Euforia

part 15.

8.6.2020

M E L I N A

Katselen vierestä, kun Alina seisoo vessan peilien edessä ja odottaa, että Eine saisi hänen kasvonsa puhdistettua verestä. En osaa tehdä mitään, joten olen metrin päässä heistä tietämättä, miten toimia tällaisessa tilanteessa.

Eine on täydellinen isosisko. Hän tiesi heti, kuinka Alinan verenvuoto loppuisi, eikä hän jäänyt tyhmänä sitä mietiskelemään.

Ja minä tässä olen se, jonka täytyisi osata. Minulla on lapsi, joka on tällä hetkellä tunnin ajomatkan päässä, eikä minulla edes tule mieleeni tarkistaa, onko hän kunnossa ja miten hänellä sujuu.

Kun ei ole kokemusta edes sisaruksista, on todella vaikeaa ryhtyä äidiksi jo ennen täysikää. Ja nyt yritän taas kerran todistella itselleni, että teen oikein, kun laiminlyön tehtäväni hoitaa Astaa. En todellakaan tee oikein, ja tiedän sen kyllä.

"Melina? Kaikki hyvin?"
Hätkähdän ja suuntaan katseeni taas Alinaan sekä Eineen, joka katselee minua huolestuneena. Taisin näköjään eksyä ajatuksiini pahemman kerran.

"Joo", vakuutan ja nyökkään. Alinan kasvot ovat taas verettömät, eikä jälkiä lyönnistä näy. Luultavasti mustelma tulee esiin vasta myöhemmin.

"Meiän pitäs varmaa lähtee himaan", Eine tuumaa ja Alina nyökkää vaisuna. Hän vaikuttaa olevan yhtä paljon omissa maailmoissaan kuin minä. Ei ihme, sillä hänen asiansa ovat tällä hetkellä todella sekaisin.

"Voitte te tulla munki luo, jos haluutte", ehdotan varovasti. En usko, että on mukavaa mennä heti kotiin, kun on juuri saanut turpaansa, eikä näytä siltä, että kaikki olisi hyvin.

En ole kylläkään kovin varma siitä, huomaisivatko heidän vanhempansa sitä kuitenkaan.

"No jos se käy", Eine vastaa hymyillen ja vilkaisee Alinaa, joka yrittää parhaansa mukaan olla ajattelematta äskeistä. Sen huomaa hänen kireistä kasvoistaan sekä siitä, kuinka hän katselee hermostuneena ympärilleen, niin kuin jostain vessakopista voisi putkahtaa toinen tyyppi, johon hänellä olisi yhtä huonot välit kuin Andreakseen.

Toivon todella, että Alina saa kaiken vielä raiteilleen.

"Mulle ainaki", hän toteaa kohauttaen harteitaan. Nyökkään ja johdatan joukon ulos vessasta kohti Valkean toista ovea. Emme onneksi törmää matkallamme enää keneenkään tuttuun ja pääsemme turvallisesti ulos.

"Onko teillä ketään kotona?" Alina tiedustelee, kun hän avaa pyöränsä lukon. "Ei, mä asun yksin", kerron hymyillen ja pyöräilen Einen perään. Suuntaamme pois keskustasta kohti Värttöä.

8.6.2020

E I N E

Melina johdattaa meidät hänen kämppäänsä, joka on yhtä siisti kuin viimeksi, kun kävin täällä. Oikeasti, mitenhän hän jaksaa pitää paikat niin puhtaina? Jos minun pitäisi huolehtia kaikesta yksin, sotkisin koko kämpän hetkessä.

Riisun tennarit jaloistani ja asetan ne eteiseen, jossa kaikki on järjestyksessä. Meidän eteisemme on täysin erilainen, ja ilmeisesti Alinakin huomaa sen.

Seuraan Melinaa keittiöön, kun taas siskoni istahtaa sohvalle olohuoneeseen. Raukka, hän vaikuttaa edelleenkin olevan poissa tolaltaan. Hyvä, ettei hänen tarvinnut vielä mennä kotiin. Melinalle pitäisi myöntää jokin hengenpelastus-palkinto siitä hyvästä.

"Onko nälkä?" Melina kysyy, kun hän avaa jääkaapin oven ja tutkii sen sisältöä. Siellä ei näytä olevan hirveästi mitään, mutta tuskin yksin asuva tarvitsee paljoa ruokaa.