Euforia

part 17.

Huomioikaa, että tää luku sijoittuu 5 päivää viime luvun jälkeen.

14.6.2020

E I N E

Siitä on nyt viisi päivää, kun Melina matkusti Utajärvelle. Enkä ole kuullut hänestä yhtäkään sanaa sen jälkeen.

Unohdinko mainita hänelle, että hänen täytyy muistaa soittaa minulle? Vai onko hänen puhelimensa mennyt rikki? Vai eikö hän vain yksinkertaisesti halua ottaa yhteyttä?

Hän ei edes ilmoittanut minulle tiistaina, pääsikö perille. Entä jos hänelle kävi jotain jo silloin?

Ja voihan olla, että hän on jo takaisin Oulussa, vaikka uskoisi hänen kertoneen minulle edes siitä. En todella tiedä.

Nuo samat ajatukset ovat pyörineet mielessäni ympyrää koko viikon. Aina, kun puhelimeni värähtää viestin merkiksi, sydämeni jättää yhden lyönnin välistä. Ja aina odotukseni ovat turhia, sillä yksikään viesti ei ikinä ole juuri siltä henkilöltä, jolta sen haluaisin saada.

En kuitenkaan ole surullinen siitä viestistä, jonka sain pari minuuttia sitten. Se oli viesti Amandalta, joka pyysi minua hengaamaan hänen ja Venlan kanssa skeittirampeilla tunnin päästä.

Nämä päivät, joita en ole viettänyt Melinan kanssa, ovat olleet oikeastaan ihan kivoja. Mieleni on maassa, mutta olen päässyt taas näkemään enemmän ystäviäni.

Rullailen asfalttia pitkin skedelläni ja annan viilentävän tuulen leikkiä hiuksillani. Päässäni ei tällä kertaa ole tavaramerkkiäni, mustaa lippistä, sillä aurinko on tänään pilvessä.

Saavun skeittirampeille ja spottaan Amandan ja Venlan istumassa yhden bank-rampin tasanteella. Täällä ei oikeastaan saisi vain istuskella, koska meitäkin aina ärsyttää tyypit jotka tulevat ainoastaan istumaan rampeille, mutta olemme yleensä ainoat jotka täällä hengaavat, joten se ei haittaa.

Oulussa on paljon hienompiakin ramppeja, minkä takia tämä on jäänyt melkeinpä meidän yksityiskäyttöön. Jotkut uudet harrastajat saattavat käydä täällä alkuun, mutta lähteä heti muualle, kun huomaavat meidät.

Olemme kieltämättä aika pelottavaa sakkia.

"Moi", tervehdin ja istun Amandan ja Venlan viereen. He polttavat vuorotellen röökiä, joka on varmasti Amandan. En ole nähnyt Venlan polttavan ikinä ennen.

Valitse kaveripiirisi huolella, sillä kavereiden huonot tavat siirtyvät helposti sinullekin, terveisin yläasteen terveystiedon kirja. Ehkä se sittenkin oli jossakin asiassa oikeassa, vaikka kertoikin esimerkiksi seksuaalisista suuntautumisista niin huonosti, ettei kenenkään identiteetti ainakaan sen jälkeen kirkastunut.

"Moi", Amanda vastaa ja hymyilee. Olen selittänyt hänellekin Melinasta, joten hän pyrkii varmaan sen takia hymyilemään minulle aina, kun tilaisuus sallii. Olemuksestani varmaan aistii, ettei kaikki ole kunnossa.

"Eiks Melinasta oo vieläkää kuulunu mitää?" hän kyselee ja tarjoaa minullekin röökiä, josta kieltäydyn. En halua ottaa tavaksi polttamista silloin, kun ajatukset ovat solmussa, sillä siitä tavasta ei noin vain pääsisi pois.

Pudistelen päätäni ja näprään hupparini nauhoja solmuille. Teen niin aina, kun käsilläni ei ole muuta tekemistä. Se on jotenkin terapeuttista.

"Sun pitäis ite laittaa sille viestiä. Ehkä seki vaa oottaa, et sä laitat sille jotain eka", Venla huomauttaa. Hänkin tietää tilanteestani, sillä hän on aina ollut paikalla, kun olen puhunut siitä Amandalle. Ei se minua haittaa, sillä Venla on sellainen tyyppi, johon voi luottaa, vaikka ei olisikaan tuntenut häntä kauaa.