Kaverin puolesta kyselen

Luku 9 - voi vittu saatana

Niko jäi yksin seisomaan huoneeseen ajatukset juosten tuhatta ja sataa. Oliko Joonas todella juuri kertonut rakastavansa häntä?

"JOONAS!" Niko huudahti tajuntaan iskeytyessä ymmärrys siitä, että Joonas oli juuri sännännyt ulos ovesta.

Niko sujautti kengät jalkaansa ja syöksyi ulos avoimesta ovesta. Nopea taputus taskulle varmistuakseen avaimesta ja hän työnsi oven kiinni.

"Ei helvetti. Vittu perkele. Mut niin tapetaan, jos se hävis taas", Niko mutisi itsekseen kiskoessaan takkia päälleen.

Iloinen vastaanottovirkailija hymyili Nikolle, kun tämä kiirehti kirpeään ulkoilmaan. Nikoa ei hymyilyttänyt. Joonas oli hukkunut aikaisemminkin keikkareissuilla keskimääräistä useamman kerran. Monesti mies vain otti tölkin alkoholia ja ilmoitti menevänsä johonkin. Sitten hän maagisesti aina kaivoi tiensä takaisin.

Mutta edellisillä kerroilla Niko ei koskaan ollut nähnyt Joonaksen silmissä samanlaista pakokauhua kuin äsken hotellihuoneessa. Niko ei tiennyt mitä ajatella Joonaksen tunnustuksesta — oliko mies edes ollut tosissaan, alkoholia kuitenkin tuntui virtaavan tämän veressä riittämiin.

"Joonas!" Niko huusi ja juoksi vailla päämäärää ympäri katuja.

Joonasta ei kuitenkaan näkynyt missään ja huoli Nikon mielessä alkoi nousta. Hän ei kuitenkaan uskaltanut laittaa muulle bändille viestiä. Ei vielä. Jos Niko oikein kovasti toivoi, ehkä Joonas ilmestyisi yön aikana kainaloon ja Nikon ei tarvitsisi kertoa kenellekään.

Hieman allapäin mies käveli pitkin katuja takaisin hotellille luikkien ihmisten ohi, jotta kukaan ei näkisi hänen ehkä hieman järkyttynyttäkin ilmettä. Raskain mielin Niko kävi nukkumaan ja pyöri sängyssä hetken ennen unen tuloa.

Niko hätkähti hereille kovaan kolahdukseen vaikkei ollutkaa varma koska oli nukahtanut. Kolahdus toistui, mutta Nikon uniset aivot eivät ymmärtäneet mitä tapahtui.

"Nyt vittu Niko ja Porko se ovi auki!" kuului huutava ääni ovelta. Ääni oli Joelin.

"Joonas, mee sä avaa", Niko mutisi ja käänsi kylkeä. Luonnollisesti vastausta ei kuitenkaan kuulunut ja yhtäkkiä Niko muisti alkuyön tapahtumat.

"Voi vittu. Vitun vittu", Niko mumisi itsekseen ja löntysti avaamaan oven.

Oven toisella puolella seisoi kiihtyneen näköinen Joel, joka itsessään ei ollut outo näky. Toisessa kädessään Joel piteli sateenvarjoa, joka sitten taas tuntui oudolta.

"Sataako siellä?" Niko virnisti ja nyökkäsi sateenvarjon suuntaan.

"Ei?" Joel vastasi.

"Okei, mutta mikä meininki, että taot täällä kuin viimeistä päivää?"
Joel tuppautui väkisin Nikon ohi sisälle huoneeseen jättäen Nikon seisomaan hämmentyneenä ovelle. Joel katseli ympärilleen ja kääntyi sitten nopeasti takaisin Nikon puoleen.

"Joko Porko on noussut?"

Niko nielaisi. Hän ei halunnut kertoa totuutta, mutta samalla hän ei myöskään halunnut valehdella.

"Se meni johonkin jo aamulla ja en oo sitten nähnyt sitä sen jälkeen", Niko lopulta vain sanoi.

"Onks se hukassa?" Joel kysyi äkkiä.

"Ei", Niko vain mutisi.

"Huh. Mä näin unta, että se katos ja sitten ei enää koskaan löydetty sitä. Pelkäsin, että se on totta."

"Haha. Ei oo totta", Niko sanoi ja yritti pakottaa ääneensä humoristista keveyttä.

"Hyvä. Joskin myös siinä unessa Tommilla oli jotain supervoimia ja se rupes vaan tuhoamaan kaikkia paikkoja", Joel jatkoi ja Niko ei voinut olla nauramatta.