Oikein vai Väärin?

Luku 11 loputon pimeys

"Moi Rose." Sophia tervehti huomatessan minun nousevan autostani, tyttö heilautti kättään hymyillen pirteästi. Huiskutin hänelle takaisin ja yritin hymyillä. Ilmeisesti yritykseni onnistui, sillä Soph tuli luokseni yhä hymyillen. "Vau mikä auto!" Hän kiljahti ja levitti kätensä ihastellen autoani. "No tuota, kiitos Soph." Vastasin hajamielisesti yrittäen samalla vetää laukkuani yönmustan Jaguaarini etupenkiltä. Kun tulin ulos, huomasin ällistyksekseni Sophian vierellä kaksi muutakin opiskelijaa, "hei ketä te-" en päässyt kysymystäni loppuun asti, kun Sophia alkoi jo puhua, "Ai niin- miten saatoin olla näin typerä, anteeksi kamalasti Rosie. No mutta siis, tässä on Bethy ja- no, Axelin sinä varmaan jo tunnetkin." Soph kertoi. Tyttö hänen vieressään, ilmeisesti Bethy, hymyili heilauttaen kättään. "hei Bethy, ja Axel." Lisäsin hymähtäen huomattuani ilkikurisen katseen Axelin silmissä. Huokaisin ja tartuin autoni oveen sulkeakseni sen, "hei mehän voisimme esitellä sinulle muitakin ihmisiä täällä!" Sophia hihkaisi saadessaan mielestään loistavan ajatuksen. "kyllä hän varman itse heidät joskus oppii." Bethy sanahti hieman ylimielisesti vuorostaan. "hei, ole kiltimpi Rosielle, hän on uusi täällä. Ja häntäkin varmasti pelottaa tulla tänne niin kuin sinuakin sillon muutama kuukausi sitten!" Sophia kimahti Bethylle kunnolla takaisin.
"siitä on jo melkein vuosi!"
Bethy pani vastaan.
Tunsin punastuvani, heti kun minulla oli ollut tilaisuus uusia ystäviä, painin heidät riitelemään keskenään. Huokaisin ja suljin oven niin hiljaa kuin pystyin yrittäen olla kääntämättä muiden huomiota itseeni. Annoin Bethyn ja Sophian kiistelyn valua ulos kuulevista korvistani, sillä se ei minua kiinnostustanut. Olisi ehkä pitänyt, he kuitenkin olivat minulle melkeinpä kavereita, tai ainakin Sophia yritti olla. En silti ansainnut itselleni niin huomioivaa, lojaalia ja puhdassydämistä seuraa. Axel häipyi jonnekin muiden poikien sekaan. Minä vähät välitin siitä, Bethy ja Sophia kinastelivat edelleen. Mietin pitäisikö heidät keskeyttää vai ei. Mutta juuri sillon, minun onnekseni, koulun korkeaääniset, kuuluvat ja nopeasti pirisevät kello alkoivat soida koulun alkamisen merkiksi. Oppilaat alkoivat laahusetella, osa happamina, osa pirteänä, osa tympeänä ja osa väsyneinä, kohti koulun sisätiloja. Niinpä minäkin heitin laukkuni olalleni ja lähdin pujottelemaan ihmismassan keskeltä luokille päin. Vilkaisin taakseni ja huomasin Bethyn ja Sophiankin lopettaneen kinastelunsa, tai ainakin melkein. Kummallakin oli suu mutrussa, ja he kiiruhtivat toisiaan mulkoillen joukon hännillä. Olisin varmastikin jäänyt odottamaan heitä, ellei joku olisi juuri töytäissyt minua selkääni, "aiotko jäädä ihailemaan sadetta, kääpiö?" Naurahti joku minua ainakin päätä pidempi isokokoinen poika. Irvistin hänelle happamasti ja käänsin katseeni eteenpäin. Yritin puikkelehtia oppilaiden välistä, mutta tunsin itseni varpuseksi kotkien keskellä.
Astelin käytävillä reippaasti etsien kuvaamataidon luokkaa. Luin opettajien nimiä valkoisista lukujärjestyksistä, jotka oli kiinnitetty luokkien oviin. Vihdoin löysin oikean luokan. Asetuin odottamaan oven vierelle, jossa luki mustalla, hieman haalistuneella kaunokirjoituksella; Maya Hash. Pian oppilaita alkoi siirtyä lähettyville odottelemaan tunnin alkua. Tunnistin Axelin ja Bethyn muiden joukosta juttelemasta keskenään. Yritin kuunnella heitä, saadakseni selvää mikä oli heidän puheenaiheensa, mutta juuri silloin Sophia tuli vierelleni tukkien näköyhteyden täysin Bethyn ja Axelin suuntaan. Käänsin katseeni Sophiaan ja olin aikomassa tervehtiä häntä, kun Soph alkoi jo puhua kiivaasti Bethysta ja kuinka ilkeää oli olla niin itsekäs.. putosin kärryiltä jo miltei puolesta välistä, mutta Soph ei tarvinutkaan vastauksia puhetulvaansa. Yritin siis vain nyökytellä uskollisesti aina hänen vetäessään taas henkeä.
              Tunnilla rouva Hash sanoi meidän täyttävän maalata realistinen, punaisella varjostettu kuva harmaasta sudesta. Yleensä olisin innostunut aiheesta, se kun kuului vahvuuksiini, mutta nyt jostakin syystä aihe toi vain mieleeni kuukausia sitten tapahtuneet salaperäiset kohtaukset metsän reunalla.