|| 𝕄𝕪 𝔽𝕚𝕣𝕤𝕥 𝕃𝕠𝕧𝕖 𝕊𝕥𝕠𝕣𝕪 || Yoonmin || FIN

15; Uusi tuttavuus

Olin jo varannut lennon viime tipassa, kohta ei olisi enää ollut yhtäkään paikkaa jäljellä. Varmuuden vuoksi varasin hotellihuoneen samasta hotellista missä Jimin aikoo majailla. Lento lähtisi seuraavana päivänä.

En ollut pakannut kauheasti mukaan, joitakin välttämättömiä tarvikkeita, olisinhan matkoilla aika kauan.

•

Tänään olisi lähtö ja olin jo matkalla kentälle. Jätin autoni jonnekkin Jumalan hylkäämään paikkaan, täällä ei yksikään parkkipirkko liikkuisi.

Olosuhteet olivat hyvät lentämiselle. Jonottelin ja odottelin terminaalissa, että saisin tehtyä lähtöselvityksen.

Skip siihen et Yoongi on jo lentokoneessa

Istuuduin paikalleni ja viereeni istui joku tuntematon nainen. En ollut kovin puheliaalla tuulella jos minulta kysytään.

"Päivää hyvä herra", nainen aloitti keskustelua. Pitikin sattua.

"Päivää", vastaan lyhyesti tuolle.

"Tänään on tosi kaunis sää lentämiselle, eikö olekin?" nainen toteaa katsellen ikkunasta pihalle. Miksi aina puhutaan säästä?

"Olen samaa mieltä, ei paljoa parempi voisi olla", yhdyn minua vanhemman naisen mielipiteeseen.

"Mikä nimesi on?" nainen kysyy.

"Min Yoongi, entä teidän?" vastaan teititellen, se on kohteliasta.

"Park Jin-joo, hauska tavata", mustahiuksinen nainen esittäytyy. Hänellä on sama sukunimi kuin Jiminillä, aika sattumaa.

"Kuin myös. Matkustatteko yksin?" kysyn vuorostani. Tottakai hän matkustaa yksin, miksi hän muuten istuisi vieressäni?

"Kyllä, olen menossa lasteni luokse Amerikkaan", Jin-joo kertoo. Hän vaikutti oikeastaan aika mukavalta.

"Sepä mukava kuulla, itse menen ystäväni luo", kerron, vaikken kyllä oikeastaan ole menossa ystävän luokse, mutta se oli helpoin tapa sanoa.

"Sehän on kivaa, onko hän amerikkalainen?" Jin-joo kysyy kuulostaen kiinnostuneelta, mahdollisesti hän olisikin kiinnostunut, mistä sitä tietää.

"Ei, hän on korealainen. Miksi lapsenne asuvat Amerikassa?" minua jäi mietityttämään se ja halusin saada siihen vastauksen.

"He lähtivät etsimään onnea Korean ulkopuolelta ja päätyivät Amerikkaan, hyvin he ovat siellä pärjänneet. Olisin melkein itsekin muuttanut, mutta halusin jäädä tänne", vanhempi kertoo.

"Itsekin olen mietiskellyt ulkomaille muuttamista joskus aikanaan, mutta minusta tuntuu, että asun mielummin täällä Koreassa kuin jossakin muualla", kerron omia mietteitäni.

Nainen nyökkäilee. "Onko sinulla omaa perhettä?" hän lopulta kysyy.

Mietin hetken. Onko Jimin ja minä perhe? Ei, emme ole edes tunteneet niin kauan. "Ei ole toistaiseksi", kerron.

"Kyllä sinäkin saat vielä oman perheen", nainen vakuuttaa, "jos vain haluat."

"Haluan pienen perheen vielä joskus tulevaisuudessa", kerron ja alan maalata mielikuvia minusta ja Jiministä ja meidän yhteisestä lapsestamme – ja ehkä joku lemmikkikin vielä.

Jin-joo hymyili minulle. "Sitten kun aika on oikea niin kyllä joku vielä tulee vastaan."

•

Pitkä, mutta ihan mukava lento oli ohi ja suuntasin nyt kohti hotellia. Tiesin, että Jimin oli jo perillä hotellilla – varmaankin kädet täynnä töitä. Käskin hänen laittaa viestiä kun olisi yksin huoneessaan niin tulisin sinne.

Sain kamat jätettyä huoneeseen ja puhelimeni pirahti. Se oli Jiminiltä. Juuri sopivasti.

Vastasin viestiin ja lähdin etsimään Jiminin huonetta ja löysin aika pian pojan huoneen. Koputin oveen ja kuulin nuoremman askelien lähestyvän. Tuo avasi oven ja luikin sisään. Jimin esiintyisi vasta huomenna.

"Jos aiot olla täällä niin pue nämä vaatteet", Jimin sanoi ja ojensi minulle tummat vaatteet. "Näitä työntekijäni käyttävät", hän tarkensi.

Puin vaatteet pikaisesti päälleni.

"Jos joku kysyy niin olet mun meikkaaja, sähän osaat meikata, eikö?" Jimin kertoo. Nyökkään, osaanhan minä nyt meikata.

"Mietin vain, että jos joudut meikkaamaan minua managerini edessä niin sinulla on edes jotain kokemusta", blondi tokaisee puuhatessaan samalla matkatavaroidensa parissa.

"Juu on on", vakuutan. "Muuten ku olin siel lentokonees ni mun vieres istu joku nainen, Park Jin-joo sanoi nimekseen, ja me juteltiin sen matkan aikana kaikenlaista", kerron innoissani lentokonereissustani.

"Sehän on tosi kiva! Hassua et sil oli sattumalta sama sukunimi ku mulla, vaikka aika yleinen sukunimi tää Park on", Jimin naurahtaa.

"Tuleeks tänne enää ketään?" kysyn varmuuden vuoksi.

"Viimeistään aamulla joku, mutta takeita ei ole", poika kertoo.

"Tahtoisin olla kanssasi hetken vielä", sanon hiljaa anoen.

"Tottakai saat olla höpönassu", Jimin naurahtaa ja tulee luokseni sulkemaan minut lämpimään haliin. Jiminin halit olivat maailman parhaimmat halit ja niihin voisi vaikka nukahtaa.

Sori ku ei  oo tullu osaa aikasemmin, ei oo ollu oikee ideaa ku tein sen virheen etten suunnitellu tätä tarinaa melkee ollenkaa ku alotin tän xd mut teen tän loppuun kyllä, arvioin et ehkä about 5 tai vähän enemmän lukui vois tulla viel