It was kind of our story || Larry Stylinson

Luku 2

Hei kaikki! Se ois jälleen kerran maanantai ja uuden luvun aika. Tän päivän luku ei oo mitenkään hirveen mielenkiintoinen taikka niin hyvin kirjotettu, johtuen siitä, etten jaksanu lukua kunnolla oikolukee. Toivottavasti se ei haittaa teitä liikaa. Haluun myös ilmoittaa, että en oo varma miten lukuja julkasen kesän aikana. Yritän parhaani pysytellä rutiinissa, että joka maanantai tulis luku, mutta haluun myös nauttia kesästä ja if I'm being honest; lämpiminä kesäpäivinä ei välttämättä oo hirveesti motivaatioo vaa istuu sisällä ja kirjottaa lukuja. Joten joo, lukuja tulee kesän aikana sillon, kun tulee. Toivottavasti ymmärrätte. Ei mulla muuta, toivottavasti tykkäätte luvusta ja nähdään näillä näkymin seuraavalla viikolla! :)

Tämä päivä on alkanut keikkaan valmistautumisella. Olen herännyt puoli viisi ja viideltä olinkin jo keikkapaikalla. Olemme harjoitelleet koko päivän tämän illan esitystä, sillä esiinnyn tänään kiertueeni suurimmalla areenalla. Vaikka olenkin tehnyt tätä jo vuosien ajan, silti en voi valehdella, etteikö minua jännittäisi. Minua jännittää. Jännittää niin pirusti.

Käymme juuri koreografiaa läpi.

"Sitten tähän kohtaan voisit ottaa hieman yleisöä mukaan, kävellä lähelle lavan reunaa ja, vaikka heiluttaa käsiäsi tai katsoa suoraan jotain tyttöä silmiin. Riehua tai mitä sinä nyt ikinä teetkään." koreografian opettajani selittää ja samalla heiluu lavan reunalle yrittäen esittää minua, minun seistessä lavan alapuolelle sillä paikalla, jossa eturivin fanit olisivat.

"Ja sen jälkeen, kun olet laulanut loppuun..." Dan tarkistaa kiertuelistan biisilistasta, mitä laulua olinkaan laulamassa juuri tuolloin.

"Kiwi, kun olet laulanut Kiwin loppuun voisit sitten vähän kävellä ympäriinsä lavan edustalla." Dan selittää samalla, kun kävelee ympäriinsä lavan etuosassa näyttääkseen minulle, mitä minun täytyy tehdä.

"Samalla voisit jutella faneilla, heittää muutaman vitsin sun muuta. Vähän vuorovaikutusta, tiedät varmasti mitä tarkoitan." Dan selittää.

Nyökkään hänelle.

"Ja sitten vois-" Hän on jatkamassa neuvomistaan, kun jalkapallo yhtäkkiä syöksyy häntä päin. Onneksi hän ehtii juuri ja juuri väistämään sen. Dan, opettajani, katsoo taakseen palloa ja sitten sen potkaissutta henkilöä nyt näyttäen hieman vihaisemmalta.

"Liam voisitko kiltti antaa meidän harjoitella, ja tehdä jotain muuta." Mies pyytää, tai ennemminkin käskee.

Käännän katseen taakseni huomaten, että pallon potkaissut henkilö oli todellakin Liam. Mies näyttää nyt hieman kiusaantuneelta, mutta silti huvittuneelta. "Kyllä, anteeksi Dan." Hän sitten sanoo ja katsahtaa minuun. Liam virnistää minulle, mikä saa minut naurahtamaan.

Olemme Liamin kanssa nuorimmat henkilöt koko keikkaporukasta. Satumme myös olemaan parhaat ystävät, joten saatamme tehdä paljon jekkuja sun muuta muulle porukalle, josta ihmiset eivät aina tykkää. Mutta olemme nuoria, joten onhan meidän pidettävä hauskaa. Sitä paitsi olemme aina tykänneet tehdä jekkuja ja leikitellä. Se vain kuuluu meidän juttuumme.

Liamin jättäessä meidät rauhaan, palaamme taas Danin kanssa koreografian pariin. Jään kuitenkin katsomaan Liamin perään, kun Dan jatkaa selittämistään. Ehkä jopa liiankin kauas aikaa, sillä Dan joutuu moittimaan minua, jälleen kerran.

"Herra Styles, jos sinua ei kiinnosta opetukseni, niin voimme toki jättää käymättä tämän läpi ja voitte sitten yrittää pärjätä ilman minua tänään keikalla." Dan suorastaan huhkuu ärsyyntyneisyydestä.

Käännän katseeni nopeasti takaisin häneen ja pyyhin hymyn pois kasvoiltani. Nyökkäilen miehelle. "Anteeksi, minä kuuntelen nyt tarkemmin." Pahoittelen.