No homo

Lopun loppu feat. Joona ja Jere

Julkasin tän näköjään tänne

Osa 31 (Joona)
Ambulanssi hidasti, ja pysähtyi. Puristin yhä Juuson kättä. Kun Juusoa alettiin rullaamaan ulos ambulanssista, mulle tuli pieni paniikki. "Mihin se viedään?" Kysyin hätääntyneenä. Kuin iskusta, mulle tuli rauhallinen ja tyhjä olo. "Mitä vittua?" Kysyin hiljaa itseltäni. Lysähdin takaisin penkille, ja olin hiljaa. Missä vitussa on Juuso? Mitä helvettii tää on? Miks? Kuka? Kuka helvetti tän teki? Miks tää tapahtui Juusolle? Miks tää tapahtui mulle? Miks tää tapahtui meille? Miten... "Onks kaikki hyvin?" Hoitaja kysyi keskeyttäen ajatteluni. "No mitä luulet?!" Pääsi suustani. "Tai siis.." jatkoin. "Ei hätää, onko Juuso sulle rakas?" Hoitaja kysyi. "Mjuu kai.." sanoin ajatuksissani. "Sori, tarkotan et Juuso on mulle helvetin rakas. Se on mulle kaikki kaikessa! Ja vittu enemmänki.." Sanoin, mutta ilmeeni ei värähtänykkään. Huomasin lattialle pudonneet aurinkolasit. Kumarruin nostamaan ne. Otin ne käteeni, ja korjasin ryhtiäni. Lasit on Juuson. "Tänään on sen eka työpäivä. Se halus näyttää hyvältä." Sanoin hypistellen laseja käsissäni. "Se myös näytti. Se näytti tänään tosi hyvältä." Jatkoin. Aurinkolasejen vasemmassa sangassa luki "Rayban". "Ei helvetti se näyttiki hyvältä näissä laseissa. Nää on varmaan kalliit." Sanoin, ja kaivoin puhelimen taskusta, ja googletin. Etsin samanlaiset lasit. Löysin kuvan joka vastasi kädessäni olevia laseja. "ray ban justin 4165. Mustat. 132 euroa." Toistin ääneen. "Sano heti jos tulee jotenki tyhjä olo." Hoitaja sanoi. Mitä? "Miks?" Kysyin, ja käänsin katseeni takana olevaan hoitajaan. "Uhreille tärkeet ihmiset saattaa tuntea läheisen kuoleman tyhjänä tunteena." Hoitaja sanoi, ja katsoi mua. Suuni loksahti auki kun tajusin jotain. "Ei saatana.. mun pitää mennä." Sanoin, ja lähdin juosten kohti suuntaa mihin Juuso rullattiin. Pääsin sairaalan ovista sisään, mutta sen jälkeen oli kolme suuntaa mihin mennä. Ei saatana.. mä en nää Juusoa enää ikinä. Huomasin oven kolahtavan. "Missä Juuso on??" Kysyin itku kurkussa. Hoitaja näytti säikähtäneeltä. "Juuso on rullattu tonne, huone 18." Hoitaja sanoi osoittaen vasemmanpuoleista käytävää. Juoksin käytävään. Eka huone oli huone 97, ja numero pieneni käytävän mennessä eteenpäin. Lähdin juoksemaan käytävää pitkin nopeasti. Nopeammin kuin koskaan ennen. 22, 21, 20, 19, ja huone 18. Paukutin ovea vimmatusti. Ambulanssissa ollut hoitaja tuli takaani. "Rauhotu! Mä käyn kysymässä asiasta." Hoitaja sanoi. Hän avasi jollain kortilla oven, meni sisälle, ja sulki oven nenäni edestä. Istuin penkille, ja jäin odottamaan. Näin käytävän päästä tulevan Jeren ja Axelin. He huomasivat mut, ja lähtivät kävelemään mua kohti. Käytävä on tosi pitkä. Ovi avautui, ja sieltä tuli eri lääkäri. "Onko Juuso kunnossa?" Kysyin, ja nousin seisomaan. Lääkäri pudisti päätään. "Istu alas." Lääkäri käski. Istuin alas. "Juuso on kuollut." Lääkäri sanoi. "Eei.. Ei helvetin helvetti!" Huusin, ja huomasin lääkärin menevän ovesta sisään huomatessaan Jeren ja Axelin. Olin järkyttynyt. "Ei se vittu voi olla." Sanoin hiljaa, ja kyynel valahti poskelleni, siitä leualle, ja putosi syliini. Jere ja Axel oli noin viiden metrin päässä. "Mitä helvettiä on tapahtunu Joona?" Jere kysyi. Nousin seisomaan, ja kävelin Jeren luo. Tässä vaiheessa aloin itkemään hallitsematonta itkua. "Eieiei.. ne aurinkolasit ja ambulanssi.. Ei vittu." Sanoin itkien, ja istuin takaisin penkille. "Joona mitä on tapahtunu?" Jere kysyi taas. "Mä en nää mun rakasta Juusoa enää koskaan.." Sanoin ääni väristen. "Mitä Juusolle on tapahtunu?" Jere kysyi, laskeutui tasolleni, ja katsoi mua silmiin. Vältin katsekontaktia, koska en halunnut Jeren näkevän mua itkemässä. "Juuso on kuollut.." sanoin, ja sisäistin asian itsekkin. Se sattui. Painoin silmäni kiinni. "Ei vittu.." Jere sanoi hiljaa. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin syliini tasaista tahtia. Yhtäkkiä joku pääni sisällä pakotti mut nousemaan. Nousin seisomaan. Kyyneleitään pyyhkivä Jere katsoi mua ihmeissään. "Mitä sä nyt?" Jere kysyi. "Mun on pakko nähä Juuso." Sanoin, ja menin huoneen ovelle. Aloi paukuttamaan sitä lujaa. "Joona rauhotu nyt!" Jere huusi. "Mä haluan nähä Juuson!" Huusin, ja jatkoin paukutusta. Jere tarttui mun kädestä kiinni, ja veti mut lähemmäs itseään. "Joona!" Jere huusi. Hän veti mut itseensä kiinni, ja halasi mua tiukasti. "Ei oo mitään hätää." Hän sanoi rauhoittavasti. "Vittu millasissa kivuissa se oli.." Sanoin itkien, ja tunsin Jeren tiukentavan halausta entisestään. Lopulta kiersin omat käteni hänen ympärilleen. Painoin pääni tuon rintaa vasten. "Ei jumalauta, miks minä?" Kysyin hiljaa. Jere silitti selkääni. Hetki kului. "Axel." Kuulin Jeren sanovan. Sitten kuulin askeleita, ja hiljaista puhetta. "Mitä?!" Kuulin tutun äänen sanovan. Se oli Juuson työkaveri Ossi. Kuulin myös Jussin äänen. He juttelivat Axelin kanssa hetken, kunnes tuli aivan hiljaista. "Lähetäänkö kotia Joona?" Jere kysyi. Nyökkäsin.
(Skip 30min.)
Auto pysähtyi. En melkein tajunnut sitä. Olin omissa ajatuksissa. Nousin autosta, ja katsoin kotitaloa. Se oli typötyhjä, eikä tuntunut enää kodilta. Sen sijaan että Jere ja Axel olisivat hyvästelleet ja lähteneet omaan kotiinsa, he kävelivät perässäni. Ovella otin avaimen taskusta, ja avasin oven. Täysin tyhjä. Näin eteisessä Juuson takin ja kengät. Kaikki muistot tulvi mieleeni. Se hölmö oli punastunu siitä että kehuin sen jauhelihaa. Riisuin kengät, ja kävelin olohuoneeseen. Otin taskustani puhelimen. 7 direviestiä Antilta.

A: Missä Juuso on?
A: Mitä sille tapahtui?
A: Vastaa mulle!
A: *vastaamaton videopuhelu*
A: Mä vittu rakastan Juusoa, ja saatana mä tapan sut jos sille on sattunu jotain..

~Jeren näkökulma~
(Skip aika kauan)
Kiertelin kävellen kaupungilla. Tänään ei oo tapahtunu mitään erikoista. Katsoin ympärilleni. Huomioni kiinnitti pieni lapsi. Onkohan se eksyny? Noh, mä tarkkailen. Lapsi katsoi ympärilleen hieman hätääntyneenä. Joku huppupää tuli tuon takaa. En nähny tän miekkosen kasvoja. Hän nappasi lapsen nopeasti syliinsä, ja lähti kävelemään kohti parkkipaikkaa. En halunnu herättää liikaa huomiota, joten lähdin vaan kävelemään reippaasti miehen perään. Miekkonen ilmeisesti huomas sen, koska hän pysähtyi ja kääntyi mua kohti. "Onks tää sun lapsi?" Kysyin tältä mieheltä. "On se." Tuo sanoi, ja otti hupun päästään. Nyt näyttää tutulta. Joona? "Ootko sä Joona?" Kysyin. "Oon mä. Ootko sä Jere?" "Oon! Onks tää SUN lapsi?" Kysyin korostaen sanaa "sun". "On on." Joona vastasi. Menin hiljaiseksi. Katoin Joonaa. Hän laski lapsen sylistään. "Sulla on oma lapsi?" Kysyin epäuskoisena. Joona nyökkäsi. Vedin tuon halaukseen. "Hemmetti oon ilonen sun puolesta. Susta on tullu isä." Sanoin. Joona nyökkäsi. "Pitäiskö meidän nähä joku päivä? Siitä on jo ainaki 5 vuotta ku ollaan nähty." Sanoin. "Joo-o. Kyllähän sitä pitäis." Joona sanoi.
(Skip 4h)
Tulin just kotia. Axel tuli mua vastaan ovella. Vedin tuon pitkään halaukseen. "Arvaa keneen törmäsin töissä?" Kysyin. "No?" Axel kysyi. "Joonaan." Sanoin. Axel irtautui halauksestani. "Joonaan? No mitäs se?" Axel kysyi. "Joonasta on tullu isä." Sanoin. Axelin suu loksahti auki, ja tuo katsoi mua hetken. Sitten hän katsoi muualle. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa. "Axel?" Kysyin. "Mjoo?" Axel kysyi ääni väristen. Naurahdin hieman. "Herkistyitkö sä?" Kysyin. Axel yritti olla itkemättä. "Hei ei mitää hätää, mäki olin aika yllättyny." Sanoin, ja takerruin takaisin Axeliin kiinni. "Mä oon nii hemmetin ylpee siitä. Se on ottanu ihan hemmetin suuren vastuun, ja ottanu työkseen kasvattaa oman lapsen." Axel sanoi yhä ääni väristen. Silitin tuon selkää. "No niinpä." Sanoin hiljaa. "Jos nyt miettii, nii sehän oli se vastuullisin meistä neljästä." Sanoin. "Neljästä? Eiku nii.." Axel sanoi.

Huhhuh, kirjotin viimeisimmän osan 5. Päivä Tammikuuta. Oon vaa strugglannu tän kirjottamista yli viikon. Sinä yönä ku olin julkassu 31. Osan, mä itkin. Paljon. :D Musta vaan tuntu et joku mun läheinen oli kuollu D:: Voin luvata, et jos/kun alotan uuden tarinan, mä EN aijo tapattaa päähenkilöä.

Ja muuten, tässä on enemmän sanoja ku missään muussa osassa mitä oon julkassu.