Euforia

part 2.

31.5.2020

- M E L I N A -

Asta itkee hillittömästi sylissäni. Kello on puoli yksitoista, eli kokkikerho alkaa puolen tunnin päästä, ja minun olisi jo pitänyt lähteä. Asta kuitenkin alkoi itkemään, enkä voi lähteä ennen kuin hän on rauhoittunut. Äiti ei onnistuisi rauhoittelussa yhtä hyvin kuin minä.

"Älä itke, kulta, kaikki hyvin", toistelen hiljaa ja silittelen Astan hiuksia. "Älä mene!" tyttö itkee ja puristaa käsivarrestani. Tiedän, että hän ei näe minua kuin viikonloppuisin, mutta minulla ei ole nyt aikaa hänelle. Kunpa äiti osaisi leikkiä. "Tulen ihan pian takaisin. Haluatko katsoa Pipsa-possua?" ehdotan hymyillen ja Asta lopettaa hetkeksi itkemisen. Hän nyökkää pienesti ja otan kaukosäätimen sohvapöydältä. Valitsen tallenteista yhden jakson ja Asta jää tuijottamaan television ruutua. Hän ei enää itke, mutta saattaa alkaa itkemään heti, kun astun ovesta ulos. En kuitenkaan voi sille mitään, joten nousen sohvalta ja kiiruhdan ulos asunnosta. Laittaessani oven varovasti kiinni, voin huokaista helpotuksesta, kun sisältä ei ala kuulua vauvan itkua.

Päästessäni vihdoin kerhotilana käytettävään köksäluokkaan, tajuan olevani 10 minuuttia myöhässä. Ihan sama, Asta on kuitenkin tärkeämpi kuin pieni myöhästyminen. "Tulithan sinäkin. Mene tuon tytön pariksi tuolla", kerhon vetäjä kehottaa hymyillen ja osoittaa yksinäistä tyttöä yhden pöydän äärellä. Katseeni hakeutuu ympäri luokkaa Eineen, joka työskentelee jo hymyillen toisen tytön kanssa. En voi olla tuntematta pettymystä ja...kai se täytyy myöntää, mustasukkaisuutta.

En halua, että Eine näkee, kuinka kateellinen olen hänen huomiostaan, joten kävelen reippain askelin uuden parini luokse ja hymyilen hänelle leveästi. "Moi, mikä sun nimi on?" kysyn tytöltä. Hänellä on vaaleanruskeat hiukset, jotka ovat ponnarilla, ja hän on pukeutunut harmaisiin college-housuihin ja siniseen huppariin. Tyttö ei vastaa heti ja vaikuttaa siltä, että hän miettii, kertoisiko nimensä vai ei.

"Maisa", hän vastaa lopulta, hymyilemättä. Häntä ei selvästi kiinnostaisi pätkääkään olla koko kerhossa, eikä todellakaan jutella kanssani. No, enhän minä sille mitään voi, mutta en ajattelut kuitenkaan small talkia alkaa puhumaan. "Ok, mä oon sun pari tänään ja mun nimi on Melina", kerron Maisalle ja katson ohjeesta, mitä tänään kokkaillaan. Lappu pöydällä ei olekaan ohje, vaan siinä lukee, että kaikki tekevät oman salaattinsa. Luovaa.

"Aha", Maisa sanoo ja yritän hillitä itseni kiljumatta hänelle, voisiko hän edes yrittää innostua. Ehkä kiljuisinkin, mutta koska Eine on samassa huoneessa kanssani, en varmasti ole kiljumassa. Työnnän lapun Maisan nenän eteen, jotta hän varmasti tietää, mitä tänään teemme. Hän kohottaa kulmiaan minulle ja olettaa, että käsken häntä toimimaan. Niin aion tehdäkin.

"Ymmärrän, et sua ei kiinnosta olla tääl, mut mua kiinnostaa, joten me tehään lohisalaattia. Hae sä siihen minitomaattei, basilikaa, jotai perus salaattii ja sipulii nii mä haen juustoo, lohta ja viinirypäleit", jakelen ohjeita ja Maisa lähtee mitään vastaamatta hakemaan aineksia. Menen hänen jälkeensä ja ottaessani viinirypäleitä kaapista, tunnen kosketuksen olkapäässäni. Käännän päätäni nähdäkseni, kuka siinä on, ja olen saada sydänkohtauksen nähdessäni Einen virnistävät kasvot niin lähellä omiani. Samalla huomaan, kuinka kauniit hänen harmaat silmänsä ovatkaan.

"Nyt sä et kyllä saa mitään salaattii aikaseks, ku en oo auttamas sua. Mähän se master chef olin eilen", hän kuiskaa korvaani ja saa samalla kylmät väreet koko kroppaani sekä sydämeni hakkaamaan nopeammin. Hitto, miksi tuo tyttö saa minut tuntemaan näin? Yritän koota itseni vastaamaan, koska en todellakaan aio paljastaa jännittyneisyyttäni Einelle.

"Joo, pakko sanoo, et oisin mielummin ollu sun parina", myönnän hymyillen ja käännyn kokonaan Eineen päin. Hän kallistaa päätään suloisesti, eikä anna virneensä kadota kasvoiltaan. "Tottakai oisit. Miksä ees myöhästyit, nukuiks pommiin vai?" hän kysyy uteliaana. Minusta tuntuu niin onnekkaalta, kun saan huomiota Einen tapaiselta henkilöltä.