Matka oli sujunut hyvin hiljaisuuden vallitessa. Matkaa oli vielä 2,5 tuntia jäljellä, olimme siis puolivälissä. Stef pyöri vieressäni tuskaisen näköisenä. "Isä, pysäköi johonkin. Stefin täytyy käydä tarpeillaan."
"Tuolla on kahvila, voimme käydä siinä samalla." Äiti sanoi, ja isä käänsi auton keulan kohti pientä kahvilaa.
Kun auto oli pysähtynyt, hyppäsin ulos Stef perässäni. Muutkin nousivat jaloittelemaan. Lähdin Stefin kanssa kohti pientä pusikkoa. Kun palasin Stefin kanssa, muut olivat jo menneet sisälle. Oven edessä oli kyltti jossa luki ettei lemmikkejä saanut tuoda sisälle. Kiinnitin Stefin hihnan pieneen koukkuun ja kävelin sisälle.
Tiskillä ei ollut jonoa, joten muut olisivat jo pian maksamassa . Otin nopeasti mukin ja kaadoin siihen pienestä kannusta kahvia. Vein mukini kassalle, olin syönyt autossa leivät, joten otin nyt pelkän kahvin.
Isän maksettua kävelimme ulos terassille, hain Stefin, ja palasin muiden luo.
"Täällä on kaunista." Äiti sanoi samalla, kun otti kuvan kaukana siintävästä vuoresta.
Isä nyökkäsi ja jatkoi sanomalehtensä lukemista.
"äiti milloin saan koiran?"
"Ryan, meillähän on koira." Äiti vastasi veljelleni.
"Stef on Rosien."
Ryan vastasi.
"Saat koiran samaan aikaan kun Rosie sai." Isä vastasi.
Stef on siis koirani, se on musta pomeraniankoira, jonka sain pentuna kun olin 15-vuotta. Stef on ollut luonani kolme vuotta. Hänestä on tullut minulle hyvin rakas, oikea elämäni valo.
Ja täytin 18 tasan 11 kuukautta sitten.
Ryan taas on pikkuveljeni, hän täytti kymmenen päivää sitten 14.
Mary on äitini, hänellä on pitkät viljapellot vaaleat hiukset, niinkuin minullakin.
Isäni Matthew, hänellä, niinkuin Ryanillakin, on hyvin tummat ja lyhyehköt paksut hiukset.
Pian lähdimme takaisin autolle ja matka jatkui. Katselin Coventryn kauniita maisemia, kotikaupungissani Lontoossa satoi melkeinpä joka viikko, täällä oli kyllä pilvistä, muttei niin synkkää tunnelmaa.
Stef nukkui keräillä vieressäni, hänestä kuului vain pieni tuhina. Ryan taas chattaili arvattavasti kaverinsa Miken kanssa.
Kello näytti jo miltei neljää iltapäivällä.
Katselin ikkunasta kun auringon säteet osuivat maahan ja loivat varjoja vuorille.
KAMU SEDANG MEMBACA
Oikein vai Väärin?
Manusia Serigala>>| "Olenko oikeasti se mitä luulen, miksi muut minua luulevat? Mitä minun pitäisi olla? Mitä minun pitäisi tehdä, miksi? Jatkuuko koko elämäni tällaisena? Mistä tiedän mitä minun pitäisi olla, tehdä, sanoa, jos en ikinä saa tietää sitä? |<<
