LASI

8

Olen tooosi pahoillani, koska tätä tarinaa tulee aika hitaasti ja mun moti on hiukka tippunu, mutta mä jatkan tän sarjan kyllä päätökseensä. Ei hätää! :D Ja SAIRAS kirjalla on jo 4K lukijoita! Kiitos ihan sikana!! <3
____
Daniel vie minut ränsistyneelle puiselle mökille. Katson ilmestystä hieman vaivaantuneesti. En edes tiedä miksi lähdin hänen matkaansa, mutta nuo suklaisen ruskeat silmät ovat ihanat. Hei! Netta. Tuo otus on susi. Hyi.
- Tässä mun "koti", hän sanoo ja avaa narisevan oven minulle. Sisältä mökki on kaunis ja kotoista. En olisi uskonut. Astun varovasti peremmälle ja haistan ruoan tuoksun. Daniel tulee perässäni ja jättää ulko-oven auki.
- Veljeni pitäisi tulla pian. Äiti tekee ruokaa, Daniel selostaa.
- Etkö sä oo susi? Ettekö te metsästä? kysyn ihmeissäni.
- Nääh. Tossa on Prisma lähellä, joten miks pitäs vaivautua? Ja se on aika mennyttä aikaa se. Ihmissudet ei enää metsästä, hän kertoo ja naurahtaa. Vatsassani kouraisee. Kenen hymy voi olla noin ihana? Ei hitto Netta! Se on yhä susi! Kuulen askelia ja herttaisen näköinen nainen ilmestyy eteiseen.
- Daniel! Kuka tuo on? nainen kiljaisee ja pudottaa käsissään olleen lautasen lattialle. Posliiniset sirut lentävät ympäri eteistä. Pelästyn aivan järkyttävästi ja itsekin kiljaisen.
- Rauhoitu äiti! Se on Netta, mun uus kaveri, Daniel toputtelee ja alkaa kerätä siruja lattialta.
- Ihminen? nainen - ilmeisimmin Danielin äiti - kysyy ja on yhä kauhuissaan.
- Kyllä.
- Hänkö tietää? nainen parkaisee.
- Joo.
- Daniel! Nyt hän paljastaa meidät! Päivämme ovat ohi! nainen vollottaa.
- Tuota.. en minä teitä paljasta, mumisen. Nainen katsoo minua pitkään ja harkitsevasti.
- Jos paljastat niin aion tappaa sinut, hän vastaa kylmästi. Värähdän kauhuissani.
- Äiti! Hän on vieras! Daniel huokaisee ja hakee kihvelin, jolla siivoaa loput sirut lattialta.
- Anteeksi.. Nettako se oli? Olen vain hermostunut. Onhan se mukavaa saada uusia ystäviä, mutta että ihminen! En tainnut esittäytyä, olen Ofelia, nainen jupisee ja puristaa kättäni ehkä turhankin lujaa.
- Hauska tavata, totean ja irrotan käteni puristuksesta.
- Tosiaan! Tahdotko syödä? Onko nälkä? Ofelia kysyy lämpimästi. Aikamoinen persoonan vaihdos.
- Voinhan minä vähän, vastaan. Ainakin saan olla vielä Danielin seurassa.