Kaverin puolesta kyselen

Luku 12 - keskusteluja

Oli kulunut joitain päiviä siitä kun he olivat Joonaksen kanssa viimeksi tavanneet. Asiat olivat saaneet kiusallisen lopun ja kuin huomaamattaan Niko oli ottanut etäisyyttä muihin. Whatsappin chatistä päätellen myös muut olivat poikkeuksellisesti olleet hiljaa (Niko tosin epäili, että Joonas ja Joel ainakin olivat nähneet toisiaan päivittäin. Nämä kun tuntuivat olevan kuin toisiinsa liimatut.)

Niko istui keittiönpöydän ääressä silittäen hajamielisesti Rommia. Kissa kehräsi tyytyväisenä ja sen lämmin paino loi turvaa. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään ja niin teki myös Nikon maha. Kauppaan raahautuminen olisi kuitenkin vaatinut liikaa aikaansaamista ja sitä Nikolla ei ollut.

Rommi maukaisi ja hyppäsi pois miehen sylistä. Niko katsoi kissaa pää kallellaan.

"Mitä nyt isin rakas?" Niko kysyi leperrellen kissalle. Rommi maukaisi uudelleen.

"Onko sulla nälkä?" Niko kysyi ja katsoi kissan lähes täyttä ruokakuppia. "Sulla on siellä ruokaa ihan yli omien tarpeitten. Isillä kyllä on nälkä."

Rommi singahti keittiöstä johonkin ja Niko syventyi puhelimeensa. Yksinäisyys vaivasi, muttei Niko oikein tiennyt mitä tehdä sille. Hän ei lopulta ehtinyt kovin pitkälle someen ennen kuin Rommin maukaisu kuului jostain päin asuntoa. Niko nousi ylös ja kuulosteli mistä ääni kuului. Rommi oli parkkeerannut itsensä ulko-oven eteen.

"Mitä sä nyt teet? Ei me olla menossa mihinkään", Niko sanoi antaen kätensä kulkea kissan päästä aina hännän päähän asti. Kissa kuitenkin epätoivoisesti yritti puskea ulko-ovea.

Niko istuutui lattialle kissan eteen. Kädellään hän hajamielisesti silitti kissan liukasta turkkia ja pohti vaihtoehtoja päivän kululle. Ja sitten yhtäkkiä Nikoon iski idea: Riitta oli aina sanonut, että Niko olisi tervetullut hänen luokseen täysin ilmoittamattakin.

Joten nyt Niko seisoi Rommi sylissään Riitan oven takana vielä hetken harkiten koputtamista. Lopulta kuitenkin yksinäisyys ja nälkä ajoi miehen koputtamaan. Hetken kuluttua oven avasi nainen, jonka silmät syttyivät kun tämä näki Nikon.

"No mutta onkos siinä minun lempinaapurit. Mitäs te täällä teette?" Riitta sanoi hymyillen.

"Rommi halusi tulla kylään", Niko sanoi suupieli virneessä.

"Minä jo vähän olinkin yksinäinen. Tulkaa sisään. Olin juuri voileipiä laittamassa. Maistuisiko? Ja sinulle, Rommi, Riitalla taitaa olla kaapeissa jotain herkkua", nainen höpötti ja Nikoa nauratti.

Äkkiä tuntui hyvinkin kotoisalta, kun Riitta kattoi pöytään leipiä ja kaatoi mehua lasiin. Keskustelu soljui luonnollisesti eteenpäin kun kaksi yksinäistä kohtasivat toisensa. Rommi istui Riitan sylissä ja kehräsi naisen paijatessa tätä. Nikon tunkiessa toista leipää suuhunsa sellaisella vauhdilla, että olisi voinut epäillä miehen olevan ruokansa kokonaisena nielevä käärme, Riitta katsoi tätä lempeästi.

"Oletko sinä poikarukka saanut päiviin mitään syödäksesi?" Riitta kysyi. Niko naurahti.

"En oo oikeen jaksanut käydä kaupassa pariin päivään", Niko tunnusti.

"No nyt syöt kunnolla", Riitta sanoi ja laittoi pöydälle uuden lautasen täynnä leipiä. "Mutta onkos sille joku syy, että et ole kauppaan mennyt?"

Niko mietti hetken mitä sanoa. Totuus tarkoittaisi lisää kysymyksiä, mutta samalla hän tiesi, että olisi hyvä puhua asioista.

"Sanotaanko, että elämä on ollut vähän hämmentävää viime aikoina..." Niko mutisi haukkauksien välissä.

"Ihmissuhdeongelmia?"

"Miten- mistä sä tiesit?" Niko hämmästyi.

"Olen minäkin joskus nuori ollut. Ja edelleen haistan asioita", Riitta sanoi taputtean sormella nenäänsä.