No homo

voi kyynel

Mä en tiiä miks, mut musta tuntuu et mun pitää kirjottaa tää loppujen loppu vähän eri päätöksellä ja Juuson näkökulmasta sieltä missä se nyt onki. Yhyh voin sanoo et tää on tuskaa DD':

~Juuso~
10 päivää. Siitä on jo kymmenen päivää. Nää on ollu mun elämän kamalimmat 10 päivää. Helvetti ku oon kattonu täältä pimeydestä tonne alas et miten Joonalla menee. Se ei vaikuta ikävöivän mua niin paljon ku mä sitä. Mä ikävöin sitä ihan saatanan paljon. Tajusin et pitää mennä nukkumaan. Katsoin Joonaa vielä kerran. Menin sen jälkeen makuulle. Joo ei tästä nukkumisesta tuu mitään. Pyörin sängyssä varmaan tunteja. Menin katsomaan Joonaa. Se nukkui sängyssä Jeren vieressä. Kyynel valui poskeani pitkin. Ei vittu miten ihanat ystävät meillä on. Joona pyöri hetken sängyssä. Sitten hän nousi istumaan. "Mitäköhän Juuso sanois jos se sais tietää et makoilen jonku kaverin vieressä heti sen kuoleman jälkeen?" Hän kysyi, ja näin kymmenien kyynelten valuvan tuon poskia pitkin. Miten se voi miettiä tätä siinä vaiheessa ku se on heikoimmillaan ja tarvii tukea ja rakkautta? "No se varmaan miettii et miten voit miettiä tätä siinä vaiheessa ku oot heikoimmillas ja tarviit tukea ja rakkautta." Jere sanoi. Ei saatana. Miks mulla pitää olla näin saatanan yksinäistä ja paskaa? Katsoin kuinka Jere silitti Joonan kylkeä, ja Joona nukahti Jeren viereen. Kymmenes yö yksin. Tää on päivä päivältä kamalempaa. Miks piti käydä näin? Mä haluan Joonan takas. "Joonaa!" Huusin itkien. "Tuu tänne, saatana mä en voi elää ilman sua Joona!!" Huusin edelleen itkien. Huusin vielä pari kertaa. Löin nyrkin maahan. Käperryin kyljelleni. "Ei saatana tää on kamalaa." Huusin vielä kerran. Rauhallinen olo valtasi mut huudon jälkeen. "Shhh, Juuso, nukutaan vaan." Kuulin yläpuoleltani. Käännyin nopeasti. Joona?!? Nousin ylös ja takerruin tuohon kiinni tiukemmin kuin koskaan ennen. "Älä vittu koskaan enää jätä mua yksin tänne.." Sanoin. Joona nosti mut syliinsä, laskeutui makuulle, ja alkoi silittämään päätäni. "Mä en jätä sua enää koskaan. Mä lupaan."

"Mä lupaan."
Tää on sit virallisesti, varmasti viiminen repliikki tälle tarinalle.

"Mä lupaan."
Et tän ja parin viimesimmän osan kirjotuksessa on kyyneleitä vuodatettu

"Mä lupaan."
Ettei Antti, Adrian, eikä lähikaupan kulmilla pyörinyt asemies päädy samaan paikkaan näiden rakkaiden päähah-homojen kans.

"Mä lupaan."
Et on ollu helvetin hienoa kirjottaa tätä tarinaa.

"Mä lupaan."
Että tää ei jää viimeiseksi tarinaksi multa, mut en lupaa uutta tarinaa tälle kuulle.

"Mä lupaan."
Vielä yhen jutun. Tää. Oli. Vittu. Viiminen. Kerta. Ku. Lopetan. Tarinan. NÄIN..

"Mä lupaan."
.