LASI

13

Herään sohvalta. Muistelen eilistä. Juttelimme niitä näitä Danielin kanssa. Olen silti hieman surullinen. Mitään ei käynyt. Ei pusuja. Ei kielareita. Ei koskettelua.. Hei nyt Netta! Daniel on HELVETIN IHMISSUSI. Hyi. En voi olla ihmissuden kanssa! Vai? No en. Kai...

Aamupalana on mysliä. Päälläni on valkoiset farkut ja ihoa myötäilevä pieni toppi, joka oikein saa rintani loistamaan ja näyttämään ne isommilta. Peilailen itseäni. Meikkasin taas varmaan kilon meikkiä naamaan. Onko lantioni paksumpi? Blondit hiukset yltävät melkein takapuoleen asti. Olen oikea pissis. Hyi että. Sullon koulukirjat olkalaukkuuni. Koulupäivä, täältä tullaan.

Koko matkan koululle ajattelen vain Danielia. Ja sen huulia.. ja.. EI! Se ei ole edes ihminen!
-Netta! Kaisa keskeyttää toiveajatteluni. Huomaan hänet kiinni Aleksissa, joka lääppii tätä. Keskellä koulun pihaa. Todella normaalia.
- Kaisa, moi, sanon mahdollisimman pirteällä äänellä. Liina seisoo vieressä hermostuneena, kolmantena pyöränä. Säälin häntä hiukan.

Kävelemme sisälle kellojen soidessa. Riisun takkini ja korkokenkäni. Kaisa ja Aleksi jatkavat juttujaan. Katselen levottomana ympärilleni. Huomaan Anjan ja olen menossa tervehtimään häntä, kunnes huomaan hänen jo juttelevan neiti Esterille. Oi voi.. Kerroin neiti Esterille Anjasta ja hänen voinnistaan jokin aika sitten. Halusin Anjalle apua. Pureskelen tekokynsiäni. Jos Anja saa tietää että minä kerroin? Ajatus tuntui silloin hyvältä, mutta nyt en ole aivan varma. Katson Kaisaan ja näen opettajan nuhtelevan häntä ja Aleksia.
- Tämä on julkinen paikka! Ette te voi tehdä täällä noin muiden katseiden alla. Jos vielä kerran näen teidät muhinoimassa käytävällä niin jälki-istuntoa on luvassa, opettaja kimittää. Kaisa nyökkää kuuliaisesti. Aleksi vain hieroo kiusaantuneena niskaansa. Oikeastaan, en sääli heitä pätkääkään. Hyvä vain kun opettaja tuli.

Odottelen käytävässä Anjaa. Se vain tuntuu jotenkin hyvältä ajatukselta odottaa häntä. Kaisa ja Aleksi siirtyivät muualle ja Liina meni joidenkin minulle tuntemattomien kanssa hengailemaan. Säpsähdän, kun näen Anjan kävelevän pää painuksissa minua kohti. Räpsytän vimmatusti tekoripsiäni ja puristan huuleni jännityksestä yhteen. Anja törmää minuun. Hän kohottaa katseensa ja kauhu käväisee hänen kasvoillaan.
- H-hei Anja, mutisen. Nyt hänen katseensa on tarkkaileva.
- Hei, anteeksi, Anja sanoo nolona ja vetää pari hiusta korvan taakse. Hän ei näytä enää niin pelokkaalta.
- Ei se mitään.. Missä sä olit äsken? kysyn varovasti. Haluan tietää, että onnistuiko niin sanottu suunnitelmani. Anjan pelkotila saa taas vallan. Osuin kai oikeaan, se taisi toimia.
- Opettaja puhu mulle. En tiiä miks! Älä luule mitään-, hän selittää paniikinomaisesti. Huomaan hänen hengityksensä kiihtyvän. Kertoikohan Anja neiti Esterille kaiken? Kokoan nopeasti itseni.
- En luule! Älä huoli, pysäytän Anjan lauseen ja se jää kiikkumaan ilmaan välillämme. Väläytän kaikista hurmaavimman hymyni. Anja ei silti näytä kovin iloiselta. Hänen hymynsä on kovin väkinäinen. Pakonomainen. No, eipä ihme.

————
Kääk anteeksi! Tätä kirjaa tulee niin hitaasti ja oon pahoillani! Haluun saada tän nopee loppuun niin voin aloittaa kolmatta osaa tästä. :3