Oksuleksi

15.

Olli:

Kuulen herätykseeni soivan. Ei helvetti. En mä jaksa. Aleksi ei tulisi tänäänkään sillä eilen hänellä tuli niin heikko-olo. Totesin että hän jää vielä tänään kotiin. Sammutan herätykseni ja hieron silmiäni. Alan herätellä Aleksia. "aleksii" sanon tämän korvaan. Aleksi liikahtaa ja nostaa päätään. "huomenta unikeko" sanon ja silitän tämän poskea. "mmm"
"muista et meen tänää kouluu" sanon hiljaa. Aleksi nyökkää. "mä pukisin" jatkan. Aleksi päästää minusta irti ja kömpii peiton alle. Puen farkut ja taas Aleksin hupparin. "millo sä pääset?" hän kysyy. "ööää kahdelta" vastaan samalla vetäen hupparia pääni yli. Aleksi nyökkää. Nukuin hieman pidempään joten minun on pakko jo lähteä. "mä nukuin vähä liian myöhää nii mun on pakko lähteä" sanon haikeasti. "joo" Aleksi vastaa. "onks sun isä kotona?" kysyn. "tulee kahen kolmen aikaa" hän vastaa. Nyökkään ja suutelen pari kertaa tämän otsaa ja sitten huulia. "noni moikka!" sanon huikkaan ovelta. Aleksi heiluttaa kättään. Suljen oven ja Kipitän alakertaan. Vedän kengät ja takin päälle ja astun ulkoilmaan.

--

Meillä on nyt bilsaa. Kello on 12. Päätin laittaa Aleksille viestiä jos hän olisi herännyt.

Minä: moi, onks kaikki hyvin? <3
klo: 12.06

Suljin puhelimeni sillä opettaja katsoi minua aika vihaisesti. Vittu että vihaan tuota vanhaa opettajaa.
Istuin Joonaksen vieressä joka piirteli ympyröitä vihkoonsa ja näytti olevan hieman pihalla elämästä, niinkuin aina. Sori Joonas.

Tunti loppui ja Aleksi ei ollut vieläkään vastannut. Aika epänormaalia Aleksilta. Aloin oikeasti jo huolestua hänestä.
"Olli onks kaikki hyvin?"  Tommi kysyy. "no..no joo muttaku Aleksi ei vastaa" sanon. "ehkä se nukkuu?" Joel kysyy. Niin, sekin voi olla mahdollista.
"mä soitan sille" sanon. Etsin hänen numeron ja vien puhelimen korvalleni. Hänellä on äänet päällä joten uskoisin tämän vastaavan. Ei mitään. "ei mitää" sanon huokaisten.
"käy siellä koulun jälkee" Niko sanoo.
Nyökkään hiljaa. Loppuispa koulu.

Koko päivä meni miettiessä Aleksia. Olin oikeasti huolissani hänestä. Jos hänelle on sattunut jotain. Ei, Olli älä ajattele tuommoista.
Koulua olisi enää viisi minuuttia. Sen jälkeen juoksisin Aleksille.
Kellot soi ja minä melkein juoksin naulakoille ja puin nopeasti. Sanoin muille että lähden Aleksille ja että ilmoittaisin sitten onko kaikki hyvin.
Lähdin juosten koululta. Onneksi Aleksille ei ollut onneksi pitkä matka joten juostessa meni alle viisi minuuttia.

Hidastan Aleksin kotikadulla ja nään jo valkoisen omakotitalon.
Kuulen takaatani auton ääniä ja tajuan sen olevan Aleksin isä. Hän vilkuttaa minulle. Nyökkään tälle ja otan pari juoksuaskelta.
Pääsen Aleksin pihalle ja hänen isä on juuri tulossa autosta ulos.
"no moi! Onks Aleksi kotona?" hänen isä kysyy. "juu on" vastaan. Hänen isä nyökkää ja lähtee ovelle. Seuraan tätä. Pian kuiteskin hänen isä pysähtyy. "mitä helvettiä" hän kuiskaa ja katsoo ovea. Nyt itsekkin tajusin.
Ovi oli murrettu auki. Ei helvetti.
Aleksin isä avasi oven hitaasti ja huhuili.
Ketään ei näkynyt missään.
Kävelin olkkariin ja näin tauluja lattialla ja muitakin tavaroita. Ne ei ollut nyt ne tärkein vaan halusin tietää missä Aleksi. "Aleksi!!" kuulen Aleksin isän huutavan. Nään terassin oven auki joten juoksen sinne ja menen takapihalle. Kävelen hetken kunnes nään Aleksin makaamassa maassa. Jähmetyn paikalleni. "täällä!!" huudan itkuisena. Hänen isä juoksee takapihalle ja siitä Aleksin luokse. "soita 112!!" hänen isä huutaa. Kaivan puhelimeni tärisevin käsin taskustani ja näppäilen 112.
Pian sieltä vastataan ja selitän tilanteen niin hyvin kuin pystyn. Kerron osoitteen ja pian ambulanssi tulikin. "saako tulla mukaa?" kysyn yhdeltä ensihoitajalta. Hän nyökkää joten kiipeän autoon. Aleksin isä tulisi omalla autolla. En tiedä mitä Aleksille oli käynyt mutta ilmeisesti se oli vakavaa.

--

Istuin sairaalan odotusaulassa Aleksin isän kanssa. En edes jätkille ollut sanonut tästä.
Olimme istuneet tässä jo kaksi tuntia eikä Aleksista ole kuulunut mitään. Olimme olleet hiljaa koko ajan sillä emme pystyneet puhumaan. Aloin olla kärsimätön. En jaksanut enää odottaa.

"no?" kuulen Aleksin isän kysyvän. Nostan katseeni ja siinä seisoo lääkäri. Minua pelotti aivan sairaasti. Pelotti niin paljon että voisin haljeta kahtia. "minulla on huonoja uutisia" hän sanoo huokaisten. Ei, mitä helvettiä. "Aleksia oli puukotettu ja hän menetti todella paljon verta. Se myös että hän oli maannut pakkasessa ei auta asiaa. Valitettavasti Aleksi on kuollut" lääkäri sanoo surullinen ilme kasvoillaan. Ei, EI tämä ei voinut olla totta. Ei voinut. Purskahdan itkuun ja hautasin kasvot käsiini.
"häntä voi vielä tulla katsomaan" lääkäri jatkaa. "mee sä, tuun perässä" Aleksin isä sanoo. Nyökkään ja nousen varovasti seisomaan.
Menen lääkärin perässä johonkin huoneeseen. Hän avaa sen ja lähtee sitten surullinen ilme kasvoillaan. Nään Aleksin makaamassa. Hän näyttää siltä kuin nukkuisi. Mutta ei.
Kävelen tämän luo ja istun penkille tämän viereen. Otan tämän kylmän käden omaani ja silitän sitä.
Katson Aleksia itkuisena. En vieläkään suostunut uskomaan että Aleksi olisi kuollut. Myös se mietitytti että kuka on puukottanut häntä. Kun saan selville kuka sen teki voin luvata että poltan sen ihmisen roviolla.
Suutelen Aleksin kättä.

Kuulen oven aukenevan ja se sama lääkäri tuli. "pitäisi lähteä" hän sanoo. En tiedä kuinka kauan olin siinä istunut ja vain tuijottanut Aleksia ja puhunut hänellä. Hullua eikö? Nyökkään hiljaa. Nousen ylös ja silitän Aleksin mustia pehmeitä hiuksia. Tämä olisi viimeinen kerta kun saan koskettaa näitä ihania hiuksia. Siirrän käteni tämän poskelle ja silitän sitä. Suutelen tämän otsaa pari kertaa ja huulia viimeisen kerran. "mä rakastan sua Aleksi" sanon ja suutelen vielä tämän otsaa ja käännyn ovelle päin. Ovella katson vielä Aleksia kyyneleet silmissäni. Minun oma rakas pörröpää oli kuollut....

____________
Sanoja: 859

huhuh itken silmät päästä