It was kind of our story || Larry Stylinson

Luku 5

Hei tyypit! Nyt ois jälleen vähän tärkeempää asiaa...

Ensinnäkin oon todella yllättynyt ja samalla kiitollinen siitä, kuinka moni on kulkenu tätä matkaa mun kaa tännekin asti ja niiku ootte oikeesti lukenu jo 3kpl tätä kirjasarjaa ja vieläki vaa luvut maistuu. Kiitos siitä, todella. Se, että luette ja kommentoitte tätä kirjaa merkitsee mulle NIIIN paljon, se motivoi mua jatkamaan ja muistuttaa mua, että täällä on myös lukijoita, jotka oottaa näitä lukuja innolla ja, jotka oikeesti tykkää tästä kirjasarjasta. Kiitos tuhannesti, että ootte viel täällä. En tekis tätä ilman teitä. Mutta mulla on kuitenkin vähän huonompiakin uutisia, sillä aion pitää pienen tauon kirjottamisesta. Ehkä jonkun 2-3 viikkoa. Mulla ei vaan oo oikein motivaatio kirjottaa tällä hetkellä. Mulla on paljon ideoita tähän kirjaan ja innoissani keksin joka viikko lisää mitä kirjotan lukuihin ja miten, mutta sitku pitäs alkaa kirjottaa nii katon vaan tietokoneen näyttöö ja mun on todella vaikee saada kirjotettuu mitään mistä oisin ylpee. Tää on kuitenkin vika kirja tätä sarjaa, joten haluun olla ylpee jokaisesta luvusta, jonka kirjotan. Joten nyt on pikku breikin aika. Oon siitä pahoillani, koska päästiin kuitenkin vasta viidenteen lukuun tätä kirjaa, mutta näin on nyt parempi. Toivottavasti ymmärrätte ja nähdään muutaman viikon päästä. Hejdå! <3

Harryn nk.

Päivä on ollut mitä mahtavin, vaikkakin aikainen aamuherätys ei saanut minua iloiseksi aamusta. Kuitenkin kahvikupillisen ja Liamille jutustelun jälkeen alkoi päivä jo tuntua paremmalta, ja muutaman tunnin harjoitusten jälkeen oloni oli jo mitä parhain. Olemme tänään harjoitelleet suurimman osan päivästä. Minulla oli myös palaveri managerini kanssa, jossa puhuimme niin kiertueesta kuin, mitä aiomme tehdä kiertueen jälkeen. Vaikkakin meillä on ollut tänään hieman kiireistä, olemme silti käyneet Paulin ja Johnin hermoille Liamin kanssa. Ihan vain sen takia, koska meillä on ollut tylsää. Mutta viimeisen tunnin ajan, olemme todella koetelleet miesten hermoja, ja ottaneet mittaa siitä, kuinka paljon he meitä todella jaksavat katella.

Juoksemme paraikaa Paulia ja Johnia karkuun niin nopeasti kuin vain jaloistamme pääsemme. Kuulen, kuinka Paul huutaa peräämme ja käskee meitä pysähtymään, sillä suututamme vain Alanin käytöksellämme. Me kuitenkin tiedämme Liamin kanssa sen, mutta vanhan miehen olisi jo pitänyt tottua tähän. Tällaisia minä ja Liam olemme aina olleet, kun olemme kiertueella. Tämä menee jo melkein rutiinista ja jokainen täällä työskentelevä tietää, että aina joinakin päivinä Paul ja John joutuu juoksemaan minun ja Liamin perässä, kun olemme keksineet jotakin. Se vain on ollut niin siitä asti, kun olimme Liamin kanssa vasta teinipoikia, ja niin se tulee olemaan aina. En vain ikinä kyllästy tähän tunteeseen, kun juoksen niin nopeasti kuin vain jaloistani pääsen. Sitä tunnetta, kun jalkoihini alkaa sattua juokseminen ja minun täytyy todella keskittyä hengittämiseen, kun se käy raskaaksi. Se tunne, kun paras ystäväni juoksee vierelläni ja katsoo minua suuri hymy kasvoillaan, omia kasvojani koristaen täysin samanlainen hymy. Rakastan vain näitä hetkiä. Hetkiä, jolloin tunnen olevani jälleen nuori, pieni teini-ikäinen Harry, ilman mitään huolia pitämässä hauskaa parhaan ystäväni kanssa.

"Vannon pojat, joku päivä minä vielä sidon teidät tuoliin kiinni, jotta pysyisitte edes hetken aikaa pahojen teosta pois!" John huutaa hengästyneen ja ärtyneen kuuloisena jostakin takaamme.

Katsahdan Liamiin, joka juoksee vierelläni ja katsoo takanamme juoksevia miehiä. Mies naurahtaa ja katsoo sitten minua. "Olemme saaneet heidät hengästymään aika hyvin, he eivät pysy enää kunnolla perässämme." Liam kertoo.

Katsahdan itsekin nopeasti taaksemme ja huomaan miesten todella olevan meistä jo aika kaukana, heidän koko ajan vain juosten vain hiljempaa, sillä eivät enää jaksa juosta perässämme. Naurahdan näkymää ja käännän sitten katseeni Liamiin. "Otetaanko viimeinen spurtti?" Kysyn tuttu iloinen virne kasvoillani.