No homo

Osa 31 (:cc)

Osa 31.
Makasin ambulanssissa. Joona istui tuolilla sängyn jalkopäässä. Yritin piilottaa sen että muhun sattui paljon, jottei Joonan tarvitsisi huolehtia. "Sattuuko sua?" Joona kysyi heti kun olin saanut kivun hallintaan. "Paljon." Sanoin. "Ihan helvetin paljon." Jatkoin, ja huomasin yhden kyyneleen valahtaneen kasvoilleni. Joona siirsi tuolin viereeni, ja tuli siihen istumaan. Hän tarttui kädestäni kiinni. Tuntui että jalan kipu yltyisi koko ajan. Puristin Joonan kättä tiukasti. Pian tajusin etten saa kunnolla happea. Aloin haukkomaan happea. "Ei oo mitään hätää Juuso." Joona sanoi. Yritin nousta istumaan, mutta selkään sattui hemmetisti. "Joona. Mun selkä." Sanoin edelleen yrittäen hengittää. Joona nosti paitaani. "Hoitaja. Tuutko tänne?" Joona kysyi. "Heti." Hän jatkoi, ja alkoi painamaan selkääni. "Onko ok jos paita otetaan pois?" Hoitaja kysyi. Wtf? "Keltä? Miks?" Kysyin. "Sulta. Voitais kattoo tota selkää paremmin." Hoitaja sanoi. "On kai. Mitä siitä selästä? Sehän vaa tyylii kolahti vähän siihen maahan ku kompastuin?" Sanoin, nousin istumaan,  ja aloin itse riisumaan paitaa. Selkään vihlaisi heti niin perkeleesti että tajusin ettei kyseessä ollu pelkkä kolahdus. Hoitaja tuli avustamaan paidan poisottoa. Vilkaisin taakseni. Huomasin veriläntin joka oli isompi ku mun velat ja synnit. Mut kai tästä selviää. Tällä kertaa en alkanut riuhtomaan paitaa hirveellä voimalla. Hoitajan avustamana sain paidan pois. "No kappas saatana." Joona sanoi irroittamatta katsetta selästäni. "No mut jos se on tosta menny sisään nii eikö se oo tullu uloski?" Joona kysyi. Okei joo, mä rakastan Joonan rehellisyyttä ja suorasanaisuutta. "Ei välttämättä." Hoitaja sanoi. Muhun sattui hemmetisti. Siis ihan saatanan paljon. Laskeuduin takaisin makuulle. Mua ei oo ikinä sattunut näin paljoa. "Voisko sun vatsaa tunnustella sen varalta että luoti on vielä siellä?" Hoitaja kysyi. Oletko sä vittu tosissas? Katsoin hoitajaa silmiin. Mä kuolen näihin kipuihin nyt jo. "Ei sitä paljoo tarvi. Sä varmasti tunnet heti jos se on vielä sun sisällä." Hoitaja sanoi. "Mjoo, mut eikö sen voi kattoo vaa et onko se tullu läpi?" Kysyin ihmeissäni. Hoitaja oli sanomassa jotain, mutta hiljeni nopeasti tajutessaan virheensä. Tuo käski mennä takaisin makuulle. "Se on tullu läpi" Hoitaja totesi vakavasti ja käänsi katseensa muhun. "Jaa-a, se on harmin paikka sitte. Kuolenko mä?" Kysyin, ja oloni heikkeni tasaista tahtia. Osotin vastausta pari sekuntia. "Yritän parhaani." Hoitaja sanoi. Ei vittusaatana. Mä kuolen tähän kun se ei voinu sanoo etten mä kuole. Se mietti hetken mitä sanoo. "Juuso? Ethän sä pyörry?" Joona kysyi katsoen mua tarkasti silmiin. "Kyl." Sanoin, ja silmissä alkoi sumenemaan. "Juuso koita hengittää ihan rauhassa." Joona sanoi. En kyennyt siihen. Joona tarttui oikeaan käteeni. "Purista niin kovaa ku pystyt loppumatkan ajan nii tiiän et ootko menettämässä tajun." Joona sanoi. No mitä jos mä menetän hengen? Nyt Juuso. Sulle ei käy mitään. Keskitin kaiken huomion käteeni. Huomasin tajuni palaavan hyvin hitaasti, koska shokki laski. Kerkesin jo unohtaa hetkeks sen että mua ammuttiin pari minuuttia sitten, ja oon hengenvaarassa. Karu todellisuus iski kuin nyrkki. Mä kuolen. Ei saatana. Puristukseni muuttui hetkessä kovasta puristuksesta mitättömäksi käden pitelemiseen. "Juuso! Muista puristaa." Joona sanoi rauhallisesti. Otteeni löystyi koko ajan lisää. "Joona, en mä pysty.." Sanoin heikosti. "Hoitaja!" Joona kutsui. Hoitaja tuli paikalle. En jaksanut pitää silmiä auki. "Ei saatana! Onko Juuso kuollu?" Joona kysyi paniikissa. Kuulin nopeita askeleita. "Kuuletko sä mua Juuso?" Hoitaja kysyi. "Mm" vastasin. "Me ollaan minuutin päästä perillä." Hoitaja sanoi, mutta en vastannut. Mun elämän pisin minuutti ois edessä. Mulla ei koskaan ennen ole ollut näin heikko olo. "Juuso mä rakastan sua ihan saatanasti, sä et voi jättää mua nyt!" Joona huusi paniikissa, ja hän tarttui kummallakin kädellään omaani. Tunsin ambulanssin pysähtyvän. Nyt mä pyörryn. Voi paska. Olin tajuttomana 5 minuuttia. Sitten kymmenen. Toiset kymmenen. Kun aikaa kului kauan, aloin epäilemään jotain. Mä en tunne enää mitään? Oonks mä vaan lääkkeissä vai? Normaalisti heräisin heti. Niihän käy yleensä? Avasin silmäni. Makoilin jossain pimeässä. Nousin istumaan, ja katsoin ympärilleni. Pimeyttä? Ei lattiaa? Ei kattoa? Ei seiniä, ei mitään muuta ku pimeyttä. Huidoin kättäni jalkojeni juuressa sen varalta että olisi lattia. Ei ole. Menin pieneen paniikkiin, ja tunsin putoavani. Pian rauhoituin. Katsoin taakseni, ja säikähdin kuollakseni kun tajusin että takanani oli Lauri! Ei mut.. ei vittu.
-
...Jaa-a...
Se ois rip tämä ||:
Mut hei!!!
Mä alotan uuden tarinan vanhoilla hahmoilla
Yhh tuntuu oudolta lopettaa tää nyt ja tähän D: mut tota, joo.
MUOKKAUS
Tuun kirjoittamaan Joonan näkökulmasta loppupäivän tapahtumat "Paikka "No homo"- lukijoille"- kirjaan!!!!!!
MUOKKAUS 2
Julkasenki Joonan näkökulman tähän kirjaan ::D