Voittajat ei luovuta, eikä luovuttajat voi voittaa.

Luku 8

Martinus

"Martinus keskity!", Marcus huutaa. Pallo vierii ohitseni kohti maalia. Simon potkaisee sen takaisin minulle. Tällä kertaa saan sen kuitenkin kiinni. "Mitä sä mietit?", Luca utelee. "Ei sillä oo mitään väliä", sanon ja potkaisen jalkapallon hänelle.
"Lopeta jo siitä Livistä unelmointi ja siirry eteenpäin elämässäs. En mä ainakaan sellasta ottais. Kauhee taakka", Marcus sanoo. Suuni loksahtaa auki. Miten tuo voi sanoa jostakin ihmisestä noin. Olen aina luullut, että Marcus on kaikkien kaveri ja hyväksyy jokaisen sellaisena, kun he ovat. Ilmeisesti olin väärässä. Lähden talsimaan kohti talomme takaovea. Potkaisen likaiset kengät terassille oven viereen. Tunnen poikien katseet itsessäni.

"Mikä sulle tuli", Marcus kysyy. "Livia on mun kaveri. Voin myös vannoa, että se on parempaa seuraa, kun te. Jos te siis ajattelette siitä noin niin ei tartte tulla munkaan luo", sanon painottaen sanaa 'kaveri'. "Martinus älä oo lapsellinen!" Marcus huutaa. Vedän oven kiinni ja lähden kohti suihkua. Voisin ottaa todella pitkän suihkun, koska en ole jaksanut mennä suihkuun kolmeen päivään. Kuulostaa todella hyvältä. Ei ehkä isästä joka maksaa vesilaskumme, mutta ei sillä nyt ole oikeastaan tällä hetkellä mitään väliä.

Lämmin vesi virtaa kehoani pitkin miettiessäni Marcusta ja Liviaa. En uskonut, että Marcus voisi tuomita jonkun ihmisen vain hänen sairauksien perusteella. Livia ei minusta ole ollenkaan taakaksi. Tyttö on todella vahva, koska jaksaa taistella kaikkea tätä vastaan. Tämähän on vasta alkua ja tiedän, että raskaammat ajat ovat vasta tulossa. Mieleeni juolahtaa kysymys, jota en ole ennen tullut miettineeksi. Voiko syöpä viedä Livian hengen? Siitä ei ole koskaan puhuttu ainakaan minulle. Toisinaan ymmärrän, että se on aihe josta ei haluta puhua, mutta kai siihenkin on mahdollisuus. Voisinko todella menettää uuden ystäväni näin nopeasti? Ei en usko. Livia on vahva ja jaksaa taistella vastaan. En halua miettiä tätä, koska tiedän, että kukaan ei ole minulle kertomassa nyt vastauksia. Ainakaan oikeita sellaisia.

Päätän sammuttaa suihkun ja astua ulos suihkukopista. Huone on täynnä vesihöyryä. Kiedon pyyhkeen vyötärölleni ja astelen ulos kylpyhuoneesta. Suljen huoneeni oven perässäni ja alan penkoa vaatekaappiani. Vedän ensimmäiset käteen sattuvat vaatteet päälleni. Taiteilen hiukseni pienelle nutturalle pääni päälle. Hiukseni olivat taas päässeet kasvamaan hieman liian pitkiksi. Kaadun sängylleni selälleen ja nappaan puhelimeni työpöytäni reunalta.

Ovelta kuuluu koputus joka saa minut huokaisemaan raskaasti. "Mä vaihdan vaatteita!", huudahdan. Ovi avautuu silti ja kaksoseni ruskeat silmät tuijottavat minua. "Siltä se näyttääkin", Marcus tokaisee. Pyöräytän silmiäni.
"Mitä nyt?", kysyn. "Martinus mä haluan, että sun ei tarvi pelätä Livian puolesta. En mä halua nähä, kun sua sattuu, jos tää ei pääty hyvin. Mä vaan haluan suojella sua", Marcus sanoo. "Mä haluan auttaa Liviaa ja olla sen tukena nyt, kun se tukea tarvitsee. Livialla ei kovin paljoa omia ystäviä ole, joten mä haluan olla sille ystävä, joka pysyy vierellä kävi mitä tahansa", huokaisen. "Mä ymmärrän. Oon pahoillani siitä mitä sanoin", Marcus hymyilee pienesti. Vastaan tuo hymyyn ja kurottaudun vetämään tuon halaukseeni.
_______________
568 sanaa.

Julkaistu 28.4.19

Jos tää luku on sekava niin se johtuu ihan siitä, että oon kirjottanu tän kahen aikaan yöllä.

Asiasta toiseen mä haluisin muistuttaa kuinka tärkeitä ystävät oikeasti on. Muistakaa niitä vaikka ei oliskaan ystävänpäivä tai mikään muukaan heille tärkeä juhlapäivä.
Mä täytin tossa perjantaina taas vuosia ja olin valmistautunut olemaan koko päivän yksin. Mun kaveri kuitenkin kysy voisinko tulla hänen luo ja mä sit suostuin. Se oli järjestänyt kolmen mun kaverin kanssa mulle yllätys synttärit ja se oli mun mielestä aivan mahtavaa, että mua haluttiin muistaa sillei. Eli siis pointti oli se, että muistakaa teidän kavereita ja tukekaa niitä oli tilanne mikä tahansa💕

- Petra