Tuhansien tähtien maa

~34~ Heippa

Heräsin puoli yhdeksältä. Muistin heti, että olin Berliinissä. Halusin iloita tästä pienestä lomasta, ja niinpä nousin heti ylös. Ulkona oli aurinkoista.

Tein aamutoimet ja laitoin päälleni mustat farkut ja tummanpunaisen paidan. Otin muutamia kamoja mukaan, kuten uimakamat ja peseytymistarvikkeet ja lähdin ulos huoneestani etsimään jotain uima-allasta.

Löysin suuntaviittoja, joissa oli symboleita, että uima-allas olisi seuraavassa kerroksessa ylhäällä. Lähdin siis sinne. Näin oven, jossa luki "naisten pukuhuone". Menin sinne avaimellani.

Peseydyin pikaisesti ja laitoin uikkarit päälle. Menin uimaan. Altaassa oli lisäkseni vain kaksi vanhempaa naista. Oli ihanaa uida pitkästä aikaan. En kuitenkaan venyttänyt sitä, vaan lähdin hyvissä ajoin pois valmistautumaan.

Peseydyin kunnolla, kuivasin hiukseni ja menin takaisin huoneeseeni.

Joku koputti. Avasin oven ja näin Claudian. "Äiti pyys tulla herättää, mut sä olitki jo näköjään hereillä" "Joo mä kävin uimassa tossa yläkerrassa", sanoin. "Mekin käytii siellä eilen, mut nyt tuu meiän huoneeseen", Claudia sanoi. Otin pienen laukun mukaan, jossa oli joitain tarpeellisia tavaroita, kuten kännykkä ja rahaa.

Menimme äitin huoneeseen. "Huomenta. Hyvä, että tulitte. Mennänkö?", äiti oli jo valmis. "Mennään vaan", vastasin. Lähdimme alakertaan ja sieltä ulos.

"Mä haluaisin käydä yhessä lentokonemuseossa. Mites te?", ehdotin. "Sopii", Claudia vastasi. Museolle ei ollut pitkä matka. Äiti maksoi liput ja pääsimme sisälle.

Museossa oli kuvia ja ihan oikeita lentokoneita vanhoista uusimpiin malleihin. Siellä oli myös cirrus yksityislentokone, samanlainen, kuin Chloe. Näytin äidille ja Claudialle kuvia lennosta Chloella, kun Nathan ohjasi ja lensimme Sydneyn yllä. "Sitte joskus kun sä ohjaat tollasta lentokonetta, niin mä tulen kyytiin", Claudia sanoi. "Selvä", vastasin.

Oli hienoa nähdä vanhimpia ihan ensimmäisiä lentokoneita ja nähdä, kuinka ne ovat uudistuneet turvallisemman ja hienomman näköisiksi.

Pääsimme näkemään myös tulevaisuudelle suunniteltua lentokonetta, se oli ihan luksuskone. Toivottavasti niitä tulee pian niin, että minäkin saisin kokeilla ohjata sellaista.

Museon jälkeen kiertelimme kaupungilla ja kävimme pikku liikkeissä. Löysin ihanan lämpimän huivin, pienen ja söpön karkkipussin ja pienen pussin, johon voisi laittaa vaikka rahaa.

Kävimme syömässä ja ostimme pieniä eväitä, kuten mansikoita, keksiä ja karkkia. Söimme eväitä puistossa. "Clara, ethän sä lähde enää pois?", Claudia kysyi. "Mun unelmatyöt on Australiassa, kyllä mun täytyy", vastasin. "Mikset sä voi tehdä töitä Suomessa tai ees Euroopassa? Me nähdään liian harvoin", Claudia sanoi. "Mä tiedän, mutta mä viihdyn Australiassa. Siellä on lämmintä... ja mun kaverit on siellä", kerroin. "Mutta en mäkään voi muuttaa vielä Australiaan", Claudia yritti. "On ihana nähdä teitä ja Suomi on ihana maa, mutta mun elämä ei oo täällä", sanoin.

"Minkälaisia kavereita sulla on Australiassa?", äiti kysyi. "Ne on hyvää seuraa, ja enimmäkseen nuoria miehiä", kerroin. "Aijaa, mutta eikö sulla ollut naispuoleisiakin kavereita?", äiti kysyi. "Ei ne oo enää mun kavereita. Ne ei tykänny, kun mä en kertonut niille, että musta tulee lentäjä. Mun nykyiset kaverit kyllä tietää ja niistä kaksi on myös lentäjiä", selitin. "Kiva kuulla, että sulla on hyvä olla siellä, vaikka kyllä sä kotiinkin voit tulla", äiti yritti.

"Mä pärjään kyllä", niin minä uskottelin itselleni. Todellisuudessa minua ahdisti todella paljon ihan kaikki. On kiva lähteä kauas kotoa, on kiva olla uudessa paikassa, mutta takasin ei ole kiva tulla. Ja kun on tullut takaisin, ei halua enää lähteä, kaikesta tulee niin ahdistavaa. Minun matkani menevät aina niin.