Verinen tassunjälki

7.

Minä seison kellarihuoneen pimeässä nurkassa, ja Alex lukitsee molemmat ranteeni rautaisiin kahleisiin. Ne suojaavat minua satuttamasta ketään huoneessa olevaa. Tai itseäni.

"Minua pelottaa" ,sanon Alexille, joka silittää poskeani.
"Älä huoli, se on pian ohi" ,poika kuiskaa ja tuo kasvonsa lähelle.
Hetken odotan oikeaa hetkeä, sitten sanon:
"Hyvä on, olen valmis."
Alex painaa huulensa omiani vasten ja suutelee minua kiihkeästi. Samaan aikaan kuulen kuinka osa hänen kehostaan muuttuu. Se osa on hänen kätensä, jonka kynnen hän sitten painaa käsivarteeni ja vetää siihen syvän viillon. Silloin vasta poika erkanee minusta ja pyyhkii liinalla ylimääräiset veret kädestäni.
Pidättelen huutoa. Tuntuu, kuin puukko olisi työnnetty käteni läpi.

"A-Alex.. Ethän lähde luotani?" ,varmistan ja painan hampaat yhteen.
Hän hymyilee heikosti ja sanoo varmalla äänensävyllä:
"En koskaan."

Tunnen, kuinka ihmissuden myrkky kulkee suonissani. Se tuhoaa omaa solukkoani ja paikkaa sitä omalla, hyvin erikoisella bakteriallaan.
Tunne on hetken jopa ihan siedettävä. Huomaan, kuinka käsivarteeni alkaa kasvaa tiheää, vaaleanruskeaa karvaa. Se säikäyttää minut aluksi, mutta Alex vakuuttaa, että se kuuluu muutokseen.
"Sinusta tulee kaunis ihmissusi, lupaan sen."

Kun käteni ja jalkani ovat karvan peitossa, seuraava vaihe onkin jo paljon pahempi: käteni iho alkaa sulaa ja tippuu kokonaan pois. Kipu on sietämätön, ja tässä vaiheessa en pysty enää olla huutamatta. Alex näyttää hyvin epämukavalta kävellessään huoneen toiseen päähän ja ottaessaan hanasta vettä. Hän kaataa kylmää vettä suuhuni, ja se auttaa hetken. Sitten käteni kynnet muuttavat muotoaan, ja kehoni tärisee kivusta. Pian käteni ovat kuin pedolla.

"Seuraava vaihe on helppo" ,Alex lohduttaa, kun kyynelet valuvat poskiani pitkin.
"Mikä-"
En ehdi kysyä sitä, kun näkokenttäni sumenee. Hetkeen en näe mitään, mutta sitten näen paremmin kuin koskaan. Minulla oli huono näkö ihmisenä, mutta nyt näen yhtä hyvin kuin.. susi.
"Katso" ,Alex sanoo ja tuo pyöreän käsipeilin eteeni.
Peilistä näen kasvoni, joiden poskilla kuivuneita kyyneleitä. Kun katson itseäni suoraan silmiin, tajuan jotakin; silmäni ovat kirkkaankeltaiset.

"Vau.." ,huokaisen.
Entiset, tylsän harmaat silmäni ovat nyt kauniin keltaiset. En ole nähnyt sellaisia silmiä kellään laumassamme, vaikka se kai onkin yleisin ihmissusien silmienväri.

"Nyt tulee pahin vaihe" ,Alex sanoo vakavana.

Ei mene sekuntiakaan, kun tunnen viiltävää kipua selkärangassani.
En voi pidättää huutoani samalla, kun selkärankani naksahtelee ja tunnen sen pidentyvän uusille mittasuhteille. Sama tapahtuu kylkiluille ja raajoille. Alex näyttää hyvin ahdistuneelta nähdessään minun kärsivän.
Hiki valuu otsaltani. Kehoni tuntuu olevan liekeissä. Kirjaimellisesti.
Samalla, kun luuni muuttuvat, muuttuu myös iho. Se venyy ja repeilee joistain kohdista, asettuen uusille, sudelle ominaisille kohdille.

Ja sitten, viimein se on ohi. Mutta vain hetkeksi.

Korvani tuntuvat repeävän paikoiltaan, mutta Alex kertoo niiden kuitenkin vain asettuvan uudelle paikalleen, niin kuin luut ja ihokin. Kun ne ovat susille tyypillisessä kohdassa, viimeinen vaihe lähtee käyntiin.

Alex tulee luokseni ja pyyhkii poskeltani kyyneleen.
"Sinä pystyt siihen."
Hänen silmänsä kertovat minulle, että tämä todella uskoo minuun, ja se antaa voimaa jaksaa tämän läpi.

Kun poika vetää kätensä pois ja kääntyy poispäin, tunnen leukani lähtevän venymään eteenpäin. Tässä kohtaa olen menettää tajuni - en ole koskaan tuntenut mitään näin kauheaa.
Kasvoni muodostuvat pikku hiljaa susimaisiksi, jättäen vanhat kasvoni taakseen.
Minua lohduttaa ajatus siitä, että voin kuitenkin aina muuttua ihmiseksi.

Viimeisenä hampaani suurenevat, terävöityvät ja niitä syntyy lisää. En jaksa enää edes huutaa kipuani, koska ei se mitään auta. Minä vain yritän hengittää samalla, kun pian tajuan olevani täysi susi.

Alex kääntyy viimein minua kohti, hymyilee ja toteaa lempeästi:
"Sinä teit sen."

Tajuan, etten pysty vastaamaan hänelle. Mielessäni on vain yksi asia;

Liha.