Tuhansien tähtien maa

~33~ Jälleen näkeminen

Hong Kongin valot jäivät taakse ja uudet upeat maisemat odotti edessäpäin. Matkaa olisi yhteensä yhdeksän tuntia ja neljäkymmentäkahdeksan minuuttia. Kiina on iso maa, joten sen ylittämiseen kului ensin paljon aikaa, jonka jälkeen lensimme muidenkin Aasian maiden yli ja saavuimme sitten Eurooppaan, Suomeen. Kello oli Hong Kongin aikaan 09.18. ja Suomen aikaan 03.18.

Oli aivan uskomatonta lentää Helsingin yllä, synnyinmaan yllä. Helsingin valot loistivat kirkkaina ja moottoritiellä näkyi olevan paljon liikennettä, vaikka oli yö. Sherwin sai lennonjohdolta luvan laskeutua.

Pystyin kuvittelemaan itseni alhaalla olevaan autoon, kun joka kerta, kun kuului lentokoneen ääntä, jäin ihaillen katselemaan lentokonetta siihen asti, kunnes se katosi näkyvistä. Haaveilin siitä, että voisin nähdä sillä hetkellä kaupungin ylhäältä päin. Ehkä nytkin joku alhaalla seuraa tarkasti lentämistäni.

Lähestyimme maata ja olin niin onnellinen, että hymyilin. En tiennyt, että minulla oli näin ikävä Suomea. Neljän vuoden tauko tuntui pitkältä, olin sisäisesti kaivannut Suomea.

Laskeuduin sulavasti kiitotielle. Kiitoradan valot vilisivät silmissä. Yö oli pimeä ja nyt oli kevät. Lensin Sydneyn syksystä Suomen kevääseen.

Ohjasin lentokoneen oikealle terminaalille, jonka jälkeen matkustajat saivat siirtyä koneesta pois kuulutuksien jälkeen.

Minun oli pakko kiittää Sherwiniä. "Thank you" siitä, kun hän oli lentänyt kanssani Suomeen. Sherwin hymyili ja kysyi: "Are you from Finland?" "Yes, I am", vastasin hieman ylpeänä. "I have heard that Finland is a very lovely country and this is my first time here", Sherwin sanoi. "I have lived here for sixteen years", kerroin. "Oh really?" Nyökkäsin.

Matkustajat olivat lähteneet ja seuraavaksi me tarkistimme lentokoneen, jonka jälkeen pääsimme lähtemään.

Kävimme vaihtamassa vaatteet. Meidän piti päästä nukkumaan. Olo oli hieman sekava aikaerojen takia. Sydneyssä kello on yhdeksän tuntia edellä, joten nyt pitäisi olla jo päivä.

Lähdimme pois lentokentältä. Kuljimme taksilla Helsingin keskustaan ja vasta siellä mietimme, minne menemme nukkumaan. Ulkona oli kylmä ja pimeää. Joitain yksittäisiä humalapäisiä ihmisiä pyöri kaduilla.

Löysimme hienon ja kalliin näköisen hotellin, se saisi kelvata. Menimme sisälle ja varasimme vierekkäiset huoneet. Ne olivat mahdollisimman korkealla.

Menimme hissillä ylös ja etsimme huoneet. Sanoimme toisillemme hyvät yöt, kun erkanimme huoneillamme.

Huoneeni oli iso, ehkä vähän liiankin. Se oli tarkoitettu kahdelle ja sängytkin olivat yhdessä. Ainakin saan leveän sängyn. Kaikista ihaninta oli kuitenkin parveke ja isot ikkunat. Joiden luokse kävelin. Avasin parvekkeen oven ja menin ulos. Ulkona kuului liikenteen hälinää ja yövalot loistivat. Pieni ja kylmä tuuli sai minulle aikaan vilunväristyksiä. Menin takaisin sisälle ja vaihdoin vaatteet yövaatteisiin.

Pesin hampaani kauniissa ja valkoisessa vessassa, jossa oli iso peili. Harjasin hiukset ja hipsin sängyn luokse. Lakanat oli laitettu valmiiksi ja pystyin suoraan käpertyä peiton alle ja alkaa nukkumaan.

Heräsin unisena auringon valon kulkeutuessa sisälle huoneeseeni. Aurinko oli jo korkealla. Haukottelin pitkään ja nousin pitkän yön jälkeen. Katsahdin huoneessa olevaa kelloa, joka näytti yhtä päivällä. Joskus olisin ehkä ajatellut, että aika oli mennyt hukkaan, mutta ei ollut. Ansaitsin pitkät yöunet. Hotelliaamupala oli vaan mennyt ohi ja se harmitti hieman.

Tein aamutoimet ja laitoin vaaleansiniset farkut, joissa oli reikiä ja vaaleanpunaisen paidan. Kaulaani laitoin hopean korun.

Minulla oli jo nälkä. Ehkä alhaalla oli jo lounasaika, mietin. Laitoin valkoiset kengät jalkaan ja otin muutaman tavaran mukaan.