Kaverin puolesta kyselen

Luku 13 - the talk

Joonaksen sormet liikkuivat kitaran otelaudalla tottuneesti, mutta tällä kertaa mukana oli myös pientä ärsyyntyneisyyttä.

"Miksi meidän pitää vielä käydä tätä läpi?" Joonas vinkui, kun Aleksi pyysi tätä soittamaan vielä kerran.

"Itse sanot aina, että pitää saada täydellinen otto ja musta tuntuu, että tää ei oo vielä täydellinen", Aleksi sanoi ja painoi raidan soimaan uudelleen. "Katso nyt, tässä kohtaa vois olla parempi."

Joonas rypisti kulmiaan, mutta hänen oli myönnettävä, että Aleksi oli oikeassa. Joten he ottivat vielä yhden oton.

"Hei nyt se kuulostaa siltä miltä pitääkin!" Aleksi huudahti, kun he olivat kuunnelleet uuden oton. Se sai Joonaksen hymyilevään tyytyväisenä.

****

Samaan aikaan toisaalla Niko oli hermostunut. Hän ei ollut nähnyt Joonasta sen yhden kohtalokkaan illan jälkeen, mutta hän todella halusi nähdä Joonaksen. Hän kaipasi Joonasta enemmän kuin ketään. Mutta tuntui pelottavalta kohdata hänet.

Niko huokaisi ja veti kengät jalkaansa. Studio oli lähellä, joten Niko pystyi liikkumaan kävellen. Raikas ilma tuntui hyvältä kasvoja vasten, mutta samalla se sai Nikon kääriytymään tiukemmin takkiinsa ja kävelemään hiukan ripeämmin.

Ei mennyt kauaakaan, kun Niko jo seisoi studion oven takana. Hän henkäisi raskaasti, ikään kuin voittaakseen aikaa, ja astui sisään.

Joonas istui selin ovelle ja tuntui pelleilevän kitarallaan jotain. Pieni hymynkare nousi Nikon huulille, sillä Joonas näytti normaaliakin suloisemmalta – juuri sellaiselta kuin Niko hänessä piti. Aleksi huomasi Nikon ensimmäisenä.

"Ai moi Niko! Säkin tulit tänne", Aleksi huudahti hymyillen.

Joonas kääntyi hitaasti jakkarallaan ja Niko tunsi jännityksen vatsassaan. Kuin hidastetussa kohtauksessa heidän katseensa kohtasivat. Joonaksen silmät tuikkivat turhaumaa eikä Niko ollut varma johtuiko se siitä mitä ikinä he olivat Aleksin kanssa tehneet vai siitä, että hän näki Nikon.

"Me saatiin just valmiiks kitarat. Haluutko kuulla?" Aleksi kysyi huomattuaan intensiivisen katsekontaktin.

"Joo totta kai!" Niko sanoi ja istuutui sohvalle.

Biisin raakile pärähti soimaan ja Niko pystyi kuulemaan kuinka hiottu kitara oli. Niko vilkaisi Joonasta, joka hymyili koko naamallaan. Niko pystyi aistimaan Joonaksen ylpeyden ja se tuntui hänestä itsestäänkin hyvältä.

"Ihan vitun kova!" Niko huudahti biisin loputtua. "Ootte tehnyt tosi hyvää työtä."

Hetken he juttelivat niitä näitä yhdessä hölmöillen, mutta Niko pystyi aistimaan kireyden hänen ja Joonaksen välillä. Se harmitti häntä aivan valtavasti, mutta hän yritti antaa asian olla ja keskittyä vain yhteiseen hölmöilyyn. Jossain vaiheessa Aleksi kuitenkin katsoi Nikoa tiukasti silmiin ikään kuin kysyen lupaa toteuttaa heidän suunnitelmansa. Huomaamattomasti Niko nyökkäsi.

"Hei mun täytyy käydä hakemassa kotoa yks juttu, mutta te voitte jäädä tänne, nii voidaan kattoa vaikka jotain juttua vielä", Aleksi sanoi.

"Okei, no me ootetaan sua", Niko sanoi ja seurasi katseellaan, kun Aleksi nousi ylös.

Joonas ei näyttänyt iloiselta, muttei sanonut mitään muuta kuin mumisten jotain heippojen tapaista.

Hiljaisuus laskeutui Nikon ja Joonaksen välille. Niko ei tiennyt kuinka aloittaa keskustelu, mutta hän tiesi ettei toista mahdollisuutta aivan heti tulisi. Nyt he olivat kahdestaan, joka tarkoitti, ettei keskusteluun täytynyt liittää ketään muuta.

"Joonas", Niko aloitti ja katsoi kun Joonaksen katse hitaasti kääntyi häneen. "Vaikka sä sanoit, että niistä sen yhden illan tapahtumista ei enää puhuta, nii mä haluaisin silti puhua niistä. Ne vaivaa mua."

Joonas katsoi Nikoa pää kallellaan.

"Mä en halua puhua siitä."

"Miks et?" Niko kysyi. Hän ei ymmärtänyt Joonasta enää ollenkaan.

"En vaan halua."

Hiljaisuus laskeutui jälleen ja Niko mietti kuinka avata keskustelu niin, että Joonas vielä sanoisikin jotain. Sitten hän vain päätti olla rohkea ja laittaa kaikki peliin.

"Sä et tiedäkään kuin paljon sä satutat mua. Kaikki se mitä mä oon kännissä sulle sanonut, on ihan oikeesti totta. Mä en vaan uskalla sanoa niitä ääneen", Niko sanoi ja piti pienen tauon. "Joonas, mä oikeesti rakastan sua. Paljon enemmän kuin vaan ystävänä, jotka aina välillä vähän pussailee."

Joonas näytti järkyttyneeltä ja Niko pelkäsi pilanneensa kaiken – heidän suhteensa, bändin, kaiken.

"Mä rakastan sua myös silleen", Joonas mumisi. "Oon rakastanut jo monta vuotta."

Niko tarvitsi hetken ymmärtääkseen mitä Joonas oli juuri sanonut.

"Mutta miksi sä sitten toimit niin kuin oot toiminut?" Niko kysyi. Hän ei ymmärtänyt enää mitään.

"Mä pelkäsin. Pelkäsin, koska mun suhteissa on tullut turpaan aika huolella niin monta kertaa... En kestäis, jos tää ei onnistuiskaan." Joonaksen katse ei ollut enää Nikossa. Hän tuijotti kengän kärkiään kuin ne olisivat olleet mielenkiintoisin asia maailmassa.

"Etkö sä sitten haluaisi antaa ees mahdollisuutta tälle?"

"Haluaisin, mutta mä en uskalla." Joonas näytti siltä kuin hän olisi voinut itkeä hetkenä minähyvänsä.

Niko nousi sohvalta ja käveli rauhallisesti Joonaksen luokse. Joonas oli laskenut kitaran kädestään ja kyyristynyt pieneksi palloksi jakkarallaan, ikään kuin haluten paeta koko tilannetta. Niko kietoi kätensä Joonaksen ympärille ja sanoi sitten lempeästi:

"Mitä jos kokeiltais, mutta ei kerrota muille?"

Joonas nosti itkuiset silmänsä Nikoon ja parhaansa mukaan Niko yritti katsoa takaisin niin rakastavasti kuin pystyi. Hän halusi saada Joonaksen ymmärtämään, että hän oli tosissaan. Hän ei todellisuudessa tahtonut mitään muuta kuin saada kutsua Joonasta omakseen.

"Sopisko se sulle?" Joonas kysyi hiljaa kuin varmistaakseen Nikon olevan tosissaan. Niko vain nyökkäsi ja Joonas kapsahti hänen kaulaansa.

Joonaksen yllättävä hyökkäys sai Nikon kaatumaan taaksepäin, joten he rojahtivat päällekkäin lattialle. Joonas laski päänsä Nikon rinnalle ja kuin tottumuksesta Nikon sormet löysivät tiensä Joonaksen hiuksiin. Hetken he makasivat hiljaa paikoillaan nauttien toistensa läheisyydestä. Joonaksen itkuinen hengitys alkoi pikkuhiljaa tasaantua eikä Nikokaan voinut sanoa selvinneensä kuivin silmin tilanteesta.

Yhtäkkiä Aleksi ilmestyi seisomaan heidän viereensä.

"Mä oletan, että te ootte saanut puhuttua", Aleksi nauroi ja sai muutkin nauramaan.

"Voi kai sen niinkin sanoa", Joonas sanoi ja pyörähti pois Nikon kainalosta ja nousi istumaan sohvalle. Niko seurasi Joonaksen perässä ja rojahti tämän viereen sohvalle.

Niko huomasi Aleksin tarkkailevan heitä, kun Joonas mönki lähelle Nikoa lähes kiinni tämän ihoon. Niko kietoi kätensä Joonaksen ympärille ja hymyili Aleksille.

"Ihan kavereita ollaan. Selvitettiin vaan yks väärinymmärrys, joka hiersi välejä", Niko sanoi ja Joonas komppasi vieressä.

"Okei, hyvä juttu! Koska kohta taas mennään keikoille ja siellä on ikävä vihoitella", Aleksi hymyili.

Sitten he siirtyivät jatkamaan musiikkihommia. Niko nautti, kun näki Joonaksen olevan jälleen oma itsensä ja leikkivän ympäriinsä musiikilla. Mutta aina kun Aleksi äänitti, oli Joonas aivan yhtä vakava kuin tarvittiin. Aina välillä Joonas tuli ja ohimennen huomaamattomasti kosketti Nikoa hellästi. Jokainen kosketus sai väreitä kulkemaan pitkin kehoa.

Myöhemmin he olivat valmiita ja seisoivat vielä juttelemassa studion pihalla. Aleksi oli valtavan innoissaan heidän biisiraakileestaan eikä malttanut olla puhumatta siitä. Nikon oli pakko myöntää biisiraakileen olevan innostava, joten hän enemmän kuin mielellään puhui siitä Aleksin kanssa.

Joonas kuitenkin vaikutti olevan levoton ja haluavan jo kotiin. Kuin levoton koira tämä hyppelehti ympäriinsä odottaen omistajaansa. He olivat sopineet menevänsä Nikon luo yöksi, mutta esittävänsä menevänsä omiin koteihinsa. Ei sillä, että heille olisi epätyypillistä nukkua yhdessä, mutta he halusivat ottaa varman päälle.

"Hei mun täytyy nyt lähteä käyttää Rillaa ulkona, että nähdään myöhemmin. Hyvää yötä!" Aleksi lopulta sanoi ja Niko ja Joonas myötäilivät mukana.

"Joo hyvää yötä, nähdään myöhemmin", Joonas sanoi heilauttaen kättään. Niin he kaikki lähtivät kävelemään omiin suuntiinsa. Kiertoreittejä pitkin Joonas kuitenkin suuntasi jalkansa kohti Nikon asuntoa.

Joskus hiukan ennen puolta yötä Niko makasi Joonaksen kainalossa sängyllä. Hän ei voinut olla hymyilemättä. Joonaksen lämmin syli tuntui turvalliselta ja sai aikaan raukean tunteen. Hän olisi voinut nukahtaa hetkenä minähyvänsä, muttei halunnut, sillä pelkäsi aamun tuovan vain ongelmia.

"Saanko mä nyt kutsua sua siis poikaystäväks tälleen kun ollaan kaksin?" Joonas yhtäkkiä kysyi. Niko tyrskähti.

"Saat, jos mä saan kutsu sua rakkaaks", Niko vastasi ja Joonas puolestaan naurahti.

Niko tunsi kuinka Joonas huokaisi tyytyväisenä. Jos suhteen salassa pitäminen oli se mikä teki Joonaksen onnelliseksi, ei Nikolla ollut tarvetta julistaa rakkautta maailmalle. Tai oli, mutta sen aika varmasti tuli myöhemminkin. Nyt Niko halusi tehdä kaikkensa, jotta Joonaksen ei tarvitsisi pelätä epäonnistumista.

Lopulta kuitenkin Nikon onnen takana oli Joonaksen onni ja nyt kun hän vihdoin useamman epäonnistuneen hetken jälkeen sai rauhassa maata tämän kainalossa, Nikon ei tarvinnut etsiä unta pitkään.

"Hyvää yötä mun rakas poikaystävä", unen rajamailla Niko vielä kuuli Joonaksen kuiskaavan, kihertävän hiljaisesti tyytyväisenä sanojensa päälle ja lopulta asettavan hellän suudelman Nikon päälaelle. Todella onni oli lähempänä kuin koskaan.