Your Little Lover

5. Aamuihminen?

                  5. Aamuihminen?

Heräsin siihen että Sebastian mekasti huoneessani.

"AALEECIIAA!" Hän kailotti ja tökki minua olkapäähän.

"Turpa kii mä nukun." mutisin ja rutistin silmäni kiinni. "Ei, et nuku, sun pitää nousta nyt!" Sebastian jankutti.

Kohotin vähän päätäni, otin tyynyn käteeni ja sohaisin sen ilman halki kohti edessäni pomppivaa hahmoa.

"Hei! Meil on kouluu tänää, et yrittäsit nyt ryhdistäytyy ja nousta ylös, mutsi ja faija tappaa mut, jos sä myöhästyt ekana päivänä!" Sebastian kailotti edelleen.

Sitten tajusin. Koulu! Hyppäsin salamana ylös, mutta muistinkin että minulla ei ollut ylläni muuta kuin alusvaatteet. Kiskaisin viltin jalkopäästä peitokseni.

"Joojoo nä nousen, ala painuu nyt, mulla ei oo vaatteita!" Tiuskaisin. "Hei mä oon sun veli, iha sama. Ja eipä olla ekaa kertaa sun hajamielisyyden takii tälläsessä tilanteessa." Sebastian totesi kettuillen, muistuttaen minua miten olin nolannut itseni silloin ensitapaamisellamme. Danielkin oli ollut silloin täällä. Olin jo ehtinyt unohtaa sen ja nyt taas häpesin sitä.

"Hei oliko iha pakko muistuttaaa" murisin ja otin toisen tyynyn sängyltäni.

"No tietty, sehä oli sulle iha loistohetkiä elämässäs ja.." tähtäsin häntä taas tyynyllä joka vahingoksi sujahti ohi.

Sebastian luikki nauraen ovelle.

"Haista-" mutta ovi ehti kiinni ennen kuin kerkesin asiani loppuun. Huokaisin ja pudistelin päätäni.

"Sähä oot pirtee ja ilone tällee aamusta. Taiat olla oikee aamuihmine." Sebastian naureskeli aamupalan syöntinsä lomasta. "Äää suu kiinni ja syö sitä aamupalaas." sanoin, ja aloin kuoria mandariinia.

"Kehottasin suaki käyä vaihtaa vaatteet enne ku lähetää." Sebastian sanoi nyökäten toppiini ja flanellisortseihin, jotka olin epähuomiossa kiskaissut päälleni sängyn jalkopäästä.

"mhmh..mä meen. Mennääks me sun autolla?" kysäisin haukotellen. "Juu mennää, anna sun reppu ni mä vien sen jo autoo, äläkä käytä sit hirveesti aikaa jos et haluu myöhästyy totaalisesti." Sebastian sanoi ja otti reppuni.

"Joo, kiitti!" Huikkasin ja lähdin kapuamaan yläkertaan. Päätin pukea mustat nilkkoja kohti levenevät farkut, jotka oli revitty polvien kohdalta, ja valkoisen off shoulder paidan.

Hyppelin takaisin alakertaan, ja sitä kautta ulos Sebastianin autolle.

"Onks nää nyt iha hyvi?" kysyin ja viittasin vaatteisiini ja hiuksiini jotka olin vain jättänyt auki.

"Oisko pitäny laittaa jotai ripsarii tai jotai, mä en yhtää aatellu! Ja oisko tarvinu laittaa vyö tai.."  "Hei rauhotu!" Sebastian nauroi.

"Ei tarvii mitää enempää näytät hyvältä tollee." hän jatkoi. "Kiitti." sanoin hymyssä suin.

"Ja jos sä sitä Danii mietit, se tykkää susta vaikka mitkä vaatteet ois! Tai vaikkei oliskaa." hän sanoi ja räjähti nauruun hetibkun näki ilmeeni. "No ei. Ei se mikää pervo oo. Sori tollaset läpät, ja juu, nyt lähetää." hän sanoi ja käynnisti auton.

Pudistelin vain päätäni hymyillen, kulmat koholla.

Olin hetki hetkeltä enemmän tyytyväinen, että olin nyt täällä. Minulla veli, ja jotenki  maailma näytti ihan erilaiselta nyt, kuin ennen tänne muuttoani.

"Ai nii muute, tänää sit tapataat meiän porukan toisen tytön. Bella on ollu iha intona ku oon kertonu sun tulosta, nyt sen ei enää tarvi hengaa ainoostaa meiän aivottomie koirine kaa, niiku se usei sanoo." Sebastian naurahti.

Pistin merkille että hän puhui meidän porukastamme. "Meiän porukka? Joko mä oon sisällä jengissä? Ja millane se Bella on?" tiukkasin innoissani. "Oot sisällä, todellaki! Yks: oot mun sisko, ja kaks: jätkäthä kaikki iha rakasti sua." Sebastian virnisti. Hymähdin epäuskoisena. "Joo varmaa. Mut se Bella?" Jatkoin kulmat koholla.

Sebastian näytti sekunnin ajan vähän haaveksivalta. En ollut varma näinkö oikein, niin vähän aikaa vaikeaselkoinen ilme välähti hänen silmissään.

"Nii, Bella. Se muija on blondie blondi, mut kumminki sit välillä iha rasittavan fiksu, hauska, nätti..iha sun tyyppine ihmine, veikkaisin. Lupaan et ootte parhaita kavereita iha silmä räpäykses." hän sanoi, nyt vähän hämillisen näköisenä.

Hymy pyrki kasvoilleni. "Oisko sulla näyttää kuvaa siitä?" kysyin ja yritin peitellä viekasta virnistystäni.

Sebastian pysäytti auton lukion eteen parkkipaikalle, ja kaivoi puhelimensa esiin.

"Venaa, näytään vaikka sen iigeestä jotai.." hän mumisi selaten puhelintaan. Odotin jännittyneenä. "Mmm.. no tossa joku." Sebastian sanoi ja tarjosi puhelintaan nähtäväkseni.

Katselin kuvaa. "No eiks näytä iha kivalta?" Sebastian kysyi odottavasti. "Ja ihanalta ja super kauniilta?" Kysyin ja katsoin Sebastiania taas se viekas hymy huulillani.

Hänen olemuksensa vastasi odotuksiani. Sebastian kohotti rennosti kulmiaan, mutta näin kyllä kulissien taakse. Hän hireaisi niskaansa.

"Ooks sä ihastunu siihe!?" tiukkasin viimein kikattaen, en mahtanut itselleni mitään.

"Hei! En oo, mitä sä kyselet?" Sebastian vastasi, mutta nähdessään ilmeeni hän luovutti: "no okei. Onha se aika nätti. Ja kiva. Ja mukava. Ja hauska." hän tuumasi ja otti puhelimensa takaisin itselleen.

Hymyilin tyytyväisenä. "No sitähä minäki. Rehellisyys maan perii." sanoin nipottavasti täti-äänellä ja Sebastian naurahti.

"Miten sä tunnet nyt jo mut näi hyvi et osaat lukee iha täysin mun eleitä?" hän kysyi päätään pudistellen. "Sellane mä oon." naurahdin.

"No mut mennää, mä nään jo Rayanin ruman naaman." Sebastian sanoi virnistäen ja osoitti ovilla seisoskelevaa joukkiota, josta erotin silmälasipäisen pojan, joka viittoili meille.