It was kind of our story || Larry Stylinson

Luku 12

Moikka kaikki! Siitä onkin jo vähän pidempi aika, kun viimeks oon luvun julkaissut. Ja syy tälle ei oo mikään muu kuin, ettei mulla oo ollu aikaa taikka jaksamista kirjottaa lukuja. Mutta nyt alan vähitellen oppia uuteen rutiiniin sen jälkeen, kun uudet työt alotin, joten jos näitä lukuja alkais tulla nyt jopa joka toinen viikko. Yritän parhaani, mutta on hyvin mahollista, ettei musta kuulu taas kolmeen seuraavaan viikkoon :D Toivottavasti tää pitkä luku ees vähän helpottaa teijän oloa <3 Kommentoikaa, mitä tykkäätte ja nähdään taas <3

Harryn näkökulma

Herään aamulla ennen herätystä auringonvalon säihkyessä verhojen takaa juuri silmieni eteen. Kurtistan hieman silmiäni. Yritän vähitellen avata silmiäni ja totutella valoon. Räpyttelen silmiäni muutamaan otteeseen. Otan käteni pois Louisin niskan alta ja hieron käsillä silmiäni, venytellen sen jälkeen oikein makeasti.

Huuliltani pääsee kova haukotus. Tulipahan nukuttua hyvin.

Hieraisen vielä silmiäni ja käännyn sitten katsomaan vieressäni makaavaa Louisia. En voi olla hymyilemättä näkymälle edessäni.

Louis on käpertynyt ihan vierelleni nukkumaan. Hän on kiertänyt kätensä ympärille ja nyt hänen päänsä makaa omalla tyynyllään siirrettyäni käteni vain hetki sitten pois hänen päänsä alta. Miehen suu on hieman auki, jonka vuoksi täydellisen hiljaisuuden rikkoo Louisin hiljainen tuhina. Miehen peittää valkoinen peitto, hänen toisen jalkansa kuitenkin ollen peiton päällä. Miehen yläkroppa on myös paljaana peiton siirryttyä yön aikana alemmas aina Louisin vatsalle saakka.

Aamuaurinko osuu Louisin rintaa vasten lämmittäen miestä, mutta ei kuitenkaan ylety rakkaani kasvoille, jonka vuoksi hän voi nauttia pitkistä unistaan.

Lasken toisen käteni Louisin käden päälle, alkaen hellästi silittää miehen kättä. Painan myös nopean suudelman Louisin otsalle, jonka vuoksi mies mumisee hieman. Hymyilen katsoessani tulevaa aviomiestäni. En voi uskoa hänen makaavan tässä vieressäni, käpertyneenä ihan kiinni minuun kaiken tämän jälkeen.

Olin hetken ajan jo aivan varma, että olen menettänyt hänet. Tällä kertaa lopullisesti. Olin jo valmis luovuttamaan, vaikken sitä todellakaan halunnut tehdä. Olin vain niin varma, ettei Louis olisi antanut minulle enää mahdollisuutta. Se tapa, miten hän oli kylmä minua kohtaan, oli jotain niin erilaista kuin aikaisemmin. Aikaisemmissa pahoissa riidoissamme Louis on toki myös ollut todella vihainen, mutta niin eri tavalla. Silloin hän näytti olevansa vihainen. Hän huusi minulle, hän piti mykkäkoulunsa ja teki varmaksi sen, että olisin anelemassa häntä takaisin.

Mutta tällä kertaa se ei ollut sellaista. Totta kai Louis oli vihainen minulle, mutta esimerkiksi hän huusi vain kerran ja hän ei oikeastaan näyttänyt olevansa vihainen, vaikka sitä todella oli. Kukaan ulkopuolinen ei olisi varmasti ikinä uskonut hänen olleen vihainen minulle, mutta tunnen rakkaani sen verran hyvin, jotta tiedän hänen todella olleen vihainen, vaikkei sitä näyttänytkään. Ja se siinä olikin niin outoa. Kaikista tuntemistani ihmisistä Louis on todella avoin tunteidensa kanssa, varsinkin minulle ja äidilleen. Totta kai myös Greetalle. Mutta nyt hän ei sanonut juurikaan mitään. Hän ei näyttänyt vihaansa, hän ei raivonnut minulle. Enkä voi olla ajattelematta mikä mahtaa olla syy siihen. Johtuiko se siitä, että Louis oli todella jo luovuttanut vai olemmeko vain kasvaneet sellaisen kiukuttelun yli? Vai johtuiko se Darcysta?

Mietteeni keskeytyy, kun kuulen makuuhuoneen oven aukeavan. Kurkotan hieman päätäni, jotta näen ovelle tulleen henkilön, vaikka tiedänkin kuka huoneeseen tulia on.

Darcy roikkuu toisella kädellään kiinni oven kahvassa ja toisessa kädessä tytöllä on lempipehmolelunsa. Tyttö kurkistaa oven takaa. "Isi? Hän kuiskaa.