Tuhansien tähtien maa

~21~ Pimeä metsä

Raotin telttamme ovea ja avasin sen kokonaan. Kello oli tasan 00.00. "Come.", kuiskasin ja hipsin varovasti ulos. Connor seurasi minua. Meillä molemmilla oli taskulamput mukana, jotka olivat päällä. Connor sulki teltan oven. Molemmista teltoista kuului tuhinaa, kun Alexander ja Michelle nukkuivat jo sikeästi. Minulla oli päällä collarit, kengät ja ohut takki, jonka alla pitkähihainen paita.

"Look up.", Connor sanoi katsellen taivasta. Käänsin itsekin katseeni ylös. Taivas oli pilvetön ja tähdet tuikkivat kirkkaina. "Beautiful sky.", sanoin pehmeästi.

Yhtäkkiä viereisestä puskasta kuului rasahdus. Pomppasin taaksepäin säikähdyksestä ja Connor vain katsoi puskaan päin. Mitään ei ensin tapahtunut, ennen kuin iso lintu pyrähti lentoon.

Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, sain melkein sydänkohtauksen, mutten halunnut mennä sisälle. "Cool.", Connor sanoi ja naurahti nähdessään minut taskulamppunsa valossa. "Let's go.", Connor jatkoi ja lähdimme kävelemään kauemmaksi. Pitkään aikaan ei kuulunut muitä ääniä, kun meidän hiljaiset askeleet.

Mitä kauemmaksi kävelimme, sitä paremmin alkoi kuulua hiljaista ääntä. Seurasimme pientä ääntä sen kokoajan voimistuessa. Ääni lähti kauniin puron solinasta. Kävelimme puron luo, se oli ihan kirkas. Nostin katseeni puron toiselle puolelle ja näin jotain.

Näin eläimen. Luulin sitä ensin koiraksi, kunnes tunnistin sen dingoksi. Vilkaisin Connoria, joka katsoi eläintä jännittyneenä. "Dingo.", kuiskasin ääni värähtäen ja Connor nyökkäsi. Dingo söi yksin rauhallisena saalistamaansa ilmeisesti jyrsijää. Sitä ei näyttänyt paljoa haittaavan meidän läsnäolo. Taskulamput olimme laittaneet pois päältä. Onneksi pimeyteen oli jo tottunut. Jos olisi ollut edes vähän valoisempaa, olisi saanut otettua kuvan. Pelkäsin, että dingo luulee meidän yrittävän varastaa hänen saalistaa, joten nykäisin Connoria lähdön merkiksi.

Lähdimme hiippailemaan Connorin kanssa pimeämpään ja tiheämpään metsään ehkä takaisin päin. Kun olimme kävelleet jo jonkin aikaa ilman lamppuja, kysyin Connorilta väsyneenä: "Where we are?" "I don't know. We have been walking for five minutes.", Connor vastasi. "What?", kysyin järkyttyneenä. "How so?", kuiskasin. "I know, because this.", Connor vastasi ja osoitti rannekelloaan. "Are we get lost?", kysyin peloissani. "Maybe.", hän vastasi. "Oh no.", voivottelin.

"Don't worry.", Connor rauhoitteli, kun ensimmäinen kyynel vierähti poskelleni. "We will survive this.", hän jatkoi. "I am so tired.", sain sanottua. "We start sleep now.", Connor sanoi. "With dingo?", kysyin. Connor nyökkäsi.

Hän laskeutui istumaan ja lopulta meni makuulle. "Come.", hän kuiskasi. Istahdin ja etsin itselleni sopivan paikan. Laitoin pääni pieneen mäkeen. "What time is it?", kysyin puoliunessa. "It's 1 A.M.", hän vastasi, jonka jälkeen nukahdin.

"Clara, Clara, wake up, please.", joku ravisteli minua. "Connor!", hän huusi hätääntyneenä. "Alexander come here!", huuto jatkui.

Raotin silmiäni ja avasin ne kokonaan. Nousin istumaan. Michelle hengitti hysteerisesti vierelläni. "Clara.", hän sanoi ja halasi minua. Connor heräsi myös. Alexander juoksi paikalle. "What has happened?", Alexander kysyi meiltä. "We got lost.", Connor mumisi. "Good, that you found we.", sanoin helpottuneena. "You have cried.", Michelle sanoi minulle. "Yes. Connor what time is it?", kysyin. "It is ten o'clock.", hän vastasi. Nyökkäsin. "What time you went to sleep?", Alexander kysyi. "1 o'clock.", vastasin. "Oh no.", Michelle sanoi järkyttyneenä. "Let's go back to the tents.", Alexander sanoi. "Okey.", sanoin ja nousin ylös.

Lähdimme kaikki kävelemään teltoille päin. Matka kesti viisi minuuttia. Olimme nukkuneet aika kaukana. Saavuimme teltoille ja siellä oli kaikki kunnossa. En voinut olla hymyilemättä.