If I Can't Love U I'll Hate U Instead

2. Pitäs jättää se

Milos

Herätessäni Riven oli hävinnyt. Makoilin keskellä sänkyä auringon säteillessä pimennysverjoni alta ja lämmittäessäni varpaitani. Kierähdin kyljelleni ja katsahdin kelloa, 11.03. Huokaisin ja nousin istumaan sängyn reunalle, vetäisin sängynalta mustan t-paidan, ja vetäisin kädelläni suurimman osan pölystä pois. Edelleen siinä näkyi pienia harmaita, ihostani ja muusta paskasat koostuvia juovia.
Lähdin huoneestani hiljaa, astelin muutaman askeleen käytävää pitkin, mutta pysähdyin kuukkessani jonkun miehen äänen. Hitaasti astelin kohti aukkoa mistä näkisin olohuoneeseen, ja kiusallisen tilanteen tullessa myös keittiöön. Tämän mysteeri vieraan henkilöllisyys ei paljastunut vaikka näinkin tämän kasvot. Ei tainnut mummikaan minun naamaa tunnistaa, poskeni oli hiuksn turvonnut ja huuleni oli halki. Tälle tämä oli kuitenkin tuttu näky, joten hän ei kyseen alaistanut tätä tällä kertaa.

Mummini vieressä istui mies, harmaa parta ja tukka, hoikka ja pitkä, vähän ehkä pelottavakin. Punastuin hiukan tämän miehen tuijotuksesta. Ottaen huomioon sen että minulla oli vai bokserit ja reisiin ylettyvä t-paita, oli tuijotukseen silloi myös syynsä.

Tilanne oli outo minulle. En nähnyt mummiani usein selvin päin. Vaarini kuoleman hän otti niin raskaasti, että lopetti työnsä ja rupesi juomaan.
"Milos, tässä on Raimo, minun -ömm- miesystävä?", mummini kertoo.
Suuni loksahtaa hiukan auki enkä löydä sanoja.
"Ja olen menossa työ haastatteluun huomenna", hän sanoo ja hymyilee iloisena. En voi estää omaa hymyänikään. En nää muuta vaihtoehtoa kun mennä ja halata mummiani. Mummi rutistaa minua kerran tiukasti ja päästää sitten irti.

"Ootko kertonu äitille ja isälle?", kysyn hymyillen. Tämän hymy hyytyy. Hän aukoo suutaan ja nyökytän vain. "En halua häiritä heitä", hän vastaa ja hymyilee surullisena. Huokaisen ja käännyin mutisten. Vilkaisin Raimoa, joku hänessä ei minua lämmittänyt, mutta oli onnellinen että mummini oli löytänyt jonkun joka voisi auttaa tätä pääsemään raiteille elämässään.

Palasin huoneeseeni aikomuksena lähteä vittuun täältä. En halunnut jäädä kuuntelemaan mummini kikatusta. Tai varsinkaan niitä paskoja vitseja mitä tämä harmaa Raimo kertoi tälle.
Vedin shortsit jalkaan ja nappasin repun selkään johon laitoin muunmuassa rahaa, pyyhkeen ja sen sellaista. Meinasin että kävisin uimassa läheisessä joessa, sielä ei ruukannut olla kovin paljoa porukkaa.

Astelin eteiseen pukemaan tennareitani. Kyyristyin solmimaan nauhat jolloin mummini käveli ovi aukolle. "Kuka se oli se poika joka täältä aikasemmin lähti?", hän kysyi mietteliäänä. "Ystävä?", totean hölmistyneenä. "Miks sä sitä kysyt, et sä ennen oo kyselly mun vieraista?", kulmat kurtussa katson mummiani, edelleen yrittäen saada kengän nauhojani kiinni.
"No kävin tuossa aamulla tarkistamassa että olit tullut kotiin, ja peiton alta pilkisti tämän pojan paljas takapuoli", silmäni levätivät auki, ja naamaani alkoi kuumottaa. Auoin suutani. "Ei-ei se mummi oo sitä mitä sä luulet", sanon hätääntyneenä.

"Riven on vaa mun kaveri, sillä on-", en kerennyt sanoa lausettani loppuun kun mummini jo lähti kävelemään olkkariin mutisten jotain. Ainut asia mistä sain selvää oli Rivenin nimi.
Nousin seisomaan edelleen kengän nauhani auki. "Amm, mummi?", sanon purren huultani.
Hän pyörähtää ketterästi ympäri.
Huokaisen ja katson tätä hiukan nolostuneena. "Voitko auttaa", sanon ja nostan jalkaani missä kengän nauhani on auki. Hän katsoo kenkääni ja sitten minua. Hellä hymy nousee tämän kasvoille ja tämä taapertaa luokseni takaisin.

"Tottakai, mummi auttaa", hymyilin hänelle kiitollisena. Mummi kyykistyi ja kohta nauhani oli kauniisti rusetilla. Tämän noustessa hän otti minua molemmilta puolilta hartioista kiinni ja pussasi poskeani. Mummi hymyili katsoessaan minua silmiin ja taputti sitten päälakeani, niinkuin jonkun koiran.