It was kind of our story || Larry Stylinson

Luku1

Hei kaikki! Se ois nyt täällä, tän kirjasarjan viimeinen osa. Pitkälle ollaan jo päästy, mutta vielä ois yhen kirjan verran luettavana Louisin ja Harryn tarinaan, joka omalla tavallaan eroaa paljon edellisistä kirjoista. Mutta ei siitä sen enempää vielä ;) Tosiaan haluun myös pyytää anteeks, että tän kirjan julkaisemisessa meni niin kauan. Oli ite kirjan kannen kanssa ongelmia, mutta mä myös samalla valmistuin lukiosta ja muutin omilleni, which is nice! Oon kuitenkin aatellu, että julkasen taas joka maanantai uuden luvun tai ainakin joka toinen maanantai, riippuen miten aika riittää. Toivottavasti kaikki on löytäny tän kirjan pariin ja ei mulla muuta kuin, että toivottavasti luku maistuu ja näemme taas! <3

"15 minuuttia esityksen alkuun Harry." Managerini Alan ilmoittaa minulle, kun olemme hölkkäämässä vaatehuoneelta meikkaushuoneelle, jossa minut vielä viimeistellään.

"Ehdimme oikein hyvin Alan, ei tarvitse stressata."

"Mr.Styles Louis Tomlinson kyselee teitä puhelimeen." Yksi avustajistani ilmoittaa juuri, kun saan lauseeni loppuun.

Jatkan vieläkin hölkkäämistä meikkaushuoneelle, Alan ja avustajani seuratessa minua. Käännän katseeni Alaniin, hänen katsoessa minua varoittavasti ja hieman vihaisena.

"Harry meillä ei ole aikaa tuollaiseen." Hän huokaisee.

"7 minuuttia." Ehdotan.

"Ei."

"6?"

"Ei."

Lopetan hölkkäämisen ja pysähdyn. "Oh c'moon Alan! Siinä ei menisi kauaa, ehdin kyllä silti ajoissa niin kuin olen aina ennenkin ehtinyt." Anelen miestä.

Alan on pysähtynyt vierelleni. Hän katsoo minua hetken aikaa ja miettii varmaan mitä oikein tekisi minun kanssani. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu. Hän varmaan kuolee vielä joku päivä stressiin takiani.

Lopulta hän kuitenkin näyttää myöntyvän. Alan päästää huuliltaan syvän huokauksen ja nyökkää. "5 minuuttia."

"Jes." Sanon hiljaa ja otan puhelimen avustajaltani ja lähden juoksemaan huonettani kohti.

"5 minuuttia Styles, ei yhtään enempää!" Alan huutaa vielä perääni.

"Joojoo." Huudan ja käännyn käytävällä oikealle.

Spurttaan ihan käytävän perälle, jossa sijaitsee oma huoneeni. Avaan oven ja ennen kuin saan sen edes kiinni, vastaan puhelimeen, joka tuuttaa vieläkin tulevan puhelun takia.

"Isii!" Kuuluu huuto saman tien puhelun toisesta päästä.

Käännän katseeni puhelimen näyttöön, jossa minua tuijottaa Darcy, joka istuu Louisin sylissä. Molemmat näyttävät onnellisilta ja heidän kasvojaan koristaakin suuret hymyt.

Nojaan ovea vasten, jonka seurauksena ovi sulkeutuu. "Hei pikkuinen!" Vastaan hymyillen tyttärelleni.

Hän taputtaa käsiään yhteen ja katsahtaa sitten Louisia. "Katso isä se on isi!" Hän ilmoittaa innoissaan Louisille.

Naurahdamme molemmat Louisin kanssa. "Minä näen Darcy." Louis vastaa tyttärelleen.

"Soitammeko huonoon aikaan? Onko sinulla aikaa puhua hetken aikaa Harry?" Louis kysyy huolissaan, sillä hän tietää, kuinka kiireisiä päivänä ovat nyt, kun olen kiertueella.

"Alan antoi minulle aikaa viisi minuuttia aneluni jälkeen." Kerron miehelle.

Näen Louisin silmistä, kuinka syyllisyyden tunne pyyhkäisee miehen kasvoilla.