Verinen tassunjälki

1.

Painan korvani ovea vasten ja kuuntelen.
Kellarista kuuluu kahden miehen ääni. Tiedän heti, kenestä he puhuvat.
"Kai tiedät, ettemme voi odottaa kauempaa? Hänet on muutettava, sanoit niin itsekin!"
Hetken on hiljaista, sitten toinen miesääni sanoo matalalla äänellä:
"Ei."

Nielaisen.
Tuo oli lauman johtajan, Mikaelin ääni.

Hän on ollut johtajana jo vuosikaudet, siitä lähtien kun minä saavuin tänne.
Hän on myös puolustanut minua aina silloin, kun kukaan muu ei ole siihen pystynyt. Muut ovat halunneet vain muuttaa minut sudeksi, mutta Mikael on antanut aikaa. Koska en ole edes varma, haluanko olla samanlainen kuin ne verenhimoiset eläimet.

Äkkiä ovi aukeaa ja minä astun pari askelta taaksepäin. Eteeni astuu kaksimetrinen, laatikon muotoinen mies. Kyseessä on Tuomas.
Hän väläyttää minulle tiukan katseen ja häipyy portaat ylös.
Silloin minä saan tilaisuuden livahtaa vähin äänin kellarihuoneeseen.

"Tiesin, että tulisit" ,Mikael sanoo nähdessään minut.

Sitten huomioni kiinnittyy huoneen keskellä olevaan, tuoliin sidottuun mieheen. Tai siihen, mikä hänestä on jäljellä.

"Mitä ihmettä?" ,kysyn ja siirryn vangin eteen.
Tiesin, että viimeöiseltä metsästysreissulta tuli joku tuliainen, mutta että se olisi tällainen-
Katsoessani miehen verisiä kasvoja, tajuan jotakin.
"M-mitä.." ,soperran.
Mikael tulee viereeni, katsoo vankia ja sitten minua kysyvästi.
"Tunnetko sen?"

Nyökkään, koska suustani ei tule sanan sanaa.

Mikael laittaa ison kätensä olkapäälleni ja huokaisee syvään.
"Raukka oli yksin ja pelokas tullessaan meitä vastaan. Se luuli meitä uhaksi, joten hyökkäsi kimppuumme. Tuskin siitä enää sutta saadaan. Niin pahasti pojat raatelivat sen."

Totta: miehen rintakehä on täynnä syviä kynnenjälkiä ja koko keho veressä.
Käsi vapisten minä kokeilen tämän hengitystä. Onneksi se on yhä tallella, heikkona kylläkin.
"Minä haluan auttaa. Saanhan?" ,sanon äkkiä tomerasti.
Mikael hätkähtää mutta nyökkää sitten.
"Tarvitsemme kyllä lisää susia."