Pöytä Kahdelle - The End Of Our Love

26.

Syksy 2020, Seoul, Etelä-Korea

Taehyung vinkkasi tarjoilijan takaisin pöydän luo. Lautasilla oli vielä jälkiruokaa, mutta makea ei enää laskenut kurkusta alas. Blondi tarjoilija tuli iloisena heidän luokseen ja otti lautaset tarjottimelleen. "Olisiko vielä saanut olla jotain muuta?"

"Ei kiitti. Me voitais ottaa lasku", Taehyung ilmoitti ja vilkaisi nopeasti Jungkookia, ennen kuin väläytti lempeän hymyn tytölle. 

"Mä voin maksaa oman osani", Jungkook sanoi heti tarjoilijan lähdettyä ja etsi housujensa taskusta lompakkoaan. 

"Älä vaivaudu, kyllä mä voin maksaa. Mä vaadin, että sä annat mun maksaa. Mähän olen loppuviimeksi se syypää meidän tilanteeseen."

"Älä sano noin. Me ollaan molemmat syyllisiä. Kaikki ei vaan kestä sillain kun olettais", Jungkook yllätyi omasta filosofisuudestaan. Vaikka toisaalta Taehyungin sanoissa oli perää, ei Jungkook halunnut toista pelkästään syyttää. Taehyung oli vain nopeuttanut prosessia omalla töppäyksellään. 

Jungkook muisti edelleen sen päivän, kun hän lähti juosten ulos hotellihuoneesta ja otti ensimmäisen junan takaisin Seouliin. Loman oli ollut tarkoitus olla rentouttava, nautinnollinen ja romanttinen, kun kesä oli ollut lopuillaan ja viimeiset lämpimät säät olivat olleet käsillä. 

Joka tapauksessa Jungkook oli pitänyt Taehyungille melkein viikon mykkäkoulua, vaikka Taehyung oli yrittänyt pyytää anteeksi ja selittää tilannetta. Vasta kun Taehyung oli luovuttanut jo anteeksiannon suhteen, Jungkook oli ottanut asian puheeksi. Hän oli antanut Taehyungille anteeksi, mutta suhde ei ollut enää ennallaan. 

Viikko sitten Jungkook oli ilmoittanut yöpyvänsä hotellissa ainakin muutaman päivän ja selvittelevän ajatuksiaan, mutta Taehyung oli vastustanut ajatusta. Hän oli aikansa inttänyt vastaan, ennen kuin oli paljastanut jo varanneensa läheisestä hotellista itselleen huoneen viikoksi. Samalla hetkellä he olivat päättäneet myös ravintolavarauksesta, joka umpeutuisi kymmenen minuutin sisällä. 

Illallinen oli toisaalta mennyt aivan Jungkookin ajatusten mukaisesti, toisaalta ei sinne päinkään. Hän oli ajatellut, että illallinen saisi heidät molemmat muuttamaan ajatuksiaan tulevaisuuden suhteen, mutta niin ei kuitenkaan ollut käynyt. He olivat saaneet illan aikana juteltua omista ajatuksistaan, menneisyydestä ja kaikesta, mikä ei liittynyt tilanteeseen millään tavalla. 

Kyynelkanavat puskivat vettä silmiin minkä kerkesivät ja Jungkook yritti kaikilla voimillaan pitää niitä sisällään. Hänen silmänsä varmasti punoittivat, samoin posket ja korvat, mutta ei kai sillä olisi enää mitään väliä. Sitä paitsi ravintolan valaistus oli niin hämärä, ettei siitä välttämättä erottuisi punainen väri kasvoilla tarpeeksi selkeästi, että sen erottaisi hyvin. 

"Onko sulla kaikki hyvin?" Taehyung kysyi ja tarttui hellästi Jungkookin pöydällä lepäävästä kädestä.

"Joo, mä oon ihan kunnossa", Jungkook vastasi värisevällä äänellä. 

"Kyllä mä nään, ettet sä ole okei", Taehyung huomautti ja silitti peukalollaan Jungkookin kämmenselkää. "Mä haluisin myös itkeä. Sä voit kertoa mulle kyllä, jos sä vaan haluat."

"Mä vaan mietin, että mitä meille oikein kävi? Millon tää kaikki alko menemään alamäkeä?" Jungkook kysyi ja antoi muuriensa murtua. Kyynelvanat valuivat molemmilla poskilla ja Jungkook pyyhki niitä vapaalla kädellään sen minkä kerkesi. 

"Mä en todellakaan tiedä.. Kai me oltiin vaan liian nuoria vielä sitoutumaan silleen. Mä haluun että tiedät, et mä rakastin sua ihan todella. Sun kanssa oli aina niin täydellistä ja ihanaa, enkä mä todellakaan vaihtais siitä mitään pois. Joku vaan pääs puhkasemaan meidän kuplan ja ottamaan ruusunpunaset aurinkolasit pois meidän silmiltä. Meitä ei kai oltu luotu parisuhteeseen toistemme kanssa. Ja mä oon siitä pahoillani."