Kaverin puolesta kyselen

Luku 2 - täyteohjelmia

"Mä en juo enää koskaan", Joonas sanoi aivan niin kuin monta kertaa aikaisemminkin.

Joonas irvisti Nikon huomauttaessa Joonaksen sanovan samaa jokaisen kerran jälkeen. Samalla hän kaivoi yöpöydän laatikkoa löytääkseen särkylääkettä, jolla kadottaa silmien takana jyystävä päänsärky.

"Eiks sulla oo darraa?" Joonas kysyi saatuaan nieltyä yhden pillerin.

"Vähän, mutta otin jo särkylääkettä kun heräsin ennen sua", Niko sanoi ja istuutui sängyn laidalle silittämään Joonaksen hiuksia. Joonas hyrisi tyytyväisenä hellästä kosketuksesta.

"Mä laitoin kahvia jo tippumaan", Niko sanoi siirtyen nyt silittämään Joonasta poskesta.

"Tällästä Joelkin tarviis", Joonas sanoi ja pyörähti selälleen, jotta voisi katsoa Nikoa puhuessaan. "Että joku huolehtis siitä, kun aamulla iskee darra."

Niko hymisi myöntyvästi. Se luultavasti oli totta. Joel todella tarvitsisi jonkun, joka odottaisi häntä kotona. Jonkun, joka laittaisi hänelle ruokaa. Jonkun, joka pakottaisi hänet nukkumaan.

"Joo, sen statistiikkapakkomielle ei voi kyllä pidemmän päälle olla kovin terveellistä", Niko sanoi ja nyt oli Joonaksen vuoro ynähtää myöntyvästi.

Keskustelu sai jatkoa samalla kun Niko laittoi heille aamupalaa. Todellisuudessa heistä kahdesta Joonas oli monia kertoja parempi kokki kuin Niko, mutta samalla Niko tiesi, että Joonakselle ruoka oli tärkeää. Joten Niko jälleen oli valmis joustamaan omasta mukavuudestaan ja laittoi heille aamupalaa.

Joonas oli tyytyväinen saatuaan eteensä mukillisen kahvia ja pari leipää. Niko istuutui Joonasta vastapäätä, hörppäsi omasta kahvistaan ja katsoi kun miehistä vanhempi sekoitti ajatuksissaan kahviaan. Vaikka Joonas oli krapulainen, oli hän silti sympaattisen aamupöhnäinen ja Niko rakasti näkyä edessään.

"Sen pitäis jaksaa sen ailahtelevaisuutta ja pakkomielteisyyttä musiikin suhteen", Joonas yhtäkkiä sanoi.

"Mitä?"

"Niin sen pitäis."

"Minkä?"

"Sen Joelin 'jonkun'", Joonas sanoi tajuttuaan, ettei todellisuudessa ollut puhunut ääneen puoliakaan ajatuksistaan.

"Totta. Sen täytyis ymmärtää, että musiikki on aina ykkönen", Niko sanoi ja nyökytteli.

Joonas haukkasi leivästään ja tarkkaili Nikon kasvoja. Sitten hän jatkoi listaamalla muitakin piirteitä, joita Joelin kumppanilla täytyisi olla. Niko oli samaa mieltä jokaisesta.

"Miten me ollaan ajateltu hoitaa tää tilanne?" Niko kysyi Joonaksen lopetettuaan monologinsa.

"Meidän täytyis varmaan ensin vähän määritellä lisää millainen sen tyypin pitäis olla ja sitten ettiä ihmisiä."

"Nii ajattelitko, että mennään vaan baariin ja lähetään tutustumaan ihmisiin?" Niko kysyi nauraen.

"Onko parempaa ideaa?"

Ei, Nikolla ei ollut. Mutta satunnaisiin ihmisiin tutustuminen baarissa ei kuulostanut optimilta. Joonas kuitenkin tuntui tyytyväiseltä ideaansa, joten Niko oli valmis yrittämään. Yhteinen aamupala oli mukava hetki, mutta Nikon täytyi jo rientää kotiin. Naapuri oli käynyt ruokkimassa Rommin, mutta kissa oli jo aivan riittävästi saanut olla yksin.

Ovella kissa riensikin omistajaansa vastaan ja onnellisena Niko nosti tämän syliinsä.

"Oliko sulla jo isiä ikävä?" Niko kysyi ja kissa naukaisi. "Niin isilläkin oli sua ikävä", Niko jatkoi ja puristi kissaa tiukasti rintaansa vasten.