If I Can't Love U I'll Hate U Instead

25. Mäki vihaan sua

Milos

Kannan viimeisen muuttolaatikon rappukäytävään, laatikon sivussa luki huterilla kirjaimilla "vaateita". Se olikin ainoa vaatteita sisältävä laatikko.
"Auto on parkkipaikalla", äiti ilmoittaa. Lasken laatikon toisen päälle. Äiti halasi kyynelihtivää mummia tiukasti ja tuli sitten luokseni.
"Anteeksi", hän sanoo hiljaa ja painaa kätensä olalleni aikomatta halata minua. Kuitenkin itse päädyn halaamaan häntä hellästi. Äiti hymyilee heleästi irrotautuessamme ja painaa blondin tukkansa pompulalle. Otin laatikon takaisin käsiini ja vein sen hissiin, tehden niin myös usealle muulle laatikolle.

Kuuntelen hiljaisuutta keittiössä. Mummi oli lähtenyt vielä äidin mukaan Ikeaan ostelemaan tavaroita vauvalle, se homma ei minua kiinnostanut. Osana syynä oli myös se että olin sopinut tapaavani Rivenin hetken päästä. Olin jättänyt hänet Emilin luokse aamulla sen jälkeen kun olimme päätyneet edellis iltana sopimaan.

Nukuimme Emilin sohvalla. Emme vierekkäin kylläkään. Päämme olivat samalla tyynyllä mutta itse nukuin divanilla, kun hän nukkui itse sohvalla. Aamulla hylkäsin hänet, en ollut puhe tuulella, enkä monena päivänä senkään jälkeen, välttelin hänelle vastaamista. En ollut hänelle vihainen, eikä tavoitteenani ollut vältellä häntä. Kuhan kiusasin. Viiden päivän pommituksen jälkeen päätin vastata ja päättää tavata hänet. Siihen mennessä hän ei tuntunut enää haluavansa tavata minua. Hän oli estänyt minu kuusi kertaa yhden päivän aikana, hakkunut minut pysyyn ties millä monimutkaisilla nimityksillään. Nauroin lukiessani niitä. Hän haukkui minua silloinkin.

Rivenissä oli jokin. Jokin joka minua kutkutti. Useasti ne olivat tämän hiukset, mutta tämän persoonassakin, katseessa varsinkin. Kun näin hänet ensimmäisen kerran siellä bileissä Katin kanssa, silloinkin jo hän kiehtoi minua. Jokin hänessä oli, en tiennyt mikä, ja totta puhuen en edelleenkään tuntenut häntä täydellisesti. Tiesin hänen isänsä, äitipuolensa, puoleksi englantilainen, mommy issues ja koira.
Pehmeät kädet, tummat karismaattiset silmät, hauska, komea, kieli, ai saatana. Mutta nämäkin olivat ulkoisia piirteitä.

Hän kiehtoi minua koska en osannut lukea häntä. En huomannut tämän salaisuuksia, totta puhuen en osaa sanoa että teeskenteleekö tämä tunteensakkin. Vaikka sen osaan sanoa että ei hän olisi minua kuudesti estänyt ja pommittanut minua viesteillä viikkoa jos ei olisi kiinnostunut. Mutta haluan miehestä enemmän. Haluan tietää tästä enemmän. Ja sen minä aijon tehdä.

Puin kengät jalkaani napaten farkkutakin naulakosta. Sujautin takin povitaskuun avimet, sekä mummin tupakka-askista pari tupakkaa ja ne tipahtaa samaan taskuun.
Astelen nyt jo tyhjään rappukäytävään. Naapuri kävelee vastaan, esitän etten ole olemassa. Painan hissin nappia ja astun kellertävän valon alle. Valo särähtää muutaman kerran ennen hissin lähtöä. Pieni nitkahdus. Otan savukkeen povitaskusta. Painan sen korvantaakse, hiukset myös.

Pienen matkan käveltyäni löydän itseni kipskilta. Romeo katselee minua tiskin takaa tarkailevaisena, varastinhan viimeksi kaksi packiä lonkeroa. Nappaan vain limpparim mukaani ja kassalta purkkapötkön.
"Hei sori se viime kerta", sanahdan nolona kaivaen korttia lompakostani. Hän hymähtää.
Tämän kaljun päälle alkoi muodostua siili. Siili joka alkoi muistuttaa pientä afroa, sillä se oli hyvin pörröinen. Mies nappasikin lippiksen päähänsä huomatessaan tuojotteluni.

Hän puri huultaan ja pakkasi tacarani pieneen kirkkaaseen muovipussiin. Hänellä oli kädessään ympyrän muotoisia palovammoja. Tumpattu tupakkeja. Neljä palloa siistissä rivissä menivät kohti kyynärtaivetta. Hänen luiset kaloeat kasvonsa olivat normaalia enemmän mutrulla.
"Miks näytät tuolta?" kysyn kun piippaan kortin kortinlukiaan. "Miltä?"

"Naamas on norsun vitulla, mikä vaivaa?" Sanon monotomisella äänelläni ja astun askeleen taaksepäin. Hän huokasee ja pysyy hiljaa. " Älä jaksa, Romeo älä oo perus suomalainen hetero mies ja pado tunteitas sisälles, kuitenki ainut miten purat ne on hakkaamalla henkisesti tai fyysisesti muita", sanahdan ja aukaisen purkkapaketin.

"Erottiin mun tyttöystävän kanssa", hän sanahtaa ja painaa kämmenensä vasten tiskiä. "En ees tienny että seurustelet", vittuilen tälle. "Voisko tommonen epäsuomalainen homo poika lähtä vittuilee vaikka sen poikaystävälle", hän sanoo näreissään, ilmeisesti tosissaan. "No miksipäs ei", hymähdän hymyillen.

"Hei hei hetero mies, ehkä löydät jonku täys suomalaisen hetero naisen itselles vielä, oli kiva asioida kaupassasi", sanahdan ja lähden kävelemään ovelle. "Heippa", hiljaiset hyvästit juuri kantautuivat korviini ennen kuin ovi sulkeutui kilisten. Romeo oli henkilö jota en voinut ottaa tosissaan.
Hän oli liian stereotypinen suomalainen yhteiskunnan hellivä mies. Mies jota kotona ei ehkä hellitty mutta yhteiskunnalle hän oli täydellinen. Hän kävi töissä, ei ollut kela rotta.

**

Istahdin heinälle. Sade pisarat rummuttivat mökin kattoa ja kylmää ilmaa tuulahteli seinä lankkujen välistä niskaan. Pitkät koiranputket rapsuttelivat harmaita lankkuja mökin ulkopuolelta.
Riven sinkoutui sisään. Hänellä oli tukka liimautunut otsaan kiinni. Huppari yltäpäältä märkänä, tiputti vettä keltaiselle oksalle.
"Hei"

Riven istuu märkänä heinälle. Laskee huppunsa ja katsahtaa minuun hymyillen pienesti. "Hei."
Tuijottelimme toisiamme hiljaa. Hänen tuuheat ripset välillä painautuivat alas, koskettivat poskipäätä ja avautuivat paljastaen kauniit tummat silmät.

"Ootko sä vihenen mulle?" Hän kysyy, pudistan päätäni. Nostin käteni Rivenin pään korkeudelle, siirsin tämän liimautunutta tukkaa sivuun. "Muistatko sä ku me oltiin ekaa kertaa täällä?" Hän painautuu heinäkasaan makaamaan. Huppu oli jälleen eksynyt tämän päähän, suojasi hiuksien sotkeutumiselta.

"Mm...sillonkin sato vettä", naurahdan ja asetun tuon kainaloon. "Olit just hakannu mut, ja makoiltii täälä sateelta suojassa. Annot sun hupparin meille peitoksi, ja vittu pakoilit meijän exää", nauran selittäessäni. Hän naurahtaa ja hautaa päänsä kaulalleni.
Painoin käteni tämän selälle.
"Mulla on ollu ihan vitunmoinen ikävä", hän sanoo hiljaa kaulalleni. Huokaisen. Kiedon toisenkin käden hänen ympärilleen.

"Vihaatko sä mua?" Hän nousee kaulaltani ja tuojottaa minua intensiivisesti silmiin. Katselen tätä hiljaa. "Sä vihaat mua", hän painaa päänsä alas ja lysähtää dramaattisesti päälleni.  "Sanoinko mä niin?" Nauran ja kosketan tämän märkää tukkaa tämän hupun sisällä.

"En mä vihaa sua, mä rakastan sua"

"Musta tuntu että se oli toisin päin"

"Kuuleppas ku rakkaus ja viha on sama asia, jos en rakasta niin vihaan ja toiste päin."

"Eikö ne sillon oo vastakohdat."

"Turpa kiinni, ne on sama asia"

Mies hymyili ja pörrötti tukkaani.  "Mäki vihaan sua"

-----

Kiitän kaikkia tän kirjan lukemisesta. Tätä on ollu tosi mukava kirjottaa ja jotenki ku oon niin rennosti mitää suunnittelematta saanu tätä nii se on ollu lähellä terapiaa. Jällee on vähä haikeeta päästää irti, ja paljastan että meinasin jatkaa tätä vielä, mutta en keksiny mitää järkevää tapaa tai päämäärää minne jatkaa joten koin että parempi lopettaa nyt ku oon nii kiinni tässä tarinassa vielä.

Nähdään muissa kirjoissa <3

Homo Homini Lupuksesta seittämän lukua pihalla ja Ikuisesti sinun kirjasta (ikuiset arvet - lisäosa) tulee pihalle kans jossai viimestää kesäkuussa ehkä eka luku. Epämääränen päivämäärä mutta en voi sanoo mitää varmaski. Käykää tsekkaa ne ja lukenaa tää vaikka uuestaa en tiiä, ootte rakkaita :::))))))