Escape the darkness//IN FINNISH

Luku 9

Tansseista kului viikko. Seuraavaksi kului toinen. Aika on kulunut niin nopeasti, mutta minusta se on kumminkin mennyt aika sumussa.

Heti Jaxonin vastattua minä lähdin. Juoksin salista pois ja tilasin taksin. Ostin myös yhdeltä pihassa olleelta jätkältä itselleni viinaa. Menin kotiin ja vedin siinä koko pullon. Se oli oikeastaan huono idea. Seuraavana päivänä oloni oli ihan hirveä.

Päätin, että en voi mennä vielä kouluun. Niinpä katsoin netistä kikkoja ja sain sairastettua itseni. Olin koko viikon poissa koulusta, vaikka olisin voinut mennä kouluun jo torstaina.

Tällä viikolla palasin kouluun. Jaxon ja John eivät olleet alkuviikosta koulussa, mutta eilen he tulivat. Eilen oli ensimmäinen kerta, kun näin heitä liki kahteen viikkoon. Vaihdoin heidän kanssaan katseita, mutta siihen se on jäänyt. Ei se tunnu millään tavalla todelta. En vieläkään jollain tasolla usko sitä.

En ole myöskään jutellut ystävieni kanssa paljon. Kaikki ovat jankanneet Jaxonista ja olen väsynyt siihen. Sarah on varsinkin koko ajan varaoitellut hänestä. Brodyn kanssa en ole jutellut kahdestaan, koska olen parhaani mukaan vältellyt sitä.

Tänään on siis perjantai, eikä siinä vielä kaikki. Tänään alkaa syysloma. Kokonainen viikko ilman koulua - tosin olinhan minä myös viimeviikon, mutta ei toinen viikko ole yhtään pahitteeksi.

Tosin ei tämä ole pelkästään hyvä päivä. Tätini työkaveri tulee meille syömään ja meidän pitää osallistua mukaan päivälliselle. En halua kuunnella heidän työjuttujaan. En ymmärrä, että miksi meidät pakotetaan mukaan syömään.

Käännän katseeni seinällä olevalle kellolle ja odotan, että viisari liikkuisi eteenpäin. Enää kahdeksan minuuttia ja pääsen kotiin. Pääsen pois ja sitten joulu rupeaa lähestymään. Se on ruvennut jo nyt ahdistamaan minua. Pystyn vaan miettimään tulevaa joulua ja sitä, että vanhempani eivät tulisi olemaan siellä.

"Alexis Fray? Voisitko keskittyä tuntiin? Tiedän kyllä, että loma alkaa kohta, mutta tunti ei ole vielä loppunut."

Minä käännän katseeni opettajaan, joka katsoo minua kädet puuskassa. Huokaisten käännän katseeni taululle ja nyökkään merkiksi jatkaa. Opettaja jatkaa puhumistaan, mutta ihan kuin kuuntelisin häntä. Minusta tuntuu, että pahimmat nörtitkään ei kuuntele häntä.

Loppu tunnin tuijotan kiltisti taululle, että opettaja ei pääsisi siitä minulle valittamaan. Lopulta kello soi ja lähden kiirellä luokasta, että opettaja ei rupeaisi puhumaan minulle tuosta äskeisestä tunnista. Hän teki minulle niin jo maanataina.

Lähes kaikki oppilaat kiiruhtavat koulusta ulos kiirellä ja minä olen yksi niistä. Minun ei tarvitse edes töniä ihmisiä edestäni, kun kaikki menee niin kiirellä ulos.

Menen ulko-ovesta ulos, kun tunnen tiukan otteen ranteessani. Käännyn katsomaan kättäni ja sen jälkeen kohotan katseeni vieressäni seisovaan Johniin. Hän katsoo minua ja nyökkyttää päätään hieman syrjemmälle. Minä emmin hetken, mutta sitten näen Johnin anelevan ilmeen.

Pyöräytän silmiäni ja nyökkään pienesti. John näyttää kiitolliselta ja lähtee kuljettamaan meitä hiukan syrjemmälle. Emme kerkiä kumminkaan liikkua hirveän kauas, kun kuulen veljeni huutavan minua. Hän tulee vauhdilla luokseni ja irrottaa Johnin otteen minusta.

"Mikä ihme sinua ja veljeäsi vaivaa? Miksi teidän pitää olla koko ajan hänen kimpussa?" Logan kysyy ja John tunkee kädet taskuihinsa. Hän katsoo minua ja hänen katseensa on  hiukan kiitollinen. Luulitko hän tosiaan, että menisin kertoman tästä veljelleni tai kellekään muulle? Eihän kukaan edes uskoisi minua.

"Tässä on minun ja Jaxonin puhelinnumerot. Ota meihin yhteyttä, kun olet valmis puhumaan." John sanoo ja ojentaa paperilapun minulle. Logan yrittää ensiksi saada sitä, mutta olen häntä nopeampi. Katson kahta numeroa, jotka on kirjoitettu valkoiselle papereille. Nostan katseeni, mutta silloin John on jo hävinnyt.