin rauhalliseen uneen.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Miten Clara selviää työnhausta, saako hän töitä?

787 words

TheQueenOfAustralia