𝓗𝓮𝓻𝓽𝓽𝓪𝓷𝓮𝓵𝓸𝓷𝓮𝓷 ~𝓦𝓸𝓸𝓼𝓪𝓷

7. Vihreää ja violettia

Koulun ovet narisivat auki ja paukahtivat kiinni. Seurasin kahden tutunnäköisen opiskelijan peräkanaa kävelyä omalta käytäväpaikaltani. Mingi käveli hieman terävämmin kuin normaalisti, kuin raaka spagetti.

"Siis tosissaan Mingi ja Gunhak?" Hongjoong suputti korvaani.

Vilkaisin jälkimmäistä ohi kävelijää ja kohtasin silmiinpistävän kirkkaat, vihreät silmät. Gunhak oli juuri kääntynyt katsomaan meidän suuntaamme. Mingi pysähtyi äkisti, ja kaiken järjen mukaan Gunhakin olisi kuulunut kävellä suoraan hänen selkäänsä pahki sivulle tuijottamisen seurauksena, mutta Gunhak pysähtyi yhtä yllättävästi kuin Mingikin. Kohotin toista kulmakarvaani ja vaivuin mietteisiini.

Hyppytunti alkoi ja kiiruhdin koulun rappuset alas. Ehtisin salilleni treenaamaan nyt, illalla olisi taas töitä, eikä aikaa. Näin ulkona Seonghwan porukan ja Mingin polttamassa pilveä. Vereni kuohahti huomatessani Mingin ja sain siitä lisäboostia pikakävelyyni.

Tarkistin ettei minua seurattu ja lähdin juoksemaan salilleni. Hidastin vauhtiani tutun asekaupan edessä ja painelin sisään. Ovessa roikkuva kello helähti ja tiskin takaa pomppasi ylemmän pomon puoliso ja ristikuningatar Kim. Väläytin nopean hymyn Kimille joka nyökkäsi ja käänsi tiskin alle sijoitettua kahvaa.

Lattiaan avautui aukko, jonne laskeuduin tikapuita pitkin ja kuulin lattian sulkeutuvan perässäni. Katsahdin pieneltä ruudulta tikapuiden vieressä olevalta pöydältä asekaupan sisällä olevan valvontakameran näkymän ja huomasin kaupan autioksi. Nappasin nyrkkeilysiteeni ja aloin kieputtamaan niitä käsieni ympärille.

Salini oli pieni, mutta siellä oli kaikki mitä tarvitsin. Jousi ja nuolet, nyrkkeilysäkki, pari kahvakuulaa ja voimistelupatja. Tikapuiden vieressä oli ikkunallinen ovi, josta näkyi Kimien asuntoon. Olin läheinen kuningattaren kanssa, mutta en ollut koskaa edes nähnyt kuningasta. Jeon hoiti yhteydet häneen. Aloin lämmittelemään varjonyrkkeillen ja liikuin pikkuhiljaa salin päästä päähän.

Hyvään lämpöön päästyäni käännyin nyrkkeilysäkin puoleen. Piirsin mielessäni sille Mingin kasvot ja aloin mäiskimään sitä nyrkeilläni. Pieni määrä adrenaliinia vapautui kehooni ja sain siitä lisäpuhtia. Löin säkkiä kaikin voimin ja se heilahti kauas minusta. Kimien asunnossa jokun räsähti rikki, keskittymiseni herpaantui ja sain kunnon mäiskäisyn säkiltä. Lensin maahan selälleni ja aloin lievästi pöllämystyneenä sättimään itseäni. Tositilanteessa moinen herpaantuminen voisi olla hengenvaarallinen.

"Kim!" huikkasin kuulostellen vastausta.

Kun sitä ei kuulunut, nousin ylös ja kävelin ovelle. Ikkunan näkymän avautuessa vaaleaan, vanhanaikaisen modernisti sisustettuun olohuoneeseen, avasin oven nopeasti ja juoksin sisään. Korkean kaapin vierellä makasi lattianrajaan vajonnut kuningatar Kim. Kim oli menettänyt tajuntansa ja suuret lasinsirpaleet ympäröivät häntä. Huomatessani muutaman sirpaleen törröttävän hänen päästäänkin, soitin nopeasti Jeonille.

"Mitä asiaa", Jeon murahti tylsistyneesti.

"Mä olen Kimeillä ja kuningatar on saanut isoja lasinsirpaleita päähänsä ja menettänyt tajuntansa. Se tarvii apua", selitin nopeasti.

"Mä tulen heti", Jeon murahti ja lopetti puhelun.

Tunnustelin varovasti Kimin kaulaa ja tunsin valtimon sykkeen. Hän oli siis vielä hengissä. Verta valui jatkuvana norona päästä, mutta en alkanut yrittämään mitään, koska en ollut ammattilainen. Jeon kyllä osaisi tuoda oikeat ihmiset paikalle.

Viiden minuutin kuluttua helähti kello ja alakerrassa odotellut hissi lähti ylös. Huokaisin helpotuksesta kun Jeon ja muutama korttien oma lääkintämies tuli hissistä. Nämä lääkintämiehet olivat oikeita lääkäreitä, mutta työskentelivät vain korteille. Heillä oli vaitiolovelvollisuus ja tappamattomuussuoja, jotka kielsivät heitä levittämästä eri maiden tietoja muille ja kortteja uhkailemasta, vahingoittamasta tai tappamasta heitä.