|| 𝕄𝕪 𝔽𝕚𝕣𝕤𝕥 𝕃𝕠𝕧𝕖 𝕊𝕥𝕠𝕣𝕪 || Yoonmin || FIN

16; Julkkiksen elämää

Makasin hotellihuoneen pehmeällä ja valkoisella sängyllä. Tänään olisi Jiminin esiintymispäivä. Soluttautuisin Jiminin työntekijäksi ja pääsisin kuulemaan tuon laulua livenä! Tottakai tässä oli omat riskinsä, mutta enhän minä nyt kiinni jäisi.

Ennen aamupalalle menoa laitoin Jiminille viestiä: Ootko jo hereillä? Ja mitä puuhaat?

Lähetin viestin ja astelin ulos huoneesta kohti aamiaista. En tiennyt mitä ruokaa siellä olisi tarjolla, mutta toivon mukaan jotakin hyvää.

Ruokasalissa varasin pöydän itselleni ja lähdin hakemaan aamupalaa. Otin sitä tavallista: leipää ja juotavaa.

Syödessäni, mieleeni palasi se lentomatkan nainen, Park Jin-joo. Hän vaikutti tavalliselta, iloiselta äidiltä – vähän niinkuin minun äitini. Hyvä että edes muistin hänet – tai no, eihän sitä omaa äitiään unohda, eihän?

Muistan äitini aina olleen hyvällä tuulella tuon leikkiessä minun kanssani kun olin vasta pieni kersa. Äiti teki aina parhaimmat ruoat, hän oli myös lempeä ja oikeudenmukainen, hyvä äiti.

Kun olin seitsemän vanha, kävi onnettomuus. Äiti joutui kolariin ja kuoli siinä. Siitä lähtien isä piti minusta huolta, kunnes muutin omilleni. Ryhdyin meteorologiksi ja elin ja elän edelleen kämppiksenä Hoseokin kanssa. Tavallista tylsää elämää – kunnes tapasin Jiminin. Siitä te tiedättekin loput.

Vein astiani pois syötyäni ja olin suuntaamassa Jiminin huoneeseen. Tuo kertoi, että hänellä olisi hetki aikaa vielä olla kanssani.

Hiljaa hiipien, äänettömästi kuin kissa, kuljin hotellin käytävillä Jiminin huoneen luo. Poika avasi ovea vähän ja sujahdin sisään.

Kun käännyin ovelta nuorempaa kohti, huomaan, että tuolla on päällään vain pyyhe lanteillaan. Menin aivan punaiseksi, enkä voinut katsoa Jiminiin. Onko tämä jokin suunnitelma, Park Jimin?!?!

"J-JIMIN!" änkytän toisesta suunnasta. "Miksi sulla ei oo vaatteita?" kysyn vielä.

Poika vain naurahtaa. "Ihan vaa kiusatakses sua", tuo sanoo hyväntahtoisesti.

Käännyn tuota kohti nyt välittämättä mistään, eihän se minua oikeasti haitannut ettei tuolla ollut vaatteita, muutakuin pyyhe, en vain voinut sitä myöntää. Jimin hymyilee minulle enkä voi olla hymyilemättä takaisin. "Oot sä kyl aikamoinen", totean naurahtaen.

"Nyt voin vihdoin laittaa vaatteet", lyhyempi toteaa ja menee laittamaan vaatteet päälle ja jään nököttämään paikalleni. Yritän keksiä jotain, miten voisin "kostaa" Jiminin pikku pilan ja keksinkin "loistoidean".

Menen Jiminin peiton alle piiloon, aivan kuin olisin pikkulapsi – vain lapsekas hihitys puuttui. Nyt se ei varmanakaan löydä mua!

Kuulen Jiminin askeleet pimeän, kuuman peiton alta ja odotan kärsivällisesti.

"Yoongi mihi sä menit?" Jimin kysyy ihmeissään. En sano mitään, odotan että hän huomaa. Nyt kuulen hiirenhiljaisia askelia lähestyvän kohti piilopaikkaani ja minua alkaa lapsekkaasti jännittämään.

"Sainpas sut!" Jimin huudahtaa ottaen peiton pois päältäni ja kierryn kippuraksi suojatakseni itseäni.

"Ei saa kutittaa!!" huudan kun huomaan pojan kutittavan minua joka paikasta.

"Älä heilu ku heinämies ni ehkä mä sit lopetan", Jimin kiusoittelee. Pyrin nyt hallitsemaan itseäni, vaikken voikaan mitään joillekkin pienille nytkähdyksille. Jimin lopettaa kutittamisen, kun lopetan heilumisen.

Olen hetken hiljaa ja katselen blondia, kunnes levitän käteni sanoen: "Tuu tänne."

Jimin väläyttää minulle pienen hymyn ja kaatuu syliini paijattavaksi. Siihen me sitten jäimmekin halailemaan toisiamme.

•

Olin lavan takana laittamassa Jiminin naamataulua kuntoon. Ketään ei toistaiseksi ollut kiinnittänyt minuun huomiota, koska Jiminkään ei ollut – tietenkään.

"Oletko uusi?" joku Jiminin työntekijöistä kysyy minulta, nuori lyhyempi nainen.

Nyökkään vain vastaukseksi, en saisi tehdä vääriä liikkeitä.

"Ai, selvä!", hän tokaisee ja jatkaa matkaansa. Vaatturit pyörivät Jiminin ympärillä ja roudarit valmistelivat lavaa iltapäivää varten. Tällaistako on julkkiksena eläminen? Itse en kyllä ehkä jaksaisi tällaista säätämistä!

Annan muiden meikkaajien valmistella Jiminin loppuun ja itse astun takavasemmalle, kaikkien huomiosta kauas pois. En voisi jutella Jiminille samalla tavalla kuin kahdestaan, enkä tehdä mitään muutakaan, minun pitää esittää etten tuntisi häntä ollenkaan, muutakuin vain hänen työntekijänään.

"Kuka sinä olet? En ole nähnyt sinua ennen", joku mies kysyy minulta. Jiminin manageri nimittäin.

No voi perkele.

Tällästä tällä kertaa, toivottavasti tykkäsitte🙌🏻 ja kiitti kans huisisti yli 1K lukukerroista