Escape the darkness//IN FINNISH

Luku 16

Juoksen henkeni edestä, enkä katso taakseni. Olen aivan varma, että joku on lähtenyt seuraamaan minua. En kumminkaan kuule mitään takaatani, enkä uskalla edes katsoa. Se vaan hidastaisi minua.

Juoksen polkua pitkin ja lopulta saavun hiekkatielle. Huomaan tutun auton ja juoksen autoon sisälle. John kääntyy katsomaan minua ja starttaa auton välittömästi.

"Mitä sinä teet? Meidän pitää odottaa Jaxon!" Huudan Johnille, kun hän lähtee liikkeelle.

"Jaxon halusi, että vien sinut turvaan. Sen aion myös tehdä." John sanoo ja ajaa melkein satasta neljänkympin alueella. En pysty automatkan aikana miettimään mitää muuta kun Jaxonia. En tiedä miten hän voi ja se on aivan hirveää. Uskoakseni sielunkumppanin pitäisi tuntea kipu, mutta en ole tuntenut mitään sellaista - en ainakaan fyysistä.

Huomaan kuinka saavumme tutun talon pihaan ja John jarruttaa nopeasti.

"Mene sisälle ja lukitse ovi. Älä päästä ketään sisälle. Jos joku murtautuu sisään, niin mene jonnekin piiloon." John sanoo ja suorastaan hoputtaa minua.

"Mitä? Minne sinä aiot mennä?"

"Jaxon on siellä yksin. Kaikenlisäksi joku on varmaan sinun perässäsi. Mene siis nyt!" John huutaa ja minä nousen autosta ulos. Laitan oven kiinni ja John lähtee samantien pihasta. Minä kävelen vauhdilla sisälle ja laitan oven lukkoon.

"David!" Huudan kovaa, mutta mitään ei kuulu. Taidan siis olla yksin. Sehän ei pelota minua ollenkaan. Kävelen keittiöön ja käyn kaikki laatikot läpi. Lopulta löydän veitsen ja otan sen tärisevään käteeni. Minun on pakko koko ajan kävelee, koska en yksinkertaisesti pysty olemaan liikkumatta.

Hetken päästä päätän mennä yläkertaan. Olen menossa siihen huoneeseen missä silloin yövyin, mutta lopulta päätän suunnata ihan eri huoneeseen. Nimittäin Jaxonin.

Avaan oven hitaasti ja katselen hämärää huonetta. En laita valoja päälle, vaan päätän olla hämärässä huoneessa. Liikun syvemmällä huoneeseen ja huomaan siellä täällä jonkun vaatteen. Sänkykin on petaamatta, mutta muuten huone on siisti.

Jonkin aikaa minä seison vaan paikallani, katselen ympärilleni. Lopulta menen Jaxonin sängylle ja istahdan siihen. Kurotan laittamaan veitsen pöydälle ja vetäydyn sitten istumaan takaisin. Suljen silmäni ja yritän niin kovasti olla itkemättä. En halua ajatella, että se oli viimeinen kerta, kun näen hänet. En halu ajatella niin. Haluan vielä nähdä Jaxonin. Haluan nähdä hänen hymynsä ja haluan saada hänet hymyilemään. Olen ainostaan nähnyt hänen poikamaisen virneenä, mutta en koskaan hänen hymyään. Haluan niin kovasti nähdä sen.

Heittäydyn makaamaan ja liun seinän viereen. Vedän peiton päälleni ja jään tuijottamaan kattoa. En ole nukkunut hyvin vähään aikaan, joten minua todella väsyttää. En kumminkaan voi ruveta nukkumaan, ennen kuin olen nähnyt Jaxonin.

Makaan ikuisuuden selällään ja katselen vaan kattoa. Lopulta muistan, että minulla on puhelin taskussani. Otan sen sieltä pois ja lasken Jaxonin yöpöydälle. En nyt jaksa ladata sitä ja laittaa viestiä Sarahille. Ehdin hoitaa sen myöhemmin.

Käännyn mahalleni ja lopulta en voi millään estää itseäni nukahtamasta. Minun silmäluomeni käyvät raskaiksi ja minä nukahdan.

****

Herään siihen, kun tunnen katseen itsessäni. En kumminkaan avaa vielä silmiäni. Tunnen olevani väsynyt, joten makaan hetken liikkumatta silmät kiinni. Lopulta avaan silmäni ja nousen nopeasti istumaan.

Katson hetken pitkää hahmoa, joka seisoo lähellä ovea. Katson häntä samalla, kun kurotun ottamaan veistä yöpöydältä. Jätän sen kumminkin siihen, kun huomaan kuka siinä oikein seisoo.