Voittajat ei luovuta, eikä luovuttajat voi voittaa.

Luku 9

Martinus

Astelen sisälle sairaalan huoneeseen. Liviaa ei näy missään, mutta vessasta kuuluva kolahdus paljastaa tytön olinpaikan.

"Tuu vaan tänne", hiljainen ääni kuuluu oven toiselta puolelta. Raotan vessan ovea ja silmiini osuu heti lattialla istuva kalpea tyttö. Tuo nojaa päätään seinään. Livia näyttää todella uupuneelta. Ymmärrän kyllä. Tuon lääkkeet alkavat vaikuttaa kunnolla ja se aiheuttaa väsymystä, pahoinvointia ja hiustenläntöä. En saanut illalla unta joten googlailin vähän kaikenlaista tähän liittyvää. Ei Livian hiukset ole vielä alkaneet lähtemään, mutta väsynyt ja pahoinvoiva tuo ainakin on. Kyykistyn tytön tasolle ja lasken käteni tuon olkapäälle. Yllätyksekseni Livia alkaa nousta maasta joten vedän käteni pois ja nousen itsekkin ylös. Tuo lähtee varovasti pois vessasta. Seuraan vain häntä.
"Tää on ihan hirveetä", tyttö parahtaa, kun pääsee sänkyynsä asti. "Jos mä voisin tehä asialle jotain, niin muuttaisin sun olon paremmaksi", sanon ja hymyilen leveästi. Livian suusta kuuluu hiljainen naurahdus.
"Söpöä", tuo lässyttää ja pörröttää hiuksiani. Samassa huoneen ovi aukeaa ja tyttöporukka astelee sisälle.

"Mitä toi tekee täällä?" Iris kysyy tympeällä äänellä. En tosiaan tiedä mistä lähtien kyseinen henkilö on minua vihannut, mutta minulle on tullut selväksi, että en kuulu hänen lempi ihmisiin. Ei se minua kovin paljoa haittaa. "Kai se nyt mua saa tulla katsomaan", Livia tokaisee. Iris kohauttaa olkiaan ja ottaa itselleen tuolin. Tuo istuu viereeni samalla vilkaisten minua sivusilmällä. Muut tytöt hakevat paikkaansa ympäri huonetta. Välillämme vallitsee hiljaisuus eikä kukaan viitsi edes liikahtaa.

"Tota mä varmaan sit lähen", mutisen. "Ei sun tarvii", Livia sanoo ja tarraa käsivarrestani kiinni. "Lähetään ulos", tuo ehdottaa. "Saatko sä lähteä?", kysyn kulmat koholla. "Pitää kysyä lupa hoitajalta", tyttö hymyilee kauniisti ja tiputtautuu sängyltä maahan. "Livia sä et sais...", Iris aloittaa, mutta Livia nostaa sormensa ilmaan. "Nyt saan", tuo sanoo päättäväisesti ja lähtee harppomaan käytävään. Kaikki se väsymys ja huono vointisuus katosivat noin vain. Enhän minä kyllä tiedä onko hänellä paha olo. Ehkä hän ei vain välitä. Ihan sama.

Ruskeahiuksinen tyttö astelee takaisin huoneeseen leveästi hymyillen. "Mennään!", tuo hihkaisee ja avaa oven vieressä olevan kaapin. Livia vetää vaaleanpunaiset vanssit jalkoihinsa. Nousen tuolilta ja muiden esimerkkiä seuraten kävelen käytävään. Livia nappaa kädestäni kiinni ja lähtee vetämään minua kohti sairaalan ulko-ovia muiden laahustaessa perässämme. Tuo näyttää edelleen hieman väsyneeltä, mutta ehkä hän piristyisi saatuaan raitista ilmaa.

"Älä välitä tytöistä. Mä en tiedä miks ne vihaa sua", Livia tokaisee. "Mä taidan ymmärtää miks en oo niitten suosikki", sanon. "Ai miks?", Livia kurtistaa kulmiaan. "Mä oon ollu aikamoinen kusipää", irvistän. Asiasta ei enään puhuta. Syy siihen voi myös olla se, että loput porukasta ovat ottaneet meidät kiinni.
Päästessämme sillalle jota pitkin pääsisimme rannalle, Livia kiipeää sillan kaiteen päälle. Naurahdan, mutta otan kuitenkin tuon kädestä varalta kiinni. Tuttuakin tutummat pojat näkyvät kauempana, mutta en juuri nyt jaksa välittää heistä. Pian Livian nauru tarttuu minuunkin ja räkätämme sitten yhdessä ilman syytä.

"Martinus!", Marcus huudahtaa. Käännyn katsomaan veljeäni. Malla on liimautunut tuon kylkeen kiinni. "Tuutko sä Lisen bileisiin tänään?", Marcus kysyy. Vilkaisen Liviaa nopeasti ja pudistan päätäni. "Mulla on muuta", sanahdan. Kaikki tuijottavat minua kuin hullua. "Mä en oo enään varma mitä mä kuulin äsken. Martinus Gunnarsen ei ole menossa bileisiin?", Luca ihmettelee. Nyökkään vain nopeasti. Livia horjahtaa taaksepäin joten puristan tuon kättä kovempaa. Lopulta tyttö hyppää alas kaiteelta ja irrottaa otteensa kädestäni. Käännän katseeni Marcukseen. Vilkaisen tuon vieressä olevaa Mallaa jonka jälkeen vielä Marcusta. Isoveljeni pudistelee päätään ja luo huulillaan kesäheila. Nyökkään vain.

"Mä haluisin joskus ymmärtää miten te voitte keskustella katseilla ja eleillä", Simon tokaisee joka saa minut ja Marcuksen naurahtaamaan. "Telepatia", vastaamme samaan aikaan. Tunnen Livin nojautuvan minua vasten joten käännän katseeni tuohon. Se sama kalpeus näkyy tuon kasvoilla.
"Mulla on huono olo", hän valittaa. "Jos me lähettäis takas sairaalalle", ehdotan saaden pään nyökäytyksen vastaukseksi.
_______________
605 sanaa.

Julkaistu 8.5.19

-Petra