Love Maze || finnish

1.

Pakkasin vastahakoisesti vielä loput tavarani ennen kuin raahasin kaikki kolme laukkuani alakertaan.

"Äiti onko mun ihan pakko mennä sinne? Mun elämä on täällä. Mun kaikki kaverit on täällä" valitin painottaen viimeistä sanaa. Mun vanhemmat oli pakottanut mut jonnekin kesäleirille maaseudulle. Oikeastaan se tuntui enemmän joltain sijaiskodilta kesän ajaksi, kuin miltään kesäleiriltä minne pitäisi mennä omatahtoisesti. Mut pakotettiin sinne.

"On. Nyt ei ole vaihtoehtoja. Sut on ilmotettu sinne jo puoli vuotta sitten eikä enää voi perua." Äiti paasasi pakaten mun laukkuja Skodan takakonttiin. "Älä ajattele sitä negatiivisesti. Kyllä siitä hauskaa tulee. Ja sä saat ihan varmasti sieltä uusia kavereitakin." nainen jatkoi pamauttaen takaluukun kiinni.

"Oi että kun tuleekin niin vitun hauska kesä! Mä saan ainakin kymmenen uutta kaveria sieltä jee!" sanoin iloiten sarkastisesti.

Turhautuneena kävin vielä yläkerrassa tarkistamassa, että kaikki tarvittava olisi ahdettu kolmeen mukanani tulevaan laukkuun. Nappasin vielä puhelimeni pedatulta sängyltä ja tömistelin takaisin alakertaan.

"Pidä hauskaa! Soittele kun pääset perille. Ja laita iltaisin aina viestiä." isäni muistutteli halatessaan minua vielä viimeisen kerran tämän kesäkuun aikana.

"Joo joo. Laitan tottakai.."

"Koska sä tuut takas?" pikkuveljeni teinimäinen ääni kuului olohuoneesta. Pian 15-vuotias poika kävelikin jo eteiseen haroen tummanruskeita hiuksiaan.

"En tiiä. Toivottavasti aika pian. En mä siellä varmaan viikkoo kauemmin viihdy."

"Sä oot siellä kokonaan ne kaks ja puol kuukautta mistä on jo maksettu." äiti sanoi tiukkaan sävyyn ja pyöräytin silmiäni. Ehkä oli vain kestettävä maalaisuus kahden ja puolen kuukauden ajan.

-

Kun me sitten vihdoin päästiin kaartamaan pois meidän rintamamiestalon pihamaalta, mä etsin kuulokkeet mun taskuista ja aloin selvittelemään niihin syntynyttä solmua. Huomasin, kun äiti vilkuili mun toimintaani ja olin jo valmis kuuntelemaan sitä valitusta siitä, että nappikuulokkeita ei saisi käyttää tai menee kuulo ennen aikojaan. Ihan päinvastoin mitä olin kuvitellut, se pysäytti auton siihen tien laitaan ja alkoi etsimään jotain Maija Poppasen laukun tyylisestä päättymättömästä laukustaan. "Tässä. Noi vanhat on ollu sulla jo sen verran et ehkä nää uudet on paremmat. Ja ehkä sä kestät paremmin siellä leirilläkin."

Katselin hetken aikaa äitiä ihmeissäni, kunnes se ojensi mulle uudet omppukuulokkeet hymyillen. Äiti ei ole ikinä antanut mulle mitään elektroniikkaan liittyvää tavaraa, paitsi mun ensimmäisen puhelimen, joka sattuikin olemaan Nokia 3310. Sekin oli sellanen tiiliskivi että hyvä kun mukanaan jaksoi kantaa. Nyt kun sain siltä kuulokkeet ihan muuten vaan "lahjaks", mun päivästä tuli paljon parempi. "Kiitti.." sain lopulta sanottua auton lähtiessä uudestaan liikkeelle.

-

Havahduin hereille auton pysähtyessä. Ensimmäinen asia, jonka näin heti avattuani silmät oli iso, punamullalla maalattu rakennus, jonka seinää koristeli pitkä köynnöskasvi. Tää on oikeesti joku maatila.. huomasin miettiväni. Olinhan mä ennenkin maalla ollut, mutta vaan mummilassa pari päivää, eikä niilläkään mitään maatilaa ollut. 

Astuin ulos autosta ja nenääni lehahti voimakas lannan haju. Oliko mun oikeesti pakko olla tässä hajussa yli kaks kuukautta? Kidutusta, suoraan sanottuna. 

"Sä oot varmaan Mikael?" ystävällinen naisääni kysyi takaani. Käännyin nopeasti ympäri ja edessäni seiso pitkä, vaaleatukkainen nainen, joka hymyili ystävällisesti.