I love you more than I love my life

Ero

Siellä oli Harry, puiden takana. Juoksin häntä kohti. Juoksin ja juoksin, mutten saanut häntä kiinni. Hän oli yhtä kaukana edelleen. Huusin hänen nimeään: "Harry! Harry odota!", mutta hän ei pysähtynyt. Yritin taas juosta, mutta se ei auttanut. Tuntui kuin en olisi liikkunut ollenkaan. Huusin ja huusin. Ei vastausta. Tunsin kyynelten jälleen kirvelevän silmiäni ja lyyhistyin maahan. "Harry..." Huusin vielä kerran, murtuneella äänellä.
  Harry kääntyi. Hän katsoi minua silmiin ja kuiskasi: "Tule, Dracoooooo...". Harryn ääni oli sihisevä, käärmemäinen. Voldemortin ääni.
   
Haukoin henkeä. Huoneeni oli pimeä ja verhot olivat auki. Katsoin ympärilleni. Se oli vain unta. Huokaisin katkonaisesti ja kokeilin kädellä kasvojani. Märät. No, olisihan se pitänyt arvata.
   Nousin istumaan sängylleni ja yritin rauhoittua. Kurkkuani kuivasi, sillä olin itkenyt itseni kuiviin. Tarvitsisin vettä.
  Kello näytti 12 yöllä. Nousin seisomaan ja kävelin kylpyhuoneeseen. Avasin hanan ja join vettä. Pyyhkäisin suuni hihaan ja katsoin peiliin.
Hiukseni olivat sekaisin sekä silmäni turvonneet ja punaiset. Yritin hengittää syvään. Kumarruin kohti lavuaaria, jotta voisin pestä kasvoni. Pysähdyin kuitenkin, sillä kuulin olohuoneesta ääntä. Kovaa ääntä. Huutoa. Riita.
   
"Pojalla on ongelma! Hän ei ole normaali!" Kuulin isän huutavan. "Tehköön mitä tekee, mutta minun poikani hän ei ole!!"
  Tunsin kurkkuuni nousevan palan. Kuuntelin lisää.
   "Lucius Malfoy, kuuntele! Hän on homo, entäs sitten! Hän on edelleen sama ihminen! Mitä sinulla on sitä vastaan? Hän on aina sinun poikasi, eikä muuksi muutu!!"
   Tunsin taas kyyneleen kasvoillani. "Kiitos äiti." Kuiskasin hyvin hiljaa.
Käännyin takaisin huoneeseeni. En halunnut kuulla enenpää. Tiesin ettei isän päätä voisi kääntää.
   Istuin pöytäni ääreen ja kaivoin pergamenttia ja musteen esille. Aloin kirjoittamaan:

Rakas Harry.

Tiedät että rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta koskaan. Tiedät että rakastan sinua aina. Haluan sinua aina.
Mutta tämä ei voi jatkua. Olen pahoillani. Emme voi olla yhdessä enää.

♡: Draco

Katsoin tekelettäni. Kyyneleet putoilivat pergamentille ja levittivät mustetta. Taitoin paperin kaksin kerroin. Nousin pöydän äärestä ja menin käytävään. Hiivin kohti huonetta, missä oli pöllön pesä. Ainoa tunne mitä tunsin oli suru. Armoton suru.Avasin huoneen oven raolleen. Siellä ei ollut ketään. Sujahdin sisään. Pöllö huhuili surumielisesti nähdessään minut. Näytin ilmeisesti edelleen kauhealta. Nyökkäsin sille kyyneleet silmissä ja sidoin kirjeen sen jalkaan. Se katsoi minua vielä kerran, kuin säälien, ja hyppäsi ikkunasta lentoon.

Juoksin takaisin huoneeseeni itkun partaalla. Avasin huoneeni oven. Henkäisin järkytyksestä. Sängylläni istui... "Isä?! Mitä sinä täällä teet?!"sanoin ja jäin järkyttyneenä seisomaan ovensuuhun.
   "Tulin pyytämään anteeksi, siitä mitä sanoin." Isä myönsi nolona. "Ai siitä kun sanoit etten ole sinun poikasi!" Huusin. En antaisi tätä isälle ikinä anteeksi. Olin juuri lähettänyt Harrylle viestin, että eroan hänestä, ja nyt isä tulee sanomaan anteeksi. "Isä, erosin juuri Harrysta sinun vuoksesi, ja nyt tulet pyytämään anteeksi!! No, arvaa mitä? Et saa anteeksi! Et ikinä!!"
   Juoksin pois huoneestani. Juoksin portaita ylös, ja avasin wc:n oven ja lukittauduin sinne. Valuin seinää pitkin lattialle. Itkin jälleen kovaa, ja halusin vain maata siinä miettimässä Harrya. Halusin maata siinä ikuisesti ja kuolla lopulta nälkään ja nestehukkaan.