Escape the darkness//IN FINNISH

Luku 17

"Tää on ihan vitun typerää." Jaxon murahtaa, mutta minä en vastaa hänelle mitään. Suupieleni hiukan nykii, kun viimeistelen Jaxonin hiuksia. "Onko se kohta jo valmis? Mä en oo ikinä käyttäny aikaani mihinkään yhtä typerään."

Huokaisten otan käteni pois Jaxonin hiuksista ja katson niitä. Lopulta en voi itselleni mitään ja purskahdan nauruun. Aivan oikein. Minä nauran. Tänään on perjantai, enkä ole moneen päivään poistunut talosta. Olen elänyt omassa pienessä kuplassa Jaxonin kanssa. En rehellisesti sanottuna tiedä, että mitä tulen tekemään. En voi piilotella täällä ikuisuutta. Minun pitää palata maanataina kouluun eli ratkaisu pitää keksiä parissa päivässä.

"En halua edes katsoa tätä peilistä." Jaxon mutisee ja minä otan puhelimeni. Nappaan Jaxonista nopeasti kuvan ja hän kääntyy katsomaan minua nopeasti. "Sinä et oikeasti juuri ottanut minusta kuvaa."

"En todellakaan", sanon ja heitän puhelimen toiselle puolelle sänkyä. Virnuilen happaman näköiselle Jaxonille, joka kävelee peilin eteen. Meillä oli tosiaan pieni veto.

Me eilen päätettiin pelata pokeria ja laitettiin panokset pöytään. Jos Jaxon voittaa, niin hän saa nostaa Brodyn seinälle. Jos minä voitan, niin saan tehdä hänen pörröisille hiuksille uuden lookin. Minä tietysti voitin. En olisi pelannut, jos en olisi ollut varma voitostani. Isä opetti minulle joskus pokerin ja minusta on oikeasti tullut siinä aika hyvä. Jaxon ei kumminkaan ole mikään helppo vastus.

Päätin vetää geelillä hänen hiuksensa pystyyn ja nyt hänellä on töyhtö päässä. Jaxon ei näytä olevan hirveän tyytyväinen kampaukseensa - ainakaan hänen ilmeestään päätellen. Hän irvistelee peilin edessä ja kääntyy lopulta katsomaan minua.

"Voinko käydä nyt pesemässä tämän pois päästäni? Ajan voisi varmasti käyttää paljon paremmin." Jaxon sanoo, mutta minä pudistan päätäni.

"Tule vielä tänne", sanon ja taputan paikkaa vieressäni. Jaxon huokaisee, mutta tulee kumminkin. Minä tartun hänen hiuksiinsa ja nappaan tällä kertaa muotovaahdon. Laitan sitä Jaxonin päähän ja teen sellaisi piikkejä. Vedän kerrallaan hiukan hiuksia pystyyn ja Jaxon näyttää koko ajan typerämmältä.

Hetken päästä hänellä on oikein hieno kampaus ja hän nousee ylös. Jaxon suuntaa suoraan peilille ja kääntyy sitten katsomaan minua.

"Tämä on oikein viehättävä."

"Tiedän. Katso vielä tänne", sanon ja heittäydyn sängylle, että yletyn puhelimeen. Nappaan sen ja otan pikaisesti Jaxonista kuvan. Hän mulkaisee minua, mutta ei sano mitään. Lopulta hän lähtee huoneesta pois ja oletan, että hän menee pesemään hiuksensa.

Minä nousen istumaan ja mietin näitä viime päiviä. Olen hymyillyt ja nauranut sen verran, että hymyily alkaa jo sattua. Oloni on yksinkertasesti hyvä. Sen todella hyvä. Jaxon on saanut minut todella hyvälle tuulelle ja minä puolestani hänet.

Alakerrassa ollessamme John on pyöräytellyt meille silmiään ja hävinnyt nopeasti paikalta. Hän tuntuu liikkuvan täällä talossa kuin aave. En ikinä kuule jos hän menee alakertaan tai tulee ylös.

Viime päivät ei kumminkaan ole ollut yhtä hymyä. Jaxon ja John on puhunut todella paljon Thomasista ja minä olen lähinnä kuunnellut vierestä. He jauhoivat hänestä eilen monta tuntia ja minä kuuntelin. Jaxon sanoi, että hän on vetäytynyt nuolemaan haavojen - jota hän kuulema tekee todella harvoin. Jaxon sanoi myös, että Thomas ei epäonnistu kahdesti. Se tarkoittanee, että kuolen seuraavassa kohtaamisessa.

Huoneen ovi aukeaa ja Jaxon tulee sisään. Hän on kastellut vaan päätän ja hänen olallaan on pyyhe. Hiuksista ei valu mitenkään hirveästi vettä, vaan ne ovat enää kosteat.