Eden Sohlman on kuin kuka tahansa 17-vuotias nuori. Tai siis jos häntä ei tunne kunnolla, hän on kuin kuka tahansa nuori. Todellisuudessa hän ei ole yhtään samanlainen kuin muut.
Eden on juuri lopettanut peruskoulunsa ja hän oottaa suunnakseen yhden...
Tiistai, hyvä kun edes selvisin maanantaista. Tai no eilisessä ei muuten mitään selviämistä ollut, mutta riitelin illalla Isacin kanssa. Poikaystäväni oli jäämässä meille yöksi, kunnes tuli siihen tulokseen, että olisi minun vuoroni mennä heille. Ei siinä, mielelläni minä Lundeneilla olen, mutta olisin halunnut olla yötä meillä. Ihan kahdestaan. Tylerkin oli lupautunut menemään yöksi Milkalle. No me saimme kuitenkin aiheesta riidan ja Isac lähti suutuspäissään kotiinsa. Nyt kun jälkeenpäin miettii, riita oli ihan turha, mutta tehty mikä tehty. Riidan ansiosta nukuin yön taas tosi huonosti, mutta nousin kuitenkin ylös jo puoli kuusi, vaikka koulu alkaakin vasta kahdeksalta. Nyt kello on kuusi ja olen käynyt jo suihkussa ja kuivannut hiukset. Istun pyyhe päällä sänkyni laidalla ja mietin mitä pukisin päälleni. Lopulta kiitenkin nousen ottaen vaatekaapista puhtaat valkoiset alusvaatteet. Puen ne ylleni ja lähden pelkästään niissä syömään aamupalaa. Syön ihan rauhassa valmistamani munakkaan ja juon samalla kahvia. Katselen maisemia ikkunasta ja olen yksin ajatusteni kanssa hiljaisuudessa. Kello on vasta puoli seitsemän kun puhelimeni soi huoneessani. Nousen ylös kävellen itsekseni mumisten huoneeseen. Nappaan puhelimen yöpöydältä ja mietin vastaanko, Isac soittaa. Lopulta sipaisen näyttöäni ja lasken puhelimen korvalleni. "Anteeks jos mä herätin" Isacin ääni kuuluu toisesta päästä. "Oon ollu jo tunnin hereillä, onks sul jotain asiaa?" kysyn hermostuneena katsoen itseäni peilistä. "Joo, mä oon ihan just kohta siellä, mul on paha mieli siitä riidasta ja haluun puhua" Isac vastaa minun nyökätessä hitaasti, vaikka eihän hän sitä nää. "Joo mul kans" mutisen kävellen vaatekaapilleni. "Nähään kohta" Ikke lausahtaa vielä katkaisten puhelun. Tiputan puhelimen matolle alkaen kaivamaan itselleni vaatteita. Lopulta löydönkin itselleni vaatteet.
Oops! Ang larawang ito ay hindi sumusunod sa aming mga alituntunin sa nilalaman. Upang magpatuloy sa pag-publish, subukan itong alisin o mag-upload ng bago.
Olen saanut farkut jalkaa, kun Isac on jo ovella. Lähden rintsikoissani ovelle ja raotan sitä hiukan. Kun nään Isacin kasvot avaan hiukan lisää ovea ja päästän pojan sisään. "Huomenta" mutisen nojaten seinään katsoen poikaa. "Huomenta, minne paitas jätit?" Isac kysyy virnistellen riisuen ulkovaatteensa. "Aattelin et tykkäät" virnistän vakavoituen kuitenkin heti. "Tykkään, ihan aina" Isac kuiskaa katsoen minua silmiin, tosin katse harhailee vähän väliä rinnoillani tai sitten vain huulilla. "Mä oon pahoillani siitä riidasta, se oli ihan tyhmä. Mä vaan oisin halunnut olla sun kanssa kahden" mutisen saaden Isacin katseen pysähtymään silmiini. "Mäkin oon pahoillani. Ja kyl mä olisin kans halunnu olla sun kans, mut mä haluun myös nähä mun perhettä" poikaystäväni sanoo vakavana. "Joo kyl mä tiiän. Mä nään lähes joka päivä Tylerii koko ajan, mut sä näät vaan joskus sun perhettä, kun ollaan täällä niin paljon" tokaisen nyökäten ymmärtäväisesti. "Mennään koulun jälkeen teille, vai onks sul studiol hommia?" kysyn heti perään. "Ei, ei mitään, huomenna vasta" Isac vastaa painaen käteni seinää vasten. "Ja meil on vielä tunti aikaa ennen kun pitää lähteä" hän jatkaa virnistäen lukiten minut kroppansa ja seinän väliin. "Onks ideoita mitä tehään" kysyn virnistäen. "Ois" Isac virnistää takaisin suudellen minua kiihkeästi.
