It was kind of our story || Larry Stylinson

Luku 3

Hei kaikki! Se ois taas maanantai ja uuden luvun aika. Ensinnäkin hienoa, että niin moni teistä on löytänyt tän kirjan pariin ja, että jaksatte tätä vielä lukea. Kuten oon ennenkin sanonut niin en tätä kirjaa tekis ilman teitä, kiitos siitä. Toisekseen tän päivän luku on vähän pidempi taas, mutta se saattaa olla vaan teidän mieleenne. Luku on myös Louisin näkökulmasta, joten nyt saatte myös nähdä Louisin pään sisälle, ja tänään myös tutustutaan hieman enemmän Darcyyn. Toivottavasti tykkäätte luvusta ja näillä näkymin nähdään taas viikon päästä!:)

Päivä on muuttunut jo illaksi. Olemme katselemassa Darcyn kanssa telkkarista hänen lempi ohjelmaansa eli Winxeja. Telkkarissa pyörii jo ainakin kolmas jakso, mutta tyttö ei näytä saavan tarpeekseen ohjelmasta. Olemme kyllä tehneet tänään niin paljon kaikkea, että Darcyn energiatkin taitavat olla niin lopussa, ettei tyttö jaksa tehdä muuta kuin istua sohvalla ja katsella televisiota.

"Katso isä noita Bluen siipiä! Niin kauniit." Darcy huokaisee lumoutuneena, puoliksi syöty paahtoleipä kädessään.

Käännän katseeni vierelläni istuvaan tyttäreeni, enkä voi estää pienoisen hymyn ilmestymästä kasvoilleni. "Niin ovatkin, todella hienot." Vastaan tytölle, vieläkin katsoessani häntä. Tyttö ei kuitenkaan keskity minuun hänen ollessaan niin keskittynyt lempi ohjelmansa tuijottamiseen.

Darcylla on päällään vaaleanpunainen yksisarvispyjama, jonka äitini hänelle lähetti postissa vain vähän aika sitten. Tyttö oli niin innoissaan, kun avasi paketin ja näki pyjaman. Ensimmäisinä päivinä oli jopa vaikeaa saada hänet pukemaan päivävaatteita päälleen, koska tyttö ei halunnut vaihtaa pyjamaansa pois. Tytön omien sanojensa mukaan pyjama oli "Kaunein vaate, jonka hän on ikinä saanut."

Ruskeat kiharat hiukset ulottuvat pitkälle tytön selkään asti. Niiden nyt ollen märät, sillä tyttö on käynyt suihkussa äskettäin. Meren siniset silmät katsovat televisiota haltioituneena ja pieniä vaaleita poskia koristaa pienoinen puna. Darcy on koukistanut jalat rintaansa vasten ja pitää käsiään polviensa päällä, kun syö leipäänsä pienillä maitohampaillaan.

En voi uskoa, että tuo tyttö on todella minun tyttäreni. Hän on niin suloinen ja mitä ihanin tytär. En olisi voinut pyytää toisenlaista tytärtä itselleni. Hän tekee minut niin onnelliseksi, kuten minäkin hänet, tai ainakin toivon tekeväni tytön onnelliseksi. Yritän ainakin kaikkeni, jotta hänen olisi hyvä olla. Jotta hän tuntisi itsensä rakastetuksi ja onnelliseksi. Joskus se on helppoa, mutta toisinaan vaikeampaa. Vaikeimpia aikoja ovat ne, kun Darcy ikävöi toista isäänsä. Ja niinä hetkinä minun on pysyttävä vahvana ja oltava miettimättä kaikkea mitä minun ja sen miehen välillä on tapahtunut viimeisien vuosien aikana. Minä pärjään. Minä olen päässyt yli siitä, mitä hän minulle teki. Mutta en tiedä, voinko ikinä antaa anteeksi sitä, mitä hän on Darcylle tehnyt. Kuinka tyttö on joutunut kärsimään ikävöidessään toista isäänsä, joka ei ole paikalla, kun tyttö häntä tarvitsisi. Tekisin mitä vain Darcyn puolesta, mitä vain. Vihaan nähdä hänet surullisena ja, jos niiden kyyneleiden aihe olisi jokin muu, ihan sama mikä, niin tekisin mitä vain, ettei pieni tyttäreni olisi surullinen. Mutta tässä asiassa en voi auttaa. Käteni ovat sidotut, eikä minulla ole mitään, millä saisin hänen ikävänsä isäänsä kohtaan helpottumaan tai mitään millä saisin Harryn palaamaan luoksemme. Mies teki oman päätöksensä, hän halusi lähteä. Hän päätti laittaa uransa perheensä edelle.

Havahdun mietteistäni Darcyn laskiessa nyt tyhjän kaakaomukinsa olohuoneen pöydälle. Käännän katseeni pois tytöstä. "Kiitos isä." Darcy kiittää ja näen sivusilmälläni, kuinka tyttö kääntää katseensa minuun ensimmäistä kertaa ainakaan puoleen tuntiin.

Käännän katseeni takaisin Darcyyn. Tyttö luo kasvoilleen mitä suloisimman hammashymyn, johon vastaan pienellä hymyllä. "Ole hyvä."

"Oliko hyvää?" Kysyn, kun kerään iltapala astiamme olohuoneen pöydältä.