Euforia

part 9.

Päivä vaihtuu keskellä lukua!!

5.6.2020

E I N E

En edes tiedä, miksen ole yllättynyt Alinan paljastuksesta. En tiennyt, että hän on homo, mutta nyt kun miettii, taisin kokoajan tuntea siskoni paremmin kuin luulinkaan. Äiti tuskin tykkää, kun hänen kumpikaan tyttärensä ei ole kiinnostunut pojista, mutta eihän me siihen voida vaikuttaa.

"Miksä itket?" kysyn ihmeissäni, kun Alina nousee istumaan sängyllään, jonka lakanoita tuskin on vaihdettu moneen viikkoon. Ei hän edes omista päiväpeittoa.
"En mä voi olla homo", hän väittää niiskuttaen. Huokaisen ja istun paremmin sängylle selkä seinää vasten.

"Miks et?" utelen ja vilkaisen herätyskelloa, joka makaa lattialla yöpöydän vieressä. Kello näyttää olevan vartin yli yhdeksän ja alakerrasta kuuluu vielä vaimeaa telkkarin sorinaa. "Mulla on jätkä", Alina selittää ahdistuneena ja painaa kasvonsa hetkellisesti kämmeniinsä. En edes tiennyt, koska poikaystävää ei ole ainakaan täällä näkynyt. Sen kyllä ymmärrän.

"Oikeesti? No mistä sä sit sait päähäs, et tykkäät siitä?" ihmettelen suoraan, koska minulla on kerrankin tilaisuus saada tietää siskoni elämänmenosta paremmin. "No se siinä onki, ku en vittu ikinä tykänny", hän tiuskaisee ja saa minut säikähtämään äkillistä äänensävyn vaihtumista. Se tosin on se sama, jolla hän minulle aina puhuu.

"Eli sä aloit sen kaa yhteen, vaikka sul ei ollu tunteita. Miks?" kyselen taas vailla ymmärrystä. Siskollani on selvästi monimutkaisempi elämä kuin minulla tällä hetkellä. "Kaverit yllytti, enkä mä halunnu olla nössö. Nyt mä en pääse enää siit suhteesta pois. Helvetti." Hän huokaisee todella syvän huokauksen, sellaisen, josta kuulee, kuinka paljon painoa harteille on kasaantunut. Se on sellaista painoa, joka on ollut olemassa liian kauan, eikä siitä pääse eroon. Sellaista, jonka kantaminen sattuu niin paljon, että tuntuu kuin litistyisi sen alle heti sinä hetkenä, kun tekee vielä yhdenkin väärän liikkeen.

Sellaisen painon alla tuntuu alituisesti siltä, että on valmis tekemään ihan mitä vain saadakseen sen pois. Myös sellaisia asioita, joita ei siinä tilanteessa pitäisi edes harkita.

"Kerro mulle siitä jätkästä", pyydän ja yritän hymyillä varovasti, jotta saisin viestitettyä, että olen tässä ja kuuntelen. "Lupaaks, ettet tuomitse?" Alina varmistaa ja saa minulta rohkaisevan nyökkäyksen. "Okei, se on sun ikänen, eli 16 ja täyttää 17. Se kuskaa mua mopol kaikkialle ja se tykkää musta tosi paljon. Tai nii se ainaki on sanonu, en mä tiä, puhuuks se paskaa. Se on muitten mielestä tosi hyvännäkönen, mut ei se mun mielest poikkee muista jätkist. Mut sit kerran yhis bileis", hän aloittaa kertomaan ja katsahtaa minua arvioiden, olenko suuttunut siitä, että hän on käynyt bileissä ja arvatenkin juonut alkoholia. En ole hänelle vihainen ja oikeastaan tiesin jo, ettei siskoni ole mikään kiltti teini. Enhän minäkään ollut, enkä sanoisi, että olisin vieläkään. Nyökkään hänet jatkamaan kertomustaan.

"Nii, siis mä näin ku se sääti yhen toisen muijan kaa, mua vanhemman. Ne siis ihan pussailiki siel nurkas. Mä suutuin sille, vaikka eihän se sillee mua haitannu, koska eihän meiän suhde mulle mitää merkkaa. No sit se väitti, et se oli pientä säätöö vaan, ei mitää kummempaa, ja se ei vois ikinä pettää mua. Tiesinhän mä, et se puhu paskaa, mut annoin anteeks. Sen jälkee oon nähny sen monesti sen saman muijan kaa, mut se kusipää ei oo sanonu mulle, et niitten välillä ois jotain. Kylhän sen näkee, ja mun frendit väittää, etten osaa pitää suhdetta yllä, ku annan mun jätkän tehä nii. Ne luulee nyt, et oon ihan homo. Tai niinhän mä oon", hän selostaa ja yrittää pysyä vahvana, mutta lopulta kyynel taas vierii hänen poskeaan pitkin.

Miksi en ole ikinä ennen pakottanut häntä avautumaan minulle? Tuntuu kuin olisin ihan surkea isosisko, kun en ole edes yrittänyt. Olenhan minä toki huomannut, ettei siskollani ole kaikki muumit laaksossa. Olen suorastaan epäonnistunut tehtävässäni, eikä se tällä kertaa ollut mikä tahansa matematiikan päässälasku, vaan pikkusiskoni mielenterveydestä huolehtiminen. Hitto.